Urantia-kirjan opetuksia

Perheneuvottelu

2012-01-31T17:21:00.000+02:00

Koti on yhteiskunnan perusyksikkö, jonka terveyttä tulee vaalia. Niin hyvin kuin perheet voivat, niin hyvin voi yhteiskuntakin. On monia tapoja nostaa perhe-elämän tasoa, mutta yksi on poikkeavan mielenkiintoinen: perheneuvottelu. Se ei taida olla kaikkein tavallisin tapa ratkoa perheen piirissä esiin tulevia mitä moninaisimpia seikkoja ja ongelmia.

Googlaamalla suomenkielistä sanaa "perheneuvottelu" ´hakutuloksia tulee yli 12.000 kappaletta. Sana on siis tuttu ja käytäntökin ehkä tunnetaan, mutta käyttö taitaa olla silti vähäistä. Siteeraan yhden kuvauksen netistä:

... [Nyt] kutsut perheneuvottelun koolle.

Listaa valmiiksi kaikki kodin arkirutiinit esim. tiskaus, pyykkäys, ruoan laittaminen, pöydän kattaminen, imurointi jne.

Sitten selität rauhallisin, mutta päättäväisin sanakääntein, että nämä ovat yhteisiä hommia, eivät sinun ikiomia. Kouluikäiset osaavat vallan mainiosti tiskata, imuroida, viikata vaatteita kaappiin ja vaikka mitä muuta hyödyllistä.

Eihän kukaan näitä riemusta kiljuen sinulta käsistä revi näitä kotihommia, mutta pysy tiukkana vaan ja vaadi töiden uusjakoa.

Sitten sovitte joko kiertävät vuorot tai kullekin oman vakiohomman, ihan mikä parhaiten teidän perheelle sopii. Ja sopimus näkyvälle paikalle julkisesti ihailtavaksi, ettei pääse heti seuraavana päivänä livahtamaa mielestä...

Lasten listalla on sitten ensimmäisenä läksyt, toisena kotityöt ja sitten kaikki muu. Alkuun saattaa olla jopa raskaampaa patistaa muita hommiin kuin tehdä kaikki itse, mutta älä sorru siihen ansaan! Sitkeys palkitaan." (kirjoittanut nimimerkki -sph Marttojen keskustelunurkassa).

Edellisessä on kyse lasten kotitöiden tekemisestä. Tämä on yksi ja ehkä varsin tavanomainen esimerkki. Käsiteltäviä asioita ei pidä kuitenkaan rajata pelkästään lasten ja vanhempien välisten ongelmien selvittämiseen: lähes kaikki perhettä yleisesti koskevat asiat voidaan useimmiten voidaan tuoda tälle foorumille.
Perheneuvottelu ei ole siis pelkästään ongelmien ratkomisväline, vaan kehittyessään ja vakiintuessaan siitä tulee ongelmien ratkomisen sijaan perheen suunnitteluväline. Ehkä yksi syy, miksi perheneuvotteluun on piirtynyt hieman kielteinen sävy, johtunee siitä, että sitä käytetään vasta sitten, kun on oikeasti hätä ja akuutti tarve etsiä ratkaisuja, juuri kuten yllä olevassa siteerauksesa. Tuolloin perheneuvottelusta tulee helposti kertaluontoinen tapahtuma, jolloin sen "rangaistusluonne" korostuu ja jolloin sen kasvatuksellinen ja suunnitteluluonne kärsivät.

Urantia-kirjassa annetaan selvä kehote perheneuvottelujen pitämiseen: yhteiskunta paranisi sen avulla huomattavasti (941:10). Perheneuvottelu korostaa koko perheen roolia sen nykyisyyden ongelmien ratkomisessa ja tulevaisuuden suunnittelussa. Itsevaltainen perheen johtamistapa, tulipa se kumman puolison tai molempien taholta tahansa, ei johda neuvottelevaan, opettavaan ja ennen kaikkea yhteistoimintaan kasvattavaan perhe-elämään, alistavaan kylläkin. Ihanneperheessä veljellinen uhrautuminen lisää lasten ja vanhempien keskinäistä kiintymystä [941:10]

Jeesus perheneuvottelujen pitäjänä

Jeesus joutui varhain perheenpääksi sen aikaisen tavan mukaan hänen isänsä kuoltua. Hänelle lankesi äidistään, veljistään ja siskoistaan huolehtiminen eikä talouskaan ollut paranemaan päin. Tuon tuostakin Jeesus kutsui perheneuvettelun koolle, milloin mistäkin syystä. Muun muassa olisi ollut varsin luonnollista, että pojat olisivat alkaneet harjoitella puusepän ammattia. Mutta monien perheneuvottelujen tuloksena todettiin epäviisaaksi, että kaikki harjoittaisivat taloudellisesti epävakaina aikoina samaa ammattia. Niinpä Simon koulunsa päätyttyä aloittikin työskennellä erään Jaakobin, Jeesuksen entisen leikkitoverin, kanssa kivenhakkaajaksi. Olihan jo kolme veljestä tehnyt kokopäiväisesti puusepäntöitä. Lisäksi arveltiin, että monipuolistamalla ammattitaitoaan, he voisivat yhdessä olla valmiita ottamaan jopa kokonaisten talojen rakennusurakoita tehtäväkseen (1440:1).

Jeesus käytti perheneuvotteluita myös kodista irtautuakseen. Hän aikuistui ja halusi opetella aikalaistensa elämää tulevaa tehtäväänsä varten. Hänen täytyi luovuttaa perheenpään rooli seuraajalleen. Jeesus oli siirtymässä lähistölle uuteen työhön niin, että hän olisi vaikka joka ilta kyennyt kävelemään sieltä kotiinsa. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten.

Ennen työnsä aloittamista hän kutsui perheneuvottelun koolle, yhden monista, ja tuolloin hän juhlallisesti asetti vähän yli kahdeksantoistavuotiaan Jaakobin väliaikaiseksi perheenpääksi. Hän lupasi tarvittaessa auttamaan ja vaati muilta perheenjäseniltä kuuliaisuuslupauksen. Myös vastuu raha-asioista siirtyi Jaakobille. Todellisuudessa tämä oli kertakaikkinen perheenpään velvollisuuksien luovutus. Hän ei koskaan enää ottanut ohjaksia Jaakobilta eikä turhan usein käynyt kotonaankaan. Hän antoi kuitenkin neuvoja ja teki hyödyllisiä ehdotuksia, mutta päätösvallan osalta hän pysytteli erossa. Jeesus kasvatti jäljelle jäänyttä perhettä hoitamaan itsenäisesti omat asiansa ja siihen, että hän vieroitti perhettä itsestään(1410:3). Perheneuvottelu ja siihen sitoutuminen tekivät tämän mahdolliseksi.

Lempeys

2012-01-08T21:33:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat


Kollaasi vaaleanpunaisista kukista, pääosin kotakuusamasta.

Lempeys on myötätuntoa toista kohtaan.

Lempeys on veljellisen rakkauden ilmitulo käytännössä.

Lempeys on persoonallisuuden ominaisuus, joka tulee esiin kypsyyden kasvaessa.

Lempeys on mielen asenne kanssaihmisiä kohtaan, kun persoonallisuutta ohjaa halu toteuttaa Isän tahtoa.

Lempeys on paljon muutakin, huomattavasti enemmän, sillä se on myös hengellistymisen mitta - siitä huolimatta, ettemme ole kelvollisia kenenkään hengellisyyttä itse mittaamaan.

Jeesus oli lempeyden julkitulo käytännössä

Jeesuksen yksi keskeisimpiä persoonallisuuden ominaisuuksia oli lempeys, joka tuli aina ja joka paikassa esiin. Kun Hän katsoi, hänen katseessaan oli aina lempeyttä. Hänen pettämätön lempeytensä kosketti ihmistä, jonka Hän kohtasi (1101:6, 1103:5). Hänen myötätuntontonsa ihmistä kohtaan oli ihmeellinen (1348:3). Kun Hän hoivasi sairaita, ihmiset ihmettelivät hänen lempeyttään.

Jeesuksen lempeys ei merkinnyt herkkämielisyyttä eikä luopumista päätöstensä lujuudesta. Jeesus oli päättäväinen ja voimakastahtoinen, mutta ehdottoman oikeamielinen ja - niin rakastettavan lempeä. Tuomas piti Jeesuksesta myös sen vuoksi, että Jeesus oli vahva ja voimakas ja niin tavattoman lempeä (1562:1).

Jeesus opetti, ettei miehen halutessaan olla vahva tarvitse olla kova, tyly tai peräti raaka. Jeesus korosti, että hengellisen historian suurmiehet olivat suuria murehtijoita ja herkkiä ihmisiä, kaikessa karuudessaan lempeitä. Kovapintaisuus on väärä tapa luoda hyviä miehiä. Herkkyys ja avoimuus hätää kohtaan on myös miehille kuuluva ominaisuus ja Jeesus oli juuri näitä (1575:1).

Henki ohjaa - lempeästi

Henki ei milloinkaan pakota. Henki johdattaa ja tekee sen lempeästi. Henkiläsnäolo mielessämme on mahdollisuus Isän todellisuuden tiedostamiseen. Se on myös mahdollisuus oppia lempeyttä: saamme sitä runsain mitoin ja runsain mitoin voimme sitä myös muille jakaa.

Kun henki johdattaa meitä lempeästi Jumalan poikauden ja hengellisen edistymisen polkuja, niin mekin voimme johdattaa kanssaveljiämme ja -siskojamme kohti lempeästi esiintulevaa hengellisyyttä.

Yhteys

2012-01-03T08:29:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Kuva: Isokari 2011, satama, kioskin vieressä matala katajapensas, tavattoman marjaisa

Siteeraan pienen otteen kirjasta "Viisauden välähdyksiä" (1):

Yhteys

"Miten etsitään yhteyttä Jumalan kanssa?"

"Mitä enemmän etsit, sitä suuremman etäisyyden

luot hänen ja itsesi välille."

"Miten tuo etäisyys voidaan sitten voittaa?"

"Ymmärtämällä, että sitä ei ole."

"Merkitseekö tuo sitä, että Jumala ja minä olem-

me yhtä?"

"Ei yhtä, ei liioin kahta."

"Miten se on mahdollista?"

"Aurinko ja sen valo, valtameri ja sen aalto, lau-

laja ja hänen laulunsa - eivät ne ole yksi ja sama.

Eivät liioin kaksi erillistä."

*******

Tähän voi lisätä, että

"Isä ja Isän henkiosanen."

Isä on Isässä ja Isän henkiosanen, Ajatuksensuuntaaja,

on meissä, meidän mielessämme, lähempänä kuin

luulemmekaan. Mitä kauempaa etsimme, sitä lähempää

löydämme.

_______

(1) Anthony de Mello: Viisauden välähdyksiä, s. 27.

Kirjapaja 2009

Luonteen kehittäminen

2012-01-01T19:39:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Kuva: Verlan museosta pohjoiseen. Kuvattu moottoriveneestä, pinottu parikymmentä kuvaa päällekkäin kollaasiksi.

Luonteen kehittäminen on elämänikäistä. Se alkaa lapsuudessa, jatkuu nuoruudessa ja aikuisuudessa eikä se pääty edes ikääntyessä. Luonteen kehittäminen - nykyään niin vähän arvostettu ominaisuus - kaipaa elvyttämistä. Jopa koirien luonteen kouluttamiseen kiinnitetään enemmän huomiota kuin omien lasten luonteen kehittämiseen. Kerran TV:ssä koirien kouluttamisen yhteydessä mainittiin, että jos pennun annetaan nuorena olla häirikkö, sitä se on myös aikuisena. Miten ihminen eroaisi koirasta?

Kodin merkitys

Koti on yhteiskunnan perusyksikkö. Terve koti on terveen yhteiskunnan ylläpitäjä, rikkonainen koti terveen yhteiskunnan hajottaja. Ilman kodin turvaa ja vakautta yksikään lapsi ei voi saavuttaa normaalin luonteen täysimääräistä kehitystä. Luonne on enemmän kuin mielen osoittamaa teknistä ja tiedollista osaamista. Luonne on jopa enemmän kuin moraalinen käyttäytyminen, sillä luonne sulkee moraalisuuden sisäänsä ja mielen avulla tuo sen hienovaraisesti julki.

Koti on tuloksellisin yksikkö, jossa lasten luonnetta koulitaan ja kasvatetaan. Koti luonteen koulimisessa on parhaimmillaan silloin, kun kodissa vallitsee ... keskinäiseen hellyyteen perustuvassa, järjen pohjalta syntyneessä aviosuhteessa elävän miehen ja naisen kiintymyksellinen ja ymmärtäväinen ystävyys [1775:7]. Vanhempien esimerkki toistensa arvostamisessa on lapsen luonteen kehittymiselle ehdottoman tärkeää, mutta myös lapsi tarvitsee tunnustetuksi tulemista ja arvostamista. Se ei saa johtaa pelkkään positiivisten asioiden korostamiseen ja kielteisten seikkojen unohtamiseen. Jos lapsi ei opi luopumaan aina ensimmäisenä olemisesta, myöhemmin häviäminen aiheuttaa kiukkua ja katkeruutta.

Koti kuuluu yhteiskunnan perusinstituutioihin. Koti ja avioliitto on monipuolinen suhdeverkko, joka voimakkaan luonteen kehittämisen kannalta soveltuu erinomaisesti kallisarvoisten impulssien ja korkeampien motiivien esiintuomiseen. Vanhempien vastuu lasten luonteen kehittämisessä on ehdoton, sillä koulussa koulimisen aloittaminen on jo myöhäistä. Sitä paitsi koulussa tiedollinen osaaminen on etusijalla joskaan mielen harjaantumista jalomman luonteenlaadun esiintuomiseksi ei pidä väheksyä. Koti antaa perustan, koulu jatkaa, elämä hioo - jos asianomainen itse niin haluaa. Koulussa vuosi vuodelta tapahtuva edistyminen ei välttämättä merkitse edes älyllistä edistymistä saatikka hengellistä kasvua. Asioiden tiedollinen osaaminen ja esimerkiksi ... [S]anavaraston laajeneminen ei ole merkki luonteen kehittymisestä [1094:5].

Luonteen todellinen kehitys edellyttää ihanteiden olemassaoloa, niiden kasvua, arvojen entistä suurempaa arvostamista, uusien merkitysten johtamista arvoissa kasvamisesta ja ennen kaikkea lojaalisuudesta korkeimpia arvoja kohtaan (1094:5).

Ympäristön ja perimän merkitys

Hyvä ympäristö ja hyvä perimä olisivat ihanteelliset tekijät luonteen kehittämisen kannalta. Sellainen yhdistelmä on harvinaista eikä tule vaivatta esille: kyse on yhteiskunnan pitkäaikaisvaikutuksista, joka edellyttää paljon työtä ja kärsivällisyyttä ja suurten joukkojen mukanaoloa.

Huono ympäristö ja hyvä perimä osoittavat, mikä merkitys kasvatuksella on luonteen kehitykseen vaikuttavana tekijänä. Ihanteellinenkin verenperintö voi tuhlautua täysin huonon ympäristön vaikutuksesta: epäedullinen kasvuympäristö vaikuttaa huomattavasti etenkin nuoruusvuosina. Esimerkin ja ihanteiden suuntautuminen voi ryhmäpaineiden alla johtaa väärille teille ja luonteenpiirteet alhaistuvat. Kun ... hyvä ympäristö ei juurikaan voi auttaa ala-arvoisista perintötekijöistä johtuvien luonteen puutteellisuuksien korjaamisessa, niin huono ympäristö voi varsin tehokkaasti turmella erinomaisenkin perimän, ainakin varhaisempina elinvuosina. Hyvä sosiaalinen ympäristö ja asianmukainen kasvatus ovat välttämätön maaperä ja ilmapiiri, jotta hyvästä perimästä saataisiin irti mahdollisimman paljon. [848:6]

Yksittäinen ihminen voi omien ponnistelujensa avulla jopa varallisuuden puuttuessakin hankkia moraalista ja hengellistä arvoa omaavan luonteen. Toisaalta kulttuuria tai laajemmin sivilisaatiota ei koskaan kehitetä köyhyyden vallitessa. Korkea kulttuuri, hyvä luonteenlaatu, mielen hallinta ja varallisuus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Ainainen raadanta kohdentaa ponnistukset vain kriittisiin olemassaoloa turvaaviin tehtäviin ja valitettavasti tuo mielen kielteiset puolet helpommin esiin.

Varallisuus sallii kallisarvoisen vapaa-ajan käytön: on varaa olla poissa ponnisteluista, joilla turvataan elämän perusedellykset. Kun on vapaata, on aikaa pohtia, filosofoida, kehittää itseään ja esimerkillään vaikuttaa muihin. Kulttuurisivilisaatio syntyy vaurauden vallitessa olosuhteista, jotka suosivat vapaa-aikaa ja johon sisältyy eteenpäinpyrkimisen voimakas halu (907:3), halu kehittää itseään ja jalontaa omaa luonnettaan.

Miksi luonteen kouliminen on niin vaikeaa?

Kun lasten luonnetta koulitaan, joudutaan puuttumaan lasten tapaan reagoida ja toimia. Se on vanhemman ja viisaamman velvollisuus. Vanhempien onnistuminen on pitkälti nähtävissä lasten käytöksestä. Jos vanhemmilta puuttuu kykyä ja ennen kaikkea tahtoa ohjata lapsiaan luonteen kehittämisen kivikkoisia polkuja, mikä ei ole kovinkaan tavatonta, silloin seuraukset tiedetään, vai tiedostetaanko edes niitäkään - liiallinen vapaus kouliintumattoman mielen käsissä johtaa aina ongelmiin.

Kouliminen on rankkaa ja siksi siitä on niin helppo luopua. Miellyttävämpää on käyttää halpahintaisia menetelmiä, kuten "lahjontaa". Luonnetta se ei kasvata, mutta johtaa vääriin arvostuksiin.

Miksi oman mielen kouliminen on niin vaikeaa? Vastaus on sama kuin vanhempana olemisenkin vaikeus: siinä joutuu kohtaamaan vaikeita asioita, ehkäpä sellaisia, joita on vaikea edes itse nähdä saatikka itselleen myöntää. Kun menee siitä, missä aita on matalin, kehitystä ei tapahdu, luonne ei jalostu, eivätkä ongelmat vähenny. Ja päinvastoin: kohtaamalla todellisuuden, reagoimalla siihen, tekemällä lujia päätöksiä ja pysyen niissä kehitetään mielen hallintaa, joka näkyy persoonallisten luonteenpiirteiden hioitumisena, luonteen kouliintumisena, luonteen jalontumisena.

Niin, miten ihminen eroaa koirasta? Jos koiranpennusta kasvaa häirikkö, se on sitä koko ikänsä, elleivät kouluttajat saa sen luonnetta korjatuksi. Jos lapsesta kasvaa häirikkö, hänen ei tarvitse olla sellainen loppuelämäänsä: hän voi omin avuin muuttaa mieltään, saada se hallintaan, samaistua korkeampiin arvoihin, edistyä merkitysten ymmärtämisessä ja näin hankkia loistavan luonteen. Ihmisellä on hengellistymisen potentiaali, koiralla ei.

Hyvää uutta vuotta 2012

2011-12-31T17:09:00.003+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Toivotan lukijoilleni onnellista uutta vuotta 2012 ja ennen kaikkea vahvaa hengellistä edistymistä.

Pari sanaa viime vuodesta 2011.

Suosituimmat artikkelit olivat seuraavat:

1) Morsiamen isän puhe hääparille, 2089 käyntiä
2) Etusivu (1846)
3) Hyvä puhe (714)
4) Mitä tarkoittaa lojaalisuus? (653)
5) Morsiamen isän runo hääparille (529)
6) Helmasynti (296)
7) Canossan matka (168)

Persoonallisuuden dimensiot

2011-12-28T03:37:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Kuva: Valkoisia kukkia Heidehofista, toistakymmentä, mukana muun muassa juhannusruusuja ja myös kosmoskukkia. Pinottu kollaasiksi päällekkäin.

Isä-tyyppinen persoonallisuus, joka ihmisille lahjoitetaan, on minuuden julkituonnin eli persoonallisuuden todellistamisen potentiaalisuuden osalta seitsenulotteinen (seitsendimensionaalinen). Persoonallisuus on aina muuttumaton, mutta persoonallisuuden täysimääräinen julkitulo on eri asia kuin persoonallisuuden täysimääräisen toiminnan alkaminen, joka tapahtuu Ajatuksensuuntaajan saapumisen jälkeen. Kun persoonallisuus tuolloin alkaa toimia täysimääräisesti, se on minuuden julkituonnin, hengellisen statuksen ja kertyneen kokemuksen osalta hyvin rajoittunut. Suurimpana esteenä on se, että persoonallisuus toimii aineellisella tasolla, jolloin seitsemästä persoonallisuusdimensiosta itse asiassa on toiminnassa vain kolme. Persoonallisuuden täysimääräinen julkitulo edellyttää kaikkien seitsemän dimension aktualisoitumista.

Morontiatasolla aineellisen tason kolme dimensiota laajenevat huomattavasti jopa niin, että tietyt uudet dimensioonaaliset arvot ovat realisoitavissa. Ne eivät kuitenkaan merkitse alkuunkaan vielä jäljellä olevien neljän dimension esiintuloa ja niiden aktualisoitumista: kyse on vain kolmen aineellisen dimension laajentumisesta ja näiden dimensioiden kokemusten koordinoitumisesta ylimmän, totaalisuusdimension eli persoonallisuuden tosiasian kanssa.

Seuraavien kolmen dimension aktualisoituminen toiminnalliseksi ei itse asiassa tapahtune tämän universumiaikakauden aikana, sillä korkein mahdollinen ylösnousemusluodun saavutus on Lopullisuuden Saavuttajakuntaan liittäminen. Tuolloin finaliitit ovat kuudennen tason henkiä, mutta eivät missään tapauksessa absoniittisia miltään kannalta katsottuna. Sitä kuitenkin seuraavien kolmen dimension aktualisoituminen edellyttää.

Urantia-kirjassa väitetään, että persoonallisuuden ymmärtämistä helpottaisi se tieto, etteivät dimensionaaliset ja hengelliset tasot koordinoidu kokemuksellisessa persoonallisuuden todellistumisessa. Tämä on luonnollista siksi, että persoonallisuuden kokemuksellinen todellistuminen ei ylety absoniittiselle eikä absoluuttiselle tasolle.

Viimeinen dimensio on absoluuttisen tason dimensio ja niitä on vain yksi (eikä ymmärtääkseni voikaan olla muuta kuin yksi). Tästä seitsemännestä dimensiosta käytetään siis nimitystä totaalisuusdimensio ja myös nimeä korkein persoonallisuusdimensio. Absoluuttista alemmilla tasoilla tämä seitsemäs totaalisuusdimensio on koettavissa persoonallisuuden tosiasiana, jopa aineellisella tasolla.

Tämä korkein persoonallisuusdimensio ... on assosioitavissa oleva absoluutti, ja vaikkei se olekaan infiniittinen, se on dimensionaalisesti potentiaalinen absoluuttisen ali-infiniittiseen läpäisemiseen [1226:13, 112:1.9]. Totaalisuusdimensio ei voi olla infiniittinen, koska se kuuluu Isä-Persoonallisuudelle (ja Hänen infiniittisille kumppaneilleen). Totaalisuusdimensio on kuitenkin omalla tavallaan absoluutti, mutta ei persoonallisuusabsoluutti, sillä sen omaa vain Ikuinen Poika. Assosioitavuus tarkoittanee Isä-persoonallisuustyypin ja itse Isä-Persoonallisuuden yhteistä ja ainutlaatuista yhteenliittymää ja yhteistoimintaa, joka voi johtaa Isä-Infiniittisen ali-infiniittiseen läpäisemiseen. Miksi ali-infiniittiseen? Siitä yksinkertaisesta syystä, että Isän infiniittinen läpäiseminen on yhtä kuin Isä itse. Sellainen ei ole luodulle mahdollista, mutta osittainen on. Mitä ali-infiniittinen läpäiseminen on käytännössä, sitä emme pysty edes kuvittelemaan, koska nykyisenä universunikautena sellaisesta ei ole lainkaan havaintoja. Meillä on kuitenkin oikeus odottaa siltä paljon: luotu ja Luoja lienevät silloin lähimmillään, mitä koskaan on mahdollista. Tulee mieleen sellainen mahdollisuus, että luotu pääsee loputtomasti samoilemaan Isä-Infiniittisessä ja siten tutkimaan ja tuntemaan Hänet lopullisessa, ehkäpä jopa absoluuttisessa, merkityksessä. Toki nämä ovat vain blogikirjoittajan spekulaatioita ja tulevaisuus, jolloin kuvitellut tapahtumat voisivat realisoitua, on lähes ikuisuudessa.

Persoonallisuuden hahmo eli läsnäoloilmiö

2011-12-27T01:45:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Persoonallisuudella on aina hahmo (1). Tämä läsnäoloilmiö on merkillinen siinä mielessä, että se ei ole sellaisenaan fyysisen, mielellisen eikä hengellisen energian ilmentymä. Mutta mitä se sitten on?

Näyttää siltä, että persoonallisuuden läsnäoloilmiö on tavalla tai toisella riippuvainen vain osaksi näistä kolmesta energian ilmentymästä, mutta ennen kaikkea se on riippuvainen läsnäolevasta elämästä. Jos elämä on läsnä eli kun olento on elossa, läsnäoloilmiö eli persoonallisuuden hahmo toimii. Jos elämä on kaikonnut, mitkään energiat sellaisenaan eivät kykene tuottamaan minkäänlaista persoonallisuuden läsnäoloilmiötä (2).

Persoonallisuuden muoto liittyy aina elävään, elämän läsnäololla varustettuun olentoon. Kuolleella ei ole persoonallisuutta eikä persoonallisuuden läsnäoloilmiöstä kertovaa hahmoa.

Persoonallisuuden ja elämän yhteiseen läsnäoloilmiöön liittyy yksi piirre: liike. Persoonallisuuden hahmo ei ole staattinen, silloin kun elämä on läsnä. Elämä on liikettä, joka tulee persoonallisuuden läsnäoloilmiön jatkuvassa muuntumisessa ilmi väreilyn, värien ja muotojen jatkuvan muuntumisen kautta (3).

Mitä selkeämmin persoonallisuuden kokonaisuus on jäsentynyt, mitä paremmin kaikki siihen epäsuorasti vaikuttavat energiat ovat koordinoituneet, mitä kiinteämmin persoonallisuus on samaistanut itsensä henkeen ja saanut mielensä hallintaan, sitä selkeämmin elämä ja liike yhdessä muodostavat persoonallisuuden läsnäoloilmiöstä, hahmosta, kauniin ilmiasun, joka sille alunperin on tarkoitettukin.

Ja toisinpäin, mitä enemmän persoonallisuuteen vaikuttavat energiat ovat epäjärjestyksessä, mitä selkeämmin persoonallisuus taistelee olemassaolon hengellisiä, totuutta, hyvyyttä ja kauneutta edustavia henkirealiteetteja vastaan, sitä suurempi hajaantuneisuus näkyy persoonallisuuden hahmossa. Mitä enemmän persoonallisuus keskittyy itseensä ja itsensä korostamiseen, sitä enemmän hän erottuu persoonallisuuden koordinoimattomana läsnäoloilmiönä. Mikäli persoonallisuuden energioiden epäkoordinoituminen jatkuu loputtomiin, se voi johtaa fyysisten, mielellisten ja hengellisten energioiden hajaantumiseen, jonka seurauksena persoonallisuuden olemassaolosta ja kohtalosta päättävät muut kuin tahdollinen persoonallisuus itse.

Lähde: Urantia-kirja, sivu 483, kohta 9

-------
(1) Poislukien muutamat harvat olentotyypit.
(2) Morontiamaailmassa Ajatuksensuuntaajan asettuminen sieluun ja sieluhahmoon tekee niistä elävän: Morontiassa ilman Suuntaajaa oleva sielu ei ole koskaan itsetietoinen eikä persoonallisuus ole toiminnallinen.
(3) Havaittavissa morontia- eli välimaailmassa ja hengen maailmoissa.

Persoonallisuuden luovuuden täysimääräinen toiminta: edellytys

2011-12-20T11:18:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Ilman Ajatuksensuuntaajaa minuudella on aidosti persoonallisuus ja tilapäinen identiteetti siinä fyysisessä asussa, joka hänellä on käytettävissään. Tosin persoonallisuus alkaa toimia täysimääräisesti vasta siinä vaiheessa, kun kokemuksellinen persoonallisuus minätietoisuuden muodossa tulee kosketukseen Isän henkiytimen, Ajatuksensuuntaajan kanssa.

Jos kuvitellaan tilanne, ettei Suuntaajaa lahjoiteta, niin millainen on Suuntaajaa vailla olevan ihmisen persoonallisuus. Se on eittämättä ja kvalifioimattomasti edelleenkin persoonallinen, mutta kuolemattoman sielun luomista koskeva luovuuden potentiaali pysyy potentiaalisena. Ne potentiaalit, jotka edellyttävät vapautuakseen ja aktuaalistuakseen Suuntaajan läsnäoloa ja aktiivista osallistumista, eivät koskaan tämän persoonan tapauksessa realisoidu.

Tällaisella minuudella yksin ei ole mitään mahdollisuutta osallistua niiden luovien attribuuttien vapauttamiseen, joiden tuloksena persoonallisuus yhdessä Suuntaajan kanssa luo olevaiseksi kuolemattoman sielun.

Aineellisen minuuden luovuus ilman Suuntaajaa kykenee saattamaan julki ainoastaan persoonallisuuden luovan mielitoiminnan attribuutit. Suuntaajan läsnäolo on ehdoton edellytys sille, että kokemuksellinen persoonallisuus kykenee toimimaan aktiivisena ja tahtovana osapuolena eloonjäävän sielun luomisessa ja näin ollen kaikkien persoonallisuuden luovien potentiaalien vapauttamisessa.

-------
Lähde: Sivu 71:1

Ajanlasku

2011-12-12T03:45:00.001+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Kuva: Zurich 2003.

Ajanlasku     Päivä Vuosi

Paratiisi/Havona 1000 vuotta ./. 7 min 3 1/8 sek   Noin 100.000 v
Orvonton/Uversa Lähes 30 päivää 8 1/5 vuotta
Nebadon/Salvington 18 pvä 6 h 2 min 30 sek    5 v 4 h 10 min
Satania/Jerusem 2 pvä 22 h 56 min 45 sek 294 pvä 47 min
Urantia 1 1

Standardiajanlasku eri yksiköissä päivinä

Päivä Vuosi päivinä
Paratiisi/Havona 1 100?
Orvonton 1 100
Nebadon 1 100
Satania 1 100
Urantia 1 365

Aika: Esitelmä Malmitalolla 10.12.11

2011-12-11T13:45:00.001+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Ajan alku ja ajan suhteellisuus

On ainoastaan yksi paikka, jossa ei ole aikaa, jossa esiintyy ajattomuus. Se on Paratiisi. Siellä ei ole sen paremmin aikaa kuin avaruuttakaan: Paratiisin asema ajan ja avaruuden suhteen on absoluuttinen (2:13), yli ajan, yli avaruuden.

Aika ei ole Paratiisin ominaispiirre siten, kuin me ajan ymmärrämme. Siitä huolimatta Paratiisin asukkaat ovat täysin tietoisia tapahtumien ei-ajallisesta peräkkäisyydestä. Liike ei ole Paratiisin luontainen olotila: liike on aina tahtoperäistä (120:3). Avaruus on ainaista liikettä, syntyään tahtoperäistä, sen jälkeen luontaista.

Toisinpäin sanottuna: aika samoin kuin avaruuskaan eivät voi olla absoluuttisia, sillä Jumaluuden Perimmäisyys merkitsee ajallisuuden ja avaruudellisuuden ylittämistä, transsendenttisuutta (31:7).

Aika kuten avaruuskin on Paratiisin anti (134:6). Karkeasti arvioiden avaruus alkaa ala-Paratiisin alapuolelta ja aika ylä-Paratiisin yläpuolelta (120:3). Ajan synty on avaruuteen verrattuna toissijainen, sillä aika syntyy liikkeen vaikutuksesta ja siksi, että aikaa havannoiva mieli on luonnostaan tietoinen tapahtumien perättäisyydestä. Liike on ajan kannalta välttämätön, mutta ei ole olemassa mitään absoluuttista liikettä, josta saataisiin ajan universaalinen mittayksikkö (134:6).

Miksi aika ja avaruus ovat toisistaan erotettuina ylä- ja ala-Paratiisissa? Sitä ei selitetä. Jos selitettäisiinkin, tuskin ymmärtäisimme sen. Sen sijaan aika ja avaruus ovat erottamattomat kaikissa ajallis-avaruudellisissa luomuksissa. Näissä ei ole aikaa ilman avaruutta. Teoreettisesti ei-ajallinen avaruus on olemassa, mutta todellisuudessa ainoa ajaton paikka on Paratiisin alue (135:2).

Aika on avaruuden universumeissa aina suhteellista ( 618:2). Se on suhteellista sekä mittayksiköiden (liikkeen mittauksen) kesken että persoonallisuuksien kokeman aikakäsitteen suhteen. Kaikissa ajallisuuden universumeissa aikaa mitataan paikallisesti ja paikallinen aika suhteutetaan suurempien yksiköiden standardiaikaan ja niin edelleen, lopulta Paratiisin standardiaikaan.

Aika henkilökohtaisena kokemuksena riippuu luodun asemasta ja ajallisuuden kokemisen pituudesta, “elinajasta”, kypsyydestä ja ennen kaikkea karttuneesta viisaudesta. Esimerkki: Jos Urantian joku kuolevainen tekisi suuren rikoksen ja saattaisi aikaan maailmanlaajuisen sekasorron, ja jos hänet vangittaisiin ja tuomittaisiin kuolemaan kahden tai kolmen päivän kuluessa rikostapahtumasta, olisiko se pitkä aika? Tämä aikasuhde on verrannollinen Luciferin elämän pituuteen ja siihen, jos hänen tuomiotaan jouduttaisiin odottamaan vielä 100.000 vuotta. Ajan suhteellinen kuluminen Uversan näkökulmasta, jossa oikeudenkäynti on vireillä, voidaan ilmaista sanomalla, että Luciferin rikos otettiin käsiteltäväksi sen tekohetkestä ennen kuin kaksi ja puoli sekuntia oli kulunut. Paratiisin näkökulmasta rikos ja tuomio tapahtuivat samanaikaisesti (618:2).

Aika on Havonan ja Paratiisin tällä puolella elintärkeä tekijä kaikessa koskipa se fyysistä maailmankaikkeutta tai persoonallisuuksien toimintaa siellä. Riittävän pitkä aika on aineellisten universumien kehittämisen kannalta ehdoton edellytys. Persoonallisuuksien kannalta aika viimeisellä tuomiolla, Päivien Muinaisten edessä, on yksi keskeinen todistusaineiston osatekijä: Tuomitun osalta on pystyttävä esittämään todiste, että vastaajalla on ollut yllin kyllin aikaa päätöstensä tekemiseen ja lopullisen valinnan suorittamiseen (315:3).

Aika on jumalallisen armon edellytys. Jumalallinen tuomio, jos armo ei sitä pidätä, toimii salamannopeasti. Siksi Isä persoonallisuutena osoittaa armoa, kun Hän antaa luodulleen riittävästi aikaa lopullisten päätösten tekemiseen. Kun armorekisteri, jumalallinen kärsivällisyys, on kulutettu loppuun, kun armon osoituksena annettu ylenpalttinen aika on tuhlattu, tuomio pannaan täytäntöön.

Mennyt, nykyhetki, tuleva

Ajan peruskäsitteitä ovat mennyt, kulunut, jälkeemme jätetty mennyt aika. Toisaalta on tuleva aika. Kumpikaan, sen paremmin menneisyyteen kuin tulevaisuuteen kuuluva aika, ei koskaan ole konkreettisesti samanaikaisesti saavutettavissa nykyhetkestä käsin, josta niitä persoonallisuuksien toimesta tarkastellaan. Nykyhetki on persoonalliseen kokemukseen kuuluva menneisyyden ja tulevaisuuden täysin toisistaan erottava tekijä. Persoonallisuuden kokema nykyhetki ottaa aineksensa tulevaisuudesta ja siirtää ne kokemuksellisuuden kautta menneisyyden muistoiksi. Ilman persoonallisuutta ei ole muuntavaa nykyhetkeä, on vain nykyhetkessä kuluvaa aikaa ilman suunnitelmallista tulevaisuutta tai muistoihin perustuvaa menneisyyttä. Luonnollinen edustaja tällaisesta on materiaalinen luonto.

Nykyhetki on ajallisuuteen kuuluva aktuaalisen kokemisen hetki, josta ei voi irtaantua kumpaankaan suuntaan. Nykyhetki kahlehtii ja kirjaimellisesti erottaa meidät mennyt-tulevasta, sillä ei ole olemassa mitään “laajennettua nykyhetkeä”, hetkeä, joka kestäisi jonkin aikaa tai pitempääkin tai useita nykyhetkiä, joista joku olisi menneisyydessä, joku tulevaisuudessa.. Nykyhetki on yksi ainoa kokemisen tila, ohikiitävä hetki. Se kuin vierivä kuula kaltevassa urassa: liike on yhdensuuntaista ja pysähtymätöntä. Tai nykyhetki on satelliitin loputonta “putoamista” vakaalla kiertoradalla, jolla ei ole loppua.

Pilkommepa nykyhetken kuinka lyhyeksi tahansa, edelleen nykyhetki on olemassa. Äsken se oli ja nyt on ohi. Yritykset pidentää nykyhetkeä sortuvat liikkeen vuoksi: aika kuluu eikä nykyhetki ole enää sama - se on vaihtunut toiseksi. Nykyhetki ei ole myöskään sarja toinen toisistaan erotettavia nykyhetkiä, sillä nykyhetki on persoonallisuuden kokemuksessa jatkuvaa, ei paloiteltua. Nykyhetki on ajallisesti koettavissa havaintojemme ja ymmärryksemme rajallisissa puitteissa jatkumona, ainajatkumona.

Ikuinen menneisyys ja ikuinen tulevaisuus

Ajan raja-arvo, kun ajan mittayksiköiden määrää kasvatetaan loputtomasti on ikuisuus, jompaan kumpaan suuntaan tahansa. Ajallisessa mielessä puhuttaessa koskaan alkamattomasta, esimerkiksi Jumaluudesta, käytämme ilmaisua, että Hän on ollut olemassa ikuisesta menneisyydestä asti. Toisaalta puhuessamme Jumaluudesta eksistentiaalisena olentona laitamme Häneen mielellämme myös attribuutin ikuinen tulevaisuus sen lisäksi, että toteamme Hänen elävän joka hetki nykyisyydessä.

Ikuisesta menneisyydestä esittämämme tulkinta on mielen tekemä kepponen, sillä koskaan alkamaton ei ole ajallisesti mitattavissa, ei edes menneiden ikuisuuksien ikuisuudessa tapahtuneeksi tapahtumaksi. Itse asiassa se on mahdotonta, koska meidän rajallinen aikasidonnainen ajattelumme vaatii väistämättä alun, jota ei ole.

Jumaluuden osalta meidän on kenties mahdollista ymmärtää se, ettei Jumaluuksilla ole koskaan loppua eli jumaluus on olemassa ikuisesti. Toivomme jopa sitä itsemme suhteen. Sen sijaan ajatus Jumaluuksien koskaan alkamattomuudesta on ällistyttävä ja alussa häkellyttävä. Kun ajatukseen tottuu ja vähitellen kasvaa sen suhteen ajatus Jumaluuksien koskaan alkamattomuudesta tuntuu luonnolliseslta, lopulta ainoalta vaihtoehdolta. Kun hyväksymme Jumaluuksien olevan koskaan alkamattomia, rinnakkaisia ja sisältävän menneen, nykyhetken ja tulevaisuuden, olemme ylittäneet ajan ja luoneet parhaan mahdollisen eksistentiaalisuuskäsitteen MINÄ OLEN, joka pitää sisällään käsitteet MINÄ OLIN ja MINÄ TULEN OLEMAAN.

Ikuinen nykyhetki

Koskaan alkamattomat Jumaluudet elävät ajan ulkopuolella, sillä heillä on kaikki aika. Me, ajallisuuteen syntyneet, elämme ajan ja avaruuden ehdoilla, olemme fyysiseltä osalta täysin ja mielen osalta ainutlaatuisesti ajan tuntevia ja suurelta osin aikasidonnaisia, sillä fyysiset tapahtumat synnyttävät liikkeen ja aikaa mitataan peräkkäisten tapahtumien välisinä hetkinä, tiettyjen liikkeiden toistumisen perusteella.

Absoluuttinen Jumaluus on olemukseltaan ikuista. Jumaluuksille sekä aktuaalisuus että potentiaalisuus on yhtä reaalista. Aika on väline, jolla potentiaalisuudet muutetaan aktuaalisuuksiksi. Toisaalta Jumaluuksien potentiaali on niin suunnaton, että tarvitaan ikuisuuksien ikuisuus ennen kuin potentiaalit on ammennettu tyhjiin.

Jumalat toimivat ikuisuuden päämäärien mukaan ja ne sisältävät aina potentiaalit kuin myös aktuaalisuuteen kuuluvat jo toteutuneet realiteetit. Jumaluuden suhde ajallisuuteen on ikuisuuden näkökulma, ei ajan kulumisen näkökulma, joka on meille niin tuiki tärkeä. Jumaluus katsoo aina kokonaisuutta ja mittaa edistymistä “aktualisoitunut suhteessa potentiaalisuuteen” -mittarilla, ei kuluneella ajalla. Jumaluuksien kannalta aika ei ole relevantti muuten kuin välineenä luotujen kokemuksellisuuden kartuttamisessa ja viime kädessä kokemuksellisen Jumaluuden luomisessa. Toisin päin sanottuna Kokemuksellinen Jumaluus toimiessaan persoonallisuutena on avain johonkin vielä suurempaan, joka ylittää ajan, avaruuden ja niihin liittyvän kokemuksellisuuden, joka Kokemuksellisessa Jumaluudessa on ammennettu tyhjiin ja joka tavoittelee superkokemuksellisuutta Perimmäisen ilmaantumisen hahmossa.

Jumaluuteen kuuluu kaikkalla läsnäolevuus ja kaiken tietävyys, mikä johtuu siitä, että jumaluudet ylittävät ajan ja avaruuden: heidän suhteensa aikaan ja avaruuteen on transsendenttinen, heidän asemansa on absoluuttinen ja viisautensa infiniittinen. Jos jumaluudet toimisivat ainoastaan infiniittisyydessä ja absoluuttisuudessa, kaikki olisi valmista heti, mutta siitä puuttuisi ajan tuoma kokemuksellisuus. Koska jumalallisiin päämääriin kuuluu kokemuksellisuuden kartuttaminen, infiniittisyyden rikastuttaminen, potentiaalisuuksien osoittaminen todellisiksi realiteeteiksi, silloin tarvitaan aikaa, joka syntyy liikkeen vaikutuksesta avaruudessa.

Meillä ajallisuudessa elävillä on hitunen Jumaluuksien näkökulmaa ja se on lähempänä kuin kuvittelemmekaan. Kyseessä on nykyhetki. Se on ajallista iätijatkuvuutta ja samalla ehdottoman kokemuksellista. Huomaamme olevamme osasia siinä jättimäisessä suunnitelmassa, jonka Jumaluudet ovat panneet toimeen. Jotta vapaa tahto pääsee toimimaan ajallisuudessa, tekemään ratkaisuja ja kartuttamaan kokemusta, Jumaluudet ovat viisaasti pitäneet kaiken ennaltatietämisensä omana tietonaan.

Iätijatkuva nykyhetki on meille ajallisuuden kokijoille ajallisen ikuisuuden käsite. Se on tyystin toisenlainen matemaattisen raja-arvon avulla on saavutettavissa tulevasta ikuisuudesta. Tuleva ikuisuus on iäti saavuttamaton, sillä äärettömään määrään aikayksikköjä voidaan lisätä vielä yksi. Siten tuleva ikuisuus pysyy koko ajan avoimena, koskaan sulkeutumattomana, kokemattomana, käsittämättömänä ja saavuttamattomana.

Nykyhetki ymmärrettynä iätijatkuvuutena on meidän kokemuksessamme ikuisuutta. Nykyhetkessä eläminen on sama kuin iäti jatkuva nykyhetki (1295:1): se on kokemuksellinen ikuisuus. Nykyhetki on persoonallisuuden kokema kiintopiste keskellä mennyt-tulevaa.

Matemaattinen ikuisuus on abstraktio, saavuttamaton ja täysin mahdoton kokea. Se voidaan kokea osittain ja epäsuorasti loputtoman nykyhetken kautta. Jos mielikuvituksessamme siirrämme nykyhetken tulevan (matemaattisen) ikuisuuden ajankohtaan ja katselemme taaksepäin, havaitsemme olleemme olemassa koko menneen ikuisuuden. Käsitteellisesti se merkitsee samaa kuin että me olisimme olleet aina eli ikuisesti olemassa. Se vuorostaan merkitsee sitä, ettei meillä olisi alkua, mikä ei pidä paikkaansa.

Ajan raja-arvo, ikuisuus, aiheuttaa väistämättä käsitevääristymiä, mutta nykyhetken iätijatkuvuus, ikuinen nykyhetki ei sitä tee. Elämme OLEN-tilassa ja siinä on rahtunen jumaluuden MINÄ OLIN, MINÄ OLEN ja MINÄ TULEN OLEMAAN -ominaisuudesta. Kun vähitellen kykenemme laajentamaan näkemyksemme mennyt-tulevaan, jopa koskaan alkamattomaan ja koskaan päättymättömään aikaan, lähestymme Jumalallista tapaa toimia.

Ajan mittayksikön piteneminen kokemuksen ja viisauden kasvaessa

Meillä on mahdollisuus iäistää persoonallisuutemme samastumalla mielessämme asuvaan henkeen. Se on samaa kuin, että päätämme täyttää Isän tahdon. Tahdon pyhittäminen on ikuisuusrealiteetin todellistaminen meille itsellemme.

Kun ihminen iäistää itsensä samaistumalla kaikkein korkeimpaan hengelliseen realiteettiin, Isään, hän vakauttaa elämänsä nykyhetkessä: Hänen päämääränsä pysyvät vakaina tavoitteen suhteen. Ajan kulumisella ei ole enää merkitystä tavoitteen suhteen: se on muuttumaton. Näin on alkanut koskaan päättymätön Jumalan hengen ja ihmisolemuksen liitto (1295: 2).

Pieni lapsi elää melkein kokonaan nykyhetkessä: menneisyyttä ei juuri ole eikä ajattelu vielä yllä perustarpeiden tyyydyttämistä pitemmälle. Aikuinen, joka unohtaa menneisyytensä eikä huolehdi tulevaisuudestaan, on kuin tuo lapsi, jolla on kaiket mahdollisuudet kasvaa, oppia kokemastaan ja viisastua, mutta jonka hän on jättää tekemättä. Tällaisen aikuisen aikahorisontit menneisyyteen ja tulevaisuuteen ovat lyhyitä eikä vähäinen menneen kokemuksellisuus kartu tulevaa koskevaksi viisaudeksi.

Missä hyvänsä yksilöidyssä älyllisessä olennossa vallitsee suora verrannollisuus kypsyyden ja aikatietoisuudesta kertovan mittayksikön välillä (1295:3). Tuo mittayksikkö pitenee sitä mukaa, kun kokemus, viisaus ja arvostelukyky kasvavat. Menneen kokemus tuo mahdollisuuden hahmottaa tulevaa viisauden avulla. Kun ihminen tekee päätöksiä, hän ottaa kasvaessaan huomioon entistä enemmän menneisyyden kokemukset, kytkee ne tulevaisuutta koskeviin arviointeihin omaamaansa viisautta käyttäen ja noilla välineillä syntyy sellaista, joka tulee olemaan, joka saavuttaa realisuutensa tulevassa nykyhetkessä.

Kun ihminen laajentaa näkökulmaansa menneeseen ikuisuuteen ja ulottaa sen ikuiseen tulevaisuuteen, hän alkaa hahmottaa, mikä on nykyhetkessä elämisen merkitys. Hän ymmärtää, että nykyhetki on iätijatkuvuutta, jossa yhdistyvät menneisyyden kokemuksellisuus ja tulevaa arvioiva viisaus. Mitä pitemmälle ihminen kurkottaa menneisyyteen, jopa koskaan alkamattomiin eksistentiaaleihin ja mitä kauemmas tulevaisuuteen, jopa ajan ulottumattomiin, sitä enemmän hän pääsee irti nykyhetken kahleista ja alkaa omata ajattelussaan piirteitä, jotka ovat Jumaluuksille luontaisia ja joilla on kaikki aika.

Vakaus syntyy vain näin. Kasvaminen ja kypsyminen jatkuvat nykyhetkessä entistäkin voimallisemmin samalla kun persoonallisuus vapautuu nykyhetkeen sisältyvistä rajoituksista. Menneisyyden kokemukseen perustuvat kypsyyttä osoittavat suunnitelmat saavat alkunsa nykyisyydessä senlaatuisina, että ne ovat omiaan lisäämään tulevaisuuteen kuuluvia arvoja (1295: 7).

Kypsymättömyys ja taantuminen eristävät nykyhetken ei-nykyisestä, irrottavat sen mennyt-tulevasta. Tällainen persoonallisuus voi olla edelleen älyn jättilainen, mutta hän tarkastelee välitöntä tapahtumien virtaa, itse asiassa liikettä, joka on aineen ja avaruuden tuotetta. Hänelle niiden ulkopuolella ei ole mitään, koska se ei ole mitattavaa. Osittaisuuksia tutkimalla ei saada kuvaa kokonaisuudesta, ei-aluttomuudesta eikä koskaan-loputtomuudesta.

Nykyisyys ei ole vain alkuperän ja historiallisen kehityksen tulos, vaan se riippuu mitä suurimmassa määrin myös tulevaisuudesta, sinne asetetuista päämääristä. Hengellisen viisauden kasvu rakentuu näille tekijöille. Jättämällä tietoisesti päämäärät ja lopullisuudet pois painiskellaan helposti virheellisten päätelmien suossa ja yritetään ratkoa ajallisuuden ja sen ylittäviä ongelmia vain tiedolliseen, historialliseen näkökulmaan, kausaatioon nojautuen.

Kypsyys yhdistää menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden rinnakkaisiksi, jopa kaiken ajan sisältäväksi näköpiiriksi, jolloin ihminen alkaa hahmottaa kokonaisuutta. Siihen kuuluu kyky ymmärtää koskaan alkamattoman ja päättymättömän jumaluuden olemassaolon mahdollisuus ja jonka reaalisuuden absoluuttisuus paljastuu viimeistään silloin, kun saamme suoran kokemuksellisen yhteyden mielessämme asuvaan henkiytimeen.

Ajanlasku

Paratiisi ja Havona

Paratiisissa ei lasketa aikaa, mutta niin tehdään Havonan kehillä. Paratiisi-Havona -järjestelmän standardiaika on määritelty seuraavasti: Paratiisi-Havonan standardipäivän pituus perustuu aikaan, jonka ensimmäisen eli sisimmän havonakehän planetaariset asuinsijat tarvitsevat tehdäkseen yhden kierroksen Paratiisin Saaren ympäri (153.3) 14:1.12. Meidän Urantian ajalla mitattuna kyse on tuhannesta vuodesta vähennettynä 7 minuutilla ja 3 ⅛ sekunnilla. Kirjaimellisesti on totta, että Isälle yksi päivä on meille tuhat vuotta.

Jokaisella Havonan kehällä on yhdenmukainen aika, sillä samalla kehällä olevien sfäärien kiertoaika Paratiisin ympäri on sama. Sen sijaan eri kehillä sijaitsevilla sfääreillä on kullakin oma aikansa ja vuosi pitenee sitä mukaa, kuta ulommille kehille siirrytään.

Paratiisin-Havonan aika toimii standardimittana seitsemälle superuniversumille. Paratiisin-Havonan -järjestelmässä on myös muitakin ajanlaskuun liittymiä mittayksiköitä, mutta niitä ei kerrota.

Superuniversumit

Jokaisella superuniversumilla on oma standardiaikansa. Orvonton, joka on seitsemäs superuniversumi, noudattaa aikaa, jonka yksi päivä on lähes 30 meidän vuorokauttamme. Orvontonin vuosi on 100 standardipäivää eli lähes 3000 vuorokautta (noin 8 meidän vuottamme).

Oletettavasti Orvontonin suur- ja piensektoreilla on myös oma ajanseuranta kuin on myös meidän paikallisuniversumissamme.

Paikallisuniversumit, konstellaatiot, järjestelmät ja planeetat

Nebadonin yksi standardipäivä, niin kuin se Salvingtonin mukaan lasketaan, on runsaat 18 vuorokautta ja standardivuosi 100 standardipäivää eli 5 Urantian vuotta. Nebadonissa aika viestitetään Salvingtonista ja se on kaikkien konstellaatioiden ja järjestelmien standardiaika. Konstellaatiot hoitavat ajanlaskuaan Nebadonin ajan mukaan, kun sen sijaan järjestelmät noudattavat yksittäisten planeettojen tavoin omaa ajanlaskuaan. Siten esimerkiksi meidän järjestelmässä on sekä Salvintonin aika että oma Satanian aika.

Ajanlaskun vakiointi

Ajanlasku vakioidaan superuniversumien päämajoissa. Sieltä vakioitu aika viestitetään aina paikallisuniversumeihin saakka. Vakioinnin suorittaa tietty olentoryhmä. Sellainen olentoryhmä on myös Salvintonissa, jonka aika vakioidaan superuniversumin aikaan.

Aika on keskeinen suure kaikkialla aika-avaruudessa ja niin sen tarkka mittaaminen on tärkeää. Aikaa mitattaneen varmaan monella tapaa, mutta yksi on erikoinen: olennot, jotka ovat täysin erikoistuneita eräiden fyysisten suureiden mittaamiseen ja tarkkaan laskemiseen. Me emme voi pitää niitä persoonallisina, vaan ehkä parempi on kutsua heitä eläviksi koneiksi. Tällaiset olennot ovat frandalankeja ja niistä ne, jotka mittaavat myös aikaa, käytetään nimitystä kronoldekit. Nämä elävät koneet tai elävät mekanismit ovat entiteettejä, jota pystyvät suunnattomiin laskutoimituksiin jopa äärimmäisellä tarkkuudella (329:1).

Ajantaju

Urantia-kirjan näkemys

Urantia-kirja esittää kolme erilaista ajantajutapaa. Ne ovat seuraavat:

Mielen tajuama aika,
Hengen tajuama aika ja
Persoonallisuuden anti: ainutlaatuinen ajantaju.

Mieli, joka on eläimillä eli ei-hengellisillä olennoilla, tajuaa ajan kolmesta komponentista vain kaksi ensimmäistä eli menneisyyden muistamalla ja nykyisyyden havaitsemalla ja kokemalla. Ihminen on hengen asuttama ja siksi hänellä on kyky hahmottaa tulevaisuutta: hänellä on ennaltahahmottamisen kyky. Mielen tajuama aika johtuu peräkkäisyydestä, liikkeestä ja näistä saadaan ymmärrys, taju tapahtuman kestosta.

Hengen tajuama aika ei ole sidoksissa aineelliseen liikkeeseen, vaan kyse on liikkeestä kohti Jumalaa, tietoisuus liikkeestä kohti enentyvän jumallisuuden tasoja. Persoonallisuuden tajuama aika luo ajantajun Todellisuuden ymmärtämisestä sekä tietoisuuden läsnäolosta ja kestosta (persoonallisuus on aina jossain silloin, kun se on tietoinen itsestään). Persoonallisuus ei ole ajan ja avaruuden tapahtumia pelkästään myötäilevä, vaan mitä suurimmassa määrin voi olla niiden kosmisena aiheuttajana (6).

Ajan moninaisuus

Aika on kulttuurisidonnaista. Meidän elämää rytmittää vuorokaudet, viikot, kuukaudet ja vuodet. Meillä on yhteisesti sovitut kellonajat. Ne antavat illuusion siitä, että meidän aika olisi oikea aika. Kun aikaa tutkitaan kulttuurisidonnaisesti havaitaan, että joissakin kulttuureissa ei ollut edes ajan käsitettä. Sioux-intiaaneilla ei ollut sellaisia sanoja kuin “myöhässä” eikä sen paremmin kuin “odottaa”. He eivät tiedä, mitä tällaiset käsitteet tarkoittavat.

Kokemuksissa, joita aika rajoittaa, liittyy käsitys ajasta opettajana samoin kuin mahdollisuuksien ja näkökulmien antajana. Aika ei ole pelkästään kello- ja kalenteriaikoihin liittyvää, vaan aikakäsitteitä on paljon niiden ulkopuolella.

Me pohjoismaalaiset olemme “asia kerrallaan” kansaa (tai ainakin olemme sellaisia olleet). Haluamme rytmittää asiat peräkkäin ajallisesti. Etelämaalaiset ovat “asiat rinnakkain” kansaa, missä tehdään montaa asiaa yhtä aikaa ja useimmiten monen ihmisen kanssa. Nämä kaksi aikaan liittyvää kulttuuria johtavat kohdatessaan siihen, että pohjoismaalaiset pitävät etelämaalaisia “hössöttäjinä”, jotka eivät ota toisia huomioon. Toisaalta etelämaalaiset eivät mitenkään ymmärrä sitä, miksi pitää kaikkien keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan ja noudattaa kronologista etenemistä: he pitävät omaa rinnakkain toimivaa tapaansa tehokkaampana.

Väitetään, että USA:ssa ihmiset ovat käytännöllisesti katsoen luopuneet menneisyydestään: se ei ole heidän mielessään. Joissakin afrikkalaisissa heimoissa menneisyys on kirkkaana edessä: onhan se konkreettista, juuri tapahtunutta. Joissakin kulttuureissa tietyn ajan jälkeen jotkin asiat menettävät merkitystään. Meillä valokuva-albumit menettävät usein merkityksensä kahden sukupolven jälkeen: konkreettisuus ja tunnettuus ovat jo haihtuneet. Joissakin kulttuureissa unholaan vaipumisia ei ole, vaan tapahtuma säilyy elävänä muistoissa vanhenematta koskaan.

Meille länsimaalaisille “eteenpäin” merkitsee tulevaisuuteen suuntautumista (jopa menneisyys unohtaen). Hebrealaisissa kielissä ja muinaisessa Egyptissä tulevat tapahtumat sijaitsivat aina takana. Taaksepäin ei voi nähdä, sillä tunnetut asiat ovat edessä.

Ajan voi luokitella myös ihmisten henkilökohtaisten näkemysten perusteella. Aika voi olla formaalista (yhteistä), se voi olla informaalista (yksityistä) tai se voi olla teknistä. Formaalinen on meidän perinteinen ajankäsitys: Vuosi on 365 päivää (plus yksi karkauspäivä joka neljäs vuosi). Oma ikämme lasketaan formaalisina vuosina. Jos joku sanoo, että “tuohon hommaan menee ainakin vuosi”, niin se voi tarkoittaa melkein mitä tahansa nollan ja yhden vuoden välistä tapauksesta ja henkilöstä riippuen. Joku voi sanoa, että “sehän kestää ikuisuuden”, vaikka kyse ei todellakaan ole siitä. Tällainen “ikuisuus” saattaa syntyä esimerkiksi siitä, kun hyppää ensimmäisen kerran 10 metristä altaaseen. Myös käsite “kohta” voi merkitä melkein mitä tahansa. Samoin “vähän ajan päästä”, sillä toisilla se tarkoittaa “varsin pian”, mutta toisilla tuskastuttavan pitkän ajan kuluttua. Sitä paitsi “kohta” samalla henkilöllä voi tarkoittaa eri pituisia aikoja tilanteesta ja tehtävästä riippuen.

Henkilökohtainen aika on monivivahteista. Jopa ajantaju voi hävitä, kun keskittyy johonkin tehtävään intensiivisesti. “Odottavan aika on pitkä” varsinkin, kun rakastunut odottaa sovittua tapaamista. Aika aivan selvästi “matelee”, kun toinen myöhästyy. Aika vuorostaan “kiitää”, kun rakastavaiset ovat tavanneet.

Tulevaisuuteen orientoitunut henkilö alkaa suunnitella seuraavaa vuosilomaansa edellisen päätyttyä. Nykyisyyteen orientoitunut saattaa unohtaa tilata matkan ja joutuu sen vuoksi improvisoimaan lomatkan, yleensä aivan viime hetkillä. Jopa tulotasot vaihtelevat sen mukaan, onko ihminen tulevaisuusorientoitunut (ansiotaso korkeampi) vai onko nykyisyysorientoitunut (ansiotaso alhaisempi). Hengellinen kasvu pidentää aikahorisonttia sekä menneisyyteen että nykyisyyteen, kuten aiemmin todettiin.

Ajan puoliin kuuluu “rytmejä” ja “syklejä”. Sykli muodostaa aikapuitteen. Kaikilla tapahtumilla on oma aikasyklinsä, jopa ihmisellä elinkaarensa. Ajan puoliin kuuluu myös “ajoitus”, esimerkiksi saapuminen “kreivin aikaan”. Milloin aika on “kypsä”? Samoin ajassa toimimisella on “järjestyksensä”, missä yksi asia tapahtuu ensin, sitten toinen ja niin edelleen. Ajalla on myös “vauhtinsa”, sillä jotkut tapahtumat tapahtuvat eri vauhtia ja luonnollisesti “kestonsa”. “Ystävyys kestää ikuisesti”.

Ajan puoliin kuuluu myös “intensiivisyys”, se kuinka merkittäviä jotkut tapahtumat ovat, kuinka kiinni ajassa kuljemme. Ajan ominaisuus on myös yksisuuntaisuus ja palautumattomuus. “Tehty, mikä tehty”, vaikka mielessä kadummekin tekoa ikäänkuin olisi vielä mahdollisuus jättää se tekemättä (Lähde pääosin: Aika muovailuvahana, Veli-Matti Toivonen ja Timo Kauppi, 1999).

Syklinen aika

Syklisyys kertoo luonnon kiertokulusta. Se on varhainen aikakäsitys. Vuodenkierto oli muuttumatonta ja noudatti samaa rytmiään. Elämä ja aika on silloin samojen asioiden kiertoa. Syklisellä ajalla ei ole alkua eikä loppua: yhden syklin jälkeen on toinen sykli eikä se suuntaudu tulevaisuuteen, vaan palaa aina lähtökohtaansa. Menneisyys luo leimansa ajatteluun, koska syklisyydessä nykyisyys ja menneisyys ovat hallitsevia. Syklisen ajan keskeinen aikahorisontti on syklin pituus: sen puitteissa tehdään suunnitelmia.

Kaikki Urantia-kirjassa esitetyt aikamääreet alkaen Paratiisi-Havonan standardiajasta aina yksittäisen sfäärin mittaamaan aikaan perustuu syklisyyteen: aika mitataan sfäärin kiertämisestä itsensä ympäri tai jossakin tapauksessa kierron osasta suhteessa kokonaiskiertoon (esimerkiksi paikallisuniversumin standardiaika).

Lineaarinen aika

Siirtyminen maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan muutti työtapoja: täsmällisyys oli tärkeää. Milläpä täsmällisyyttä mitattiin kuin sovituilla kellonajoilla ja aikatauluilla. Höyryjunat lähetettiin matkaan tiettyyn aikaan ja ne noudattivat aikatauluja. Työstä tuli aikatauluihin sidottua. Lineaarinen aikakäsitys perustuu juuri tähän: toiminta on riippuvaista aikatauluista, mutta ei niinkään vuodenajoista.

Lineaarinen aikakulttuuri, jota mitä suurimmassa määrin elämme, perustuu kurinalaiseen aikaetiikkaan. Me pohjoismaalaiset olemme tässä suhteessa esimerkkioppilaita: myöhästymistä katsotaan karsaasti. Joissakin kulttureissa sovitusta ajasta “myöhästyminen” pari tuntia ei merkitse mitään. Huomenna voi tarkoittaa aidosti huomenna, mutta hyvin todennäköisesti ylihuomenna tai viikon kuluttua.

Lineaariseen aikakulttuuriin kuuluu julkisten paikkojen varustaminen kelloilla. Kaupungin keskustoissa kulkiessa ei voi välttyä viestiltä, kuinka paljon kello on. Muuten me kysymme: “Paljonko kello on?” vaikka haluammekin tietää, mikä aika on juuri nyt.

Muuten, kun aikaa aikanaan ryhdyttiin teknisin välinen mittaamaan, niin mitä sanottiin “pirunmyllyksi”? Se oli uuden ajan symboli: kello.

Myöskään lineaarisessa aikakäsityksessä ei ole alkua eikä loppua, kuten sitä kuvaavalla viivallakaan. Nykyhetki on se aikatietoisuuden piste, joka lipuu vakaasti ja jatkuvasti tuolla viivalla. Ei ole katkoksia eikä syklistä vaihtelua.

Kiire ja niukkuus kuuluvat lineaariseen aikaan. Yhteiskunnan monimutkaistuessa kiire kasvaa: tehtävät eriytyvät ja niitä on jopa enemmän kuin yksi ihminen kykenee tekemään. Yhteen lineaariseen aikayksikköön joudutaan mahduttamaan enemmän tehtäviä kuin niiden suorittamiseen todellisuudessa kuluisi aikaa. Kiire ahdistaa ja luo stressiä. Syntyy ajan puute. Tämä on merkillistä lineaarisessa ajassa, sillä aikaahan tulee koko ajan lisää.

Joillakin on taipumus hoputtaa, jotta päästään matkaan, vaikka ei ole kiire mihinkään. Bussimatkalla Vienan Karjalassakin tapasi tällaisia. Arvostamani sotahistorioitsija Sampo Ahto oli oppaana matkalla. Saimme häneltä hyvän neuvon juuri lineaariseen aikaan ja hoputtamiseen liittyen. Hän totesi, että miksi hoppuilla, koska “aina on oltava jossain”. Huomio oli suuri helpotus, hoppu katosi ja saattoi keskittyä taistelutantereen historiaan. Toteamus osoittaa, että aika ja avaruus liittyvät aina kiinteästi toinen toisiinsa.

Aika kielellisen ilmauksen keinoin

Aika kielellisinä ilmauksina voi tulla ilmi esimerkiksi seuraavan lainauksen avulla: Kun sinulla on aikaa, mitä sinulla silloin on? Kun aika matelee tai lentää, niin mikä matelee ja mihin tai miten se lentää? Kun aika pysähtyy, mikä silloin pysähtyy ja missä? Tai että, mitä aika on, kun se rientää, juoksee, käy vähiin, parantaa haavat, kypsyy ja patinoi? Mitä aika on, kun sitä voi säästää, kuluttaa, antaa, saada, voittaa, hukata, haaskata, tuhlata, seurata? Mitä aika on, kun sitä voi tappaa? Mitä aika on silloin, kun se ei odota ja kun se tekee tehtävänsä? Aika on kypsä ja asiat ottavat aikansa. Ajassa liikkuu asioita. Missä ne liikkuvat, kun ne eivät liiku ajassa? (Aika muovailuvahana, Veli-Matti Toivonen ja Timo Kauppi, 1999, s. 16).

Aika-avaruus: Yleinen suhteellisuusteoria

Yleisessä suhteellisuusteoriassa aika ja avaruus ovat muuttuvia: liikkuva kappale tai vaikuttava voima muuttaa ajan ja avaruuden kaarevuutta. Vastaavasti ajan ja avaruuden kaarevuus vaikuttaa kappalten liikkeisiin ja niihin vaikuttaviin voimiin. Aika ja avaruus vaikuttavat kaikkiin maailmankaikkeuden tapahtumiin ja päinvastoin. Voidaan sanoa, että osa vaikuttaa kokonaisuuteen ja kokonaisuus osaan. (Ajan lyhyt historia, Stephen W. Hawkings, WSOY, 1988).

Aika – tiivistys

Ajattomuus esiintyy ainoastaan Paratiisissa
Aika ja avaruus alkavat Paratiisista, mutta ovat erillisiä
Aika ja avaruus Paratiisin ulkopuolella ovat aina toisiinsa sidoksissa (teoriassa ajaton avaruus on olemassa)
Aika on kytketty liikkeeseen, joka tapahtuu avaruudessa
Aika antaa meille mahdollisuuden ymmärtää peräkkäisten tapahtumien kulun eli syy-seuraussuhteet
Avaruus auttaa meitä ymmärtämään samanaikaiset rinnakkaiset tapahtumat
Aika on suhteellista ja liikkeestä mitattu
Mitään absoluuttista liikettä ei ole
Ajanmittauksen perusyksikkö on Paratiisin standardiaika
Jokaisella seitsemällä superuniversumilla on oma standardiaikansa
Paikallisuniversumilla on oma standardiaikansa
Jokainen asuttu sfääri noudattaa omaa aikaansa
Ajanlasku vakioidaan tiettyjen olentojen toimesta ja mitataan äärimmäisen tarkasti
Ajantaju esiintyy kolmena muotona: Mielen ja hengen kokemana aikana sekä persoonallisuuden ainutlaatuisena aikatietoisuutena
Aika on kulttuurisidonnaista ja käsitteellisesti moninaista
Aika voi olla syklistä tai lineaarista, mutta aina yksisuuntaista ja peruuttamatonta
Persoonallisuus voi ylittää ajan: sillä on ennaltahahmottamisen kyky
Aika on meille annettu lahja
Meidän tulee pitää "leiviskästä" hyvää huolta
Aikatietoisuus laajenee sitä kauemmas menneisyyteen ja tulevaisuuteen, mitä pitemmälle ihminen saa mielensä hallintaan, mitä enemmän hän samaistuu henkeen, mitä enemmän hän iäistää ajatteluaan
Täydellinen riippuvuus nykyhetkestä häviää ja tilalle tulee ikuisuusnäkökulma
Ikuisuusnäkökulman ymmärtäminen antaa mahdollisuuden elää nykyhetki väkevästi, voimallisesti ja antaa mahdollisuuden kokea sellaista onnellisuutta, jota ei välineellisen päämäärän tavoittelun kautta koskaan saavuteta: onnellisuus saavutetaan vain arvojen kasvulla
Syvä rauha on mahdollinen ja meidän nykyhetkessä "olemisemme" saavuttaa viipaleen jumalallisesta MINÄ OLEN -OLEMISESTA
Ikuisuustavoitteemme, Isän tahdon toteuttaminen ja siihen pysyvä sitoutuminen on meille potentiaalista, mutta potentiaalinen on Isälle sama kuin aktuaalienen
Meille se merkitsee pysyvää ja muuttumatonta iäisyystavoitetta nykyhetkessä, joka meidän täytyy ajallisuudessa lähes ikuisuuden ponnistellen saavuttaa, hitaasti itse luoda
Ponnisteluissamme emme ole yksin, sillä Isä suuntaajaläsnäolon kanssa ponnistelee kanssamme koko tämän nykyhetkessä elettävän iäisyysmatkan sen lisäksi, että Isä pitää meitä jo perillä olevana.

Esitelmä Malmitalolla 10.12.11 klo 13:30 - 16:00 aiheesta AIKA

2011-12-10T11:59:00.000+02:00

Helsinki

Oppilas-opettaja -rooli

2011-11-22T00:23:00.001+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Maisen elämämme aikana kartutamme tietojamme ja taitojamme. Matkallamme kohti Paratiisia teemme samoin. Oleellista on se, että meille karttuu kokemusta ja osaamista. Mutta se ei ole kaikki. Yhtä tärkeää on jakaa sitä, mitä juuri opimme.

Persoonallisuuden toiminnan kokonaisuus ei ole pelkästään oppilaana olemista. Eikä se ole myöskään vain opettajaksi jäämistä. Se on molempia: esitämme koko ajan oppilas-opettajan roolia. Meillä on kaiken aikaa mahdollisuus oppia uutta ja jakaa oppimaamme viisautta ja kokemusta muille.

Ylösnousemuksen universaalinen piirre on siinä, että matkatessamme tämän laajan kokemuksellisen yliopiston kerta kerralta ylempien tasojen läpi joudumme vastaavasti jakamaan oppimaamme heti alapuolella oleville ylöspäin matkaaville.

"Universaalisen hallintojärjestelmän piirissä katsotaan, ettette ole omaksuneet tietoa ja totuutta, ennen kuin olette osoittaneet olevanne sekä kykeneviä että halukkaita jakamaan tätä tietoa ja totuutta muille" [279:6].

Onko hengen jälkeen vielä jotain?

2011-11-15T19:49:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Aineellisuuden me havaitsemme havaintojemme kautta, mielen me tunnemme oman mielemme kautta, oman sielumme aistimme kuka mitenkin, yleensä heikosti. Hengestä emme ole tietoisia juuri lainkaan. Meille on opetettu, että henki on kaikkein korkein olemusmuoto, joka voidaan saavuttaa. Jeesus sanoi, että Jumala on henki.

Toisaalta tiedämme, että henkiä on eri tasoisia, voisiko sanoa nuoria ja kokeneempia. Kun me aikanaan lähdemme Isää kohti pois paikallisilta asuinpaikoilta, morontiamaailman eli välimaailman jälkeen, lähdemme matkaan ensimmäisen asteen henkenä,. Kun saavutamme Isän ja kun meidät on liitetty Finaliittikuntaan, meidät luokitellaan (vasta) kuudennen asteen hengeksi. Odotettavissa on seitsemäs aste joskus kaukaisessa tulevaisuudessa.

Universaalisella Isällä, Iankaikkisella Pojalla ja Äärettömällä Hengellä on olemassa salaperäiset rinnakkaisolennot, joiden toimintaa ja tarkoitusta emme kykene ymmärtämään. Jopa korkeat jumalalliset olennot tunnustavat, että he kyllä kykenevät arvioimaan niiden ilmiöiden vaikutukset, jotka juontuvat Isästä, Pojasta, Hengestä ja osin myös Paratiisin saaresta. Mutta, että he ovat hämmennyksen vallassa kohdatessaan näiden rinnakkaisolentojen aikaansaannoksia. Heidän mielestään nämä Absoluutteina tunnetut Olevaiset näyttävät astuvan aineen yläpuolelle, menevän mielen yläpuolelle ja kohoavan hengen yläpuolelle (s. 55).

Jumala on todellakin hengellinen realiteetti. Isästä on todettu myös, että Hän on enemmän kuin henki. Näin täytyykin olla, jos Absoluutit Kolminaisuudesta toimista johtuneina menevät yli hengen. Toisaalta meille lahjoitetusta Ajatuksensuuntaajasta sanotaan, että Suuntaaja on puhtaista puhtain henki ja sen lisäksi jotain enemmän kuin henki, ei välttämättä hengen tuolle puolen, mutta silti myös jotain muuta (s. 1182).

Onko hengen takana vielä jotain, jota raotetaan meille, mutta ei juuri kerrota tai ei pystytä ymmärrettävästi kertomaan enempää?

Ilman erillistä yksilöllisyyttä universumin rekistereihin merkittyjen kuolleiden lasten kohtalo

2011-10-27T19:46:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Jos lapsi ei ole saanut Suuntaajaa ja hän kuolee, niin häntä käsitellään morontiassa osana vanhempiaan. Tällaista lasta ei morontiassa jätetä kuitenkaan heitteille, vaan heti kun jompi kumpi vanhemmista tai molemmat jäävät eloon, nämä ylösnousemuskuolevaisten pienokaiset personoidaan täsmälleen siihen vaiheeseen, johon heidän mainen elämänsä kuoleman hetkellä päättyi. Tällä tavoin nämä lapset voivat edetä morontiassa ja saada Suuntaaja ja siten jatkaa kehittymistään pois lukien jälkeläisten tuottamispotentiaali. Kun he tekevät lopullisen päätöksen ylösnousemuselämän hyväksi, heille avautuu ylösnousemusura joskin hieman erilaisena kuin niille, jotka elivät normaalin aineellisen elämän.

Ongelmia tuottaa ymmärtää niiden lasten kohtalo, joiden kumpikaan vanhempi ei jää eloon. Jos jompi kumpi tai molemmat vanhemmista jäävät eloon, silloin lapsen eräänlaiseksi suojelusenkeliksi määrätään kohtalonvartijan seuraan kuuluva kerubi. Hän on tämän pienokaisen potentiaalisen identiteetin vartija (531). Mitään ei mainita siitä, jos kumpikaan vanhemmista ei pelastu. Mielestäni kirjan tekstistä ei voi suoraan johtaa väittämää, että siinä tapauksessa ilman erillistä yksilöllisyyttä olevaa lasta ei myöskään herätettäisi, vaikka hänen katsotaan liittyvän vanhempiinsa.

Aineellisen elämän kirjo on paljon yllä mainittuja perustapauksia monimutkaisempi. On yksihuoltajien lapsia, orpoja, adoptoituja, keinohedelmöitettyjä ja monia muita. Tuntuisi oudolta, jos tavalla tai toisella ilman erillistä yksilöllisyyttä oleva lapsi ei saisi ylösnousemuksen mahdollisuutta siinä tapauksessa, ettähänen vanhempansa tai sellaisiksi luettavat eivät pelastuisikaan.

Nämä ovat meitä ylempien asioita eikä niistä ole kerrottu paljoa. Ehkä meidän ei tarvitsekaan näistä huolta kantaa. Uskon, että oikeudenmukaisuus toteutuu. Mutta mieltä askarruttavia kysymyksiä näistä kirjan maininnoista kyllä syntyy.

Mitä tarkoittaa, kun lapsella ei ole “universumin rekistereihin merkittävää yksilöllisyyttä”?

2011-10-25T19:43:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Kun lapsi syntyy, hänen persoonallisuutensa alkaa toimia, mutta vajavaisena. Persoonallisuus toimii täysimääräisesti vasta, kun Suuntaaja saapuu tämän lapsen mieleen asumaan.

Jos sattuu käymään niin, että lapsi kuolee “... ennen kuin heille on kehittynyt universumin rekistereihin merkittävä yksilöllisyys” [531], niin mistä tuon merkinnän puutteessa on kyse?

Tarkoittaako se sitä, että lapsi kuolee ennen kuin hän on tehnyt ensimmäisen moraalisen päätöksen ja siitä johtuen ennen kuin Ajatuksensuuntaaja saapuu ja sielualkio saa alkunsa?

Vai onko vielä syntymän ja Suuntaajan saapumisen välissä jokin vaihe, tapahtuma tai muutos, joka merkitsee riittävää yksilöllisyyttä universumien rekisterien kannalta?

Jos lapsi kuolee ennen riittävää yksilöllisyyttä, miten se sitten mitattaneenkin, tällainen lapsi rinnastetaan morontiassa vamhempiinsa kytketyksi, siis ei erilliseksi entiteetiksi.

Itse olen taipuvainen uskomaan, että lapset pidetään universumien kirjoissa vanhempiensa osana, ei erillisinä entiteetteinä, niin kauan kunnes Suuntaaja saapuu. Tosin tähän ei ole Urantia-kirjassa sen kummempaa tukea, mutta on vaikea kuvitella jotain välivaihetta, joka loisi erillisen entiteetin aseman.

Moraalisuus on alkeellista uskonnollisuutta ja moraalinen päätös oikeuttaa varsin dramaattiseen lahjaan, Suuntaajaan, joka kuitenkin niin koruttomasti ja huomaamattomasti saapuu. Moraalinen päätöksenteko, jos mikä, osoittaa entiteetin toimivan kokonaisuutena ja itsellisenä.

Kuoleeko kuolemassa myös sieluruumis?

2011-10-25T19:37:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Suuntaajan saavuttua asumaan ihmisen mielessä hän elää itse asiassa kahta rinnakkaista vaihetta, joista toinen on fyysinen elämä ja toinen morontiaelämä. Sielun syntyminen ja kasvu on alussa toukkavaiheen kaltaista, mutta riippuu täysin ihmisen kyvyistä ja tahdosta sekä Suuntaajasta, miten paljon sielu ja sieluhahmo ehtivät kehittyä fyysisen elämän aikana. Jotkut kehittyvät niin pitkälle, että he voivat ainakin satunnaisesti toimia morontiamaailman alimmilla tasoilla, tuntea ja tulla tunnetuksi siellä.

Kun ihminen kuolee, hänen kuolevaismielen jäljennöskappaleet ja aktiiviset muistikuvat ovat Suuntaajan hallussa. Luodun mielimatriisi ja identiteetin passiiviset potentiaalit ovat suojelijaserafin huostaan uskotussa morontiasielussa

Kun ihminen herää kuolleista, tuossa vaiheessa morontiasielu suojelijaserafien toimesta lasketaan vastavalmistettuun uuteen morontiahahmoon ja kun Suuntaaja saapuu, se aktivoi sieluruumiin toiminnan ja mahdollistaa persoonallisuuden uudelleenkokoamisen ja sen morontiatietoisuuden.

Oleellista on se, että kuollessa 1) kehkeytynyttä morontiaruumista ei “omista kukaan” eikä sitä kuljeteta morontiamaailmaan sen vastaanottosaleihin, vaan ainoastaan sielu, tuo ylösnousemuskapasiteettia omaa identiteetti, passiivisena tosin, ja 2) uusi morontiahahmo valmistetaan varta vasten persoonallisuuden uudelleenkokoamista varten.

Minne joutuu fyysisen elämän aikana kehkeytynyt sieluruumis? Se on käynyt tarpeettomaksi eikä sillä ole enää tehtävää. Siis kuoleeko se samassa yhteydessä, kun fyysinen ruumis kuolee? Ja miten? Onko niin, että kun sitä ylläpitäneet voimat ovat lakanneet toimimasta fyysisen kehon kuollessa, niin se kuihtuu, kuolee ja häviää (“palaa morontiakiertoon”, kuten fyysinen ruumis palaa luonnon kiertokulkuun). Se on joka tapauksessa varmaa, ettei tuollainen “kuori” ole enää aktiivinen, ettei se kommunikoi kenenkään kanssa, mutta se lienee aikansa morontianäöllä varustetuille kuitenkin näkyvä.

Miksi morontiamaailma on olemassa?

2011-10-25T19:35:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Morontiamaailma on välimaailma ja morontiaelämä on välielämää. Morontia on olemassa kahden toisistaan hyvin kaukana olevien olomuotojen välissä: aineellisen ja hengen välissä. Herää kysymys, miksi morontiaa tarvitaan? Mikä on sen tehtävä?

Morontiamaailma on todellinen. Siitä voisi käyttää nimitystä sielun maailma tai maailma, jossa sieluhahmo elää ja kehittyy. Fyysisellä ihmisellä on mieli, morontiamaailmassa on morontiahahmo ja -mieli. Hengellä mieltä ei voi enää erottaa erilleen.

Morontiamaailma muodostaa jatkumon, joka takaa sen, että vähitellen kehkeytyvä sielu, se joka saa alkunsa Suuntaajan saapuessa ihmisen mieleen, pystyy ylipäätään saavuttamaan hengen statuksen. Ilman morontiaa tällainen ei olisi mahdollista.

Morontiaelämä on paikallisuniversumin elämää. Se on hyvin eri asteista eri vaiheissa. Aivan alimmat tasot ovat hyvin lähellä fyysisyyttä. Mansoniamaailmat ovat juuri tällaisia. Kaikkein ylimmät tasot ovat järjestelmän pääkaupungissa vähän ennen alimman hengen statuksen saavuttamista.

Ei ole olemassa mitään sellaista hokkuspokkuskeinoa, jolla täysin aineellinen mieli ja siellä kehkeytynyt sielu voitaisiin muuttaa hengeksi. “Moiset uskomukset eivät ole kuin tietämätöntä taikauskoa ja satua” [sivu 541].Tarvitaan tavattoman paljon koulutusta ja kasvua, muunnoksia ja opettelua niin, että lopulta ylösnousemuskuolevainen on henki ja voi jatkaa ylösnousemusmatkaansa paikallisuniversumin, morontiamaailman, välimaailman jälkeen hengen maailmoissa..

Morontiahengitys

2011-10-24T19:33:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Urantia-kirjassa sivulla 486 mainitaan, että morontiamaailmoissa, esimerkiksi Edentiassa, on todellinen ilmakehä, joka koostuu sekä fyysisistä kaasuista että morontialuotujen hengittämiseen soveltuvasta morontiakaasusta. Jos morontialuotu tarkoittaa myös ylösnousseita, morontiahahmossa eläviä kuolevaisia, silloin heidän olisi tämän mukaan hengitettävä heille sopivaa morontiakaasua. Morontiahengittäminen tuntuu luonnolliselta ainakin sitä ilmoitusta vasten, että seitsemässä mansiomaailmassa syödään ja juodaan morontiajärjestyksen mukaista ruokaa sekä myös levätään (sivu 535). Syödäänkö ja juodaanko edelleenkin mansiomaailmojen jälkeen, sitä ei sanota, mutta ilmeisesti muut energianvastaanottotavat tulevat tilalle. Siten hengitys jäisi jäljelle (koska hengitykseen viitataan Edentia-kohtaa käsiteltäessä).

Kun sielun ja uskoakseni sieluhahmon kehitys alkaa Suuntaajan saapuessa, se merkitsee, että sieluhahmoa täytyy myös aineellisen elämän aikana jollain tavalla “ruokkia, juottaa ja antaa sen hengittää”. Kyse on morontiaentiteetistä eikä se voi olla olemassa ja kehittyä ilman, että se saa kehitykseensä jostain sopivat morontia-antimet. Mutta miten? Me itse emme tietoisesti osallistu siihen lainkaan enkä oikein ole taipuvainen uskomaan, että saisimme tarvittavat morontiaaliset annokset jollain sellaisella energian sisäänotolla, jota alkaa esiintyä vasta mansoniovaiheiden jälkeen morontiassa. Uskon, että morontiahahmoamme pitää jollain tavalla ravita fyysisen elämän aikana sekä turvata myös sen hengittäminen.

Jäljelle jää kysymys, miten, ja voimmeko fyysisestä kehosta käsin siihen vaikuttaa? Entä hengitys? Voidaanko siihen vaikuttaa? Onko kehkeytyvän morontiahahmomme “terveydentila” jotenkin vaihteleva ja voidaanko siihen vaikuttaa? Miten fyysisen kehon ja kehkeytyvän morontiahahmon terveydentilat suhteutuvat toisiinsa?

Morontiatahto

2011-10-24T19:27:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Urantia-kirjassa sivulla 553 kerrotaan mielensuunnittelijaserafeista ja todetaan kuvauksen jälkeen, että he kuitenkin kaikessa toiminnassaan “... kunnioittavat vastasyntynyttä morontiatahtoanne, …”. Vastasyhtynyt viittaa morontiaheräämisen jälkeiseen aikaan, siihen, että kuolevainen on aikanaan kokenut fyysisen kuoleman ja on ylösnoussut. Tuolloin alkaa aivan varmasti morontiatahto toimia, mutta mieltä askarruttava kysymys onkin siinä, että sielun kehitys alkaa Suuntaajan saapumisen yhteydessä, keskimäärin noin kuuden vuoden iässä. Lisäksi fyysisen elämän aikana jotkut voivat tuntea ja tulla tunnetuksi morontiamaailman alemmilla tasoilla. Heillä täytynee olla sitä varten morontiahahmo, ruumis ja tietenkin sielu ja Suuntaaja, joka elävöittää sieluhahmon toiminnan noina hetkinä. Onko niin, että tuollaiset vielä fyysisen maailman asukkaat eivät käyttäisi tai pystyisi käyttämään morontiatahtoa? Se tuntuu jotenkin oudolta, jos he kerran pystyvät satunnaisesti liikkumaan morontiassa.

Siksi olen taipuvainen uskomaan, että morontiatahdon kehitys alkaa sielun syntymässä, tilapäisesti lakkaa olemasta kuoleman ja ylösnousemuksen välisen ajan ja pääsee täysiin oikeuksiinsa vastasyntyneessä morontiahahmossa ylösnousemuksen eli morontiaheräämisen jälkeen.

MiniJutut

2011-10-24T19:22:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

MinitJutut-nimi tarkoittaa nimensä mukaista minijuttua. Sellaista, joka syntyy hetkessä, käsittelee yleensä vain yhtä asiaa, on nopeasti kirjoitettu ja luettu, mutta joka ehkä tuo jonkin askarruttavan kysymyksen pohdittavaksi.

MiniJutut jaetaan vapaasi netissä eli ne saattavat löytyä myös hakutuloksissa erillisinä teksteinä. Jokainen MiniJuttu on erillinen asiakirja, jota säilytetään Googlen pilvipalvelussa.

MiniJutut ovat omalla sivullaan päivämäärän mukaan laitettuna, tuorein ensin. Otsikko sisältää linkin asiakirjaan.

MiniJutun voi tulostaa paperille tai ladata esimerkiksi pdf- tai rtf-tiedostona omalle koneelle tai lähettää sähköpostilla edelleen.

Kommentit voi jättää MiniJutut-välilehden kommenttiosaan tai lähettää kirjoittajalle, ks. alhaalla oleva linkki.

MiniJutut

2011-10-24T15:24:00.002+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Tein oman välilehden nimeltä MiniJutut. Kokoan siihen lyhyitä, nopeasti luettavia, yhden asian juttuja. Kyseessä on itse asiassa välilehdellä oleva otsikoista koostuva linkkiluettelo ja itse jutut ovat omia erillisiä julkisesti jaettuja asiakirjoja. Niitä säilytetään Googlen pilvipalvelussa.

MiniJututsyntyi tarpeeseen, sillä pitemmän ja perusteellisemman artikkelinkirjoittaminen vaatii aina enemmän aikaa ja monipuolista käsittelyä. Tämänhetken tilanteestani johtuen siihen en pysty. Tekisi kuitenkin mieli kirjoittaa, mutta isomman jutunlaatiminen vie sen verran paljon aikaa, että on helppo lykätä jutun tekemistätuonnemmaksi sillä seurauksella, ettei juttuja sitten tule tehdyksi. ToisaaltaUrantia-kirjaa lukiessa on tullut usein mieleen, että tuokin asia olisi syytälaittaa toisten pohdittavaksi, mutta siihen ei ole ollut käytettävissä sopivaavälinettä. Mielelläni en muuttaisi itse blogin artikelien luonnetta siitä, mitäne tähän saakka ovat olleet.

MiniJutut on siten helppo ja hyvä tapa nopeastituoda esille askarruttavia kysymyksiä, ehkäpä jopa raakileina ja tekstinkinosalta hieman hiomattomammin.

Siirry MiniJutut-välilehdelle.

Henki johdattaa - ei koskaan pakota

2011-09-24T00:03:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Hengen johdatukseen antautuminen on monelle ihmiselle iso kynnys. Kun katselee tätä asiaa hengen johdatukseen antautuneena, ihmettelee, missä on se korkea kynnys oikeastaan on. Miksi hengen johdatus koetaan niin uhkaavaksi, että se torjutaan puheissa ja ajatuksissa - tai unohdetaan kokonaan.

Henki ei todellakaan päätä puolestamme, mutta me päätämme, sillä henki vain johdattaa. Meillä on vapaa tahto sekä ennen hengen johdatukseen antautumista että sen jälkeen. Me voimme edetä hengellisesti omaa tahtiamme eikä vauhdilla ole niin suurta väliä, kunhan suunta säilyy.

Ihmisessä vaikuttava henki

Henki on yksi ja yhtenäinen. Henki vaikuttaa kuitenkin monella tapaa ja useista lähtökohdista käsin. Näistä huolimatta hengen vaikutukset ihmisen aineellisessa elämässä eivät mitenkään ole eroteltavissa toisistaan. Emme voi sanoa, että tämä on Pyhän Hengen johdatusta, tuo on Totuuden Hengestä peräisin ja joku muu on Isän hengen, Ajatuksensuuntaajan vaikutusta.

Hengelliset vetovoimat ovat konkreettisia, mutta ne ovat niin toistensa kaltaisia meidän näkökulmastamme katsottuna, ettemme mitenkään voi erottaa yhtä lähdettä toisesta. Hengen ohjaus on yleisnimi ja yleispätevä. Ei ole edes tarvetta yrittää erotella, mikä johdatus on mistäkin lähtöisin.

Toki on niin, että mitä alemmalta hengellisen kehityksen tasolta lähdetään liikeelle, sitä harvemmat henki-influenssit ovat vaikuttamassa. Toisaalta, mitä enemmän ihminen saa mielensä hallintaan ja mitä enemmän hän samaistuu henkeen eli mitä enemmän hän edistyy hengen hengellisessä käsittämisessä, sitä useammat henkihoivaajat käyvät toimintansa osalta tasavertaisemmiksi.

Henki on yksiköllistä - Jumalallisuus on monikollista

Henkivaikuttajat, hengellisten johdatusten alullepanijat, persoonalliset universumiluodut ja hallitsijat, ovat toiminnallisesti yhtä. Henki on ihmiselle yksi Henki, muita ei ole eikä yhtäkään jumalallista edustajaa ole nostettavissa toista ylemmäs. Jumaluus esiintyy persoonallisina henkinä, joilla kullakin on omat universumitehtävänsä. Näiden henkien apuna heidän luomanaan on myös "henkiä", mutta todellisuudessa ne ovat persoonattomia yhteyspiirejä, hengellisiä vaikutteita, jotka edustavat täysimääräisesti luojiaan. Tai ne ovat Isän henkiosasia, Hänestä irrotettuja fragmentteja, jotka eivät omaa persoonallisuutta, vaan ovat esipersoonallisia, jollain tuntemattomalla tavalla kykeneviä toimimaan persoonallisuuksien, meidän kanssamme. - (Kuten huomaamme, kun puhumme hengestä ja tarkoitamme Henkeä, meillä on käsiteköyhyys, joka vaivaa samomisiamme: yksi on persoonaton, toinen persoonallinen).

Hengellinen hoiva ihmisen kokemuksessa on aina yksiköllistä, vaikka hengen hoivan lähteet ovat monikollisia. Viime kädessä ... Jumaluus on yksiköllinen, aina yksi [380:3]. Tämä on meille suuri helpotus, sillä meidän ei tarvitse ryhtyä arvuuttelemaan, mikä jumalallisista edustajista milloinkin meihin vaikutti. Hyvä niin, sillä emme sitä tietäisikään.

Jos joku puhuu Pyhästä Hengestä, toinen Totuuden Hengestä, Kolmas Kristuksesta ja niin edelleen ja kun näin puhuvat aidosti sen kokevat, sallittakoon se ja ymmärretäköön se. Oleellista meille ei ole annettu nimi, vaan vaikutus, joka puhujassa ilmenee. Korostettakoon hengen johdatusta hänessä riippumatta siitä, mistä lähteestä se tulee. On todennäköistä, että vaikutukset ovat moninaisia. jopa kaikista hengellisistä johdattajista lähtöisin, vaikka juuri tälle puhujalle ne saattavat olla hänen käsityksensä mukaan vain yhdestä lähteestä alkuisin.

Henki hoivaa ja johdattaa, mutta ei koskaan alista

Jumalallinen henki on ihmiselle ainaisen henkihoivan lähde. Henki rohkaisee ja antaa vakuuttuneisuutta. Henki poistaa orpouden tunteen, joka syntyy, kun ihminen tajuaa erillisyytensä ja etäisyytensä Kaiken Olevaisesta.

Uskomus siitä, että vapaatahtoinen hengen johdatukseen antautuminen (Huom. Ei alistuminen) jotenkin vähentäisi itsemääräämisoikeutta, näyttää olevan vallitseva käsitys niiden keskuudessa, jotka eivät tätä päätöstä ole vielä tehneet. Käsitys on väärä ja harhainen sekä useimmiten suunnaton este hengellisellä polulla etenemiseksi.

Jumala-Isä on tahtonut, että "Olkaa täydelliset niin kuin Minä olen täydellinen". Hän ei sanonut, että teidän on pakko. Isä on antanut jokaiselle luodulleen täydellisen vapaan tahdon oman kohtalonsa suhteen. Tuo kohtalo on joko ikuinen elämä yhteistyössä Ystävän, Isän kanssa, Hänen tavoitteittensa toteuttamiseksi tai sitten ei. Hengen johdatukseen antautunut kokee uuden elämän, hengellisen elämän alkaneeksi ja on vakuuttunut totuudesta, ettei tuo elämä kivety koskaan eikä sillä ole loppua. Henki elävöittää hänen sieluaan ja antaa hänen mieleensä rauhan - syvän hengellisen rauhan. Jumalallisen hengen läsnäolo tyydyttää ihmisen tunteman tyydyttämättömyyden kuluttavan janon ja ... hengellistymättömän ihmismielen sanoin kuvaamattoman nälän [381:1].

Eräs työryhmien muodostukseen vaikuttava tekijä

2011-09-14T18:17:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Kukaan ei tule pitkiä aikoja toimeen täysin yksinään. Meitä on sekä ekstroverttejä että introverttejä, ulos- ja sisäänpäin suuntautuneita ihmisiä. Mutta kaikkia meitä yhdistää se, että olemme verkostoituneet lukuisilla tavoilla toistemme kanssa. Niiden tuloksena syntyy erilaisia kokoonpanoja, ryhmiä, joissa voi olla kaksi, kolme tai hyvinkin monta jäsentä. Jotkut ryhmät ovat merkittävämpiä kuin toiset ja ennen kaikkea, joidenkin ryhmien syntyä punnitessa väistämättä joutuu ihmettelemään, miten sellainen ryhmä on oikeastaan saattanut syntyä.

Toimimme vapaatahtoisina olentoina ja teemme päätöksiä erilaisiin ryhmiin ja kokoonpanoihin liittyäksemme tavoitteittemme ja mieltymystemme mukaan. On helppo uskotella, että me itse olemme kaiken tämän takana, että vain me olemme ryhmien synnyttämisen ja kokoonpanon aiheuttajia.

On olemassa kaitselmus, joka tavalla tai toisella voi puuttua peliin, harvemmin kuitenkaan yksilötasolla, vaikka sekin on mahdollista. Sen sijaan kaitselmus on mukana silloin, kun on erityistarvetta ja -edellytyksiä siihen, että kaitselmuksen mukainen ohjaus voisi toimia. Se, miten kaitselmus vaikuttaa, emme todellakaan tiedä, mutta joskus harvinaisen onnelliset “yhteensattumat” voidaan laittaa sen tiliin: kaitselmus vaikuttaa aina valikoivasti eikä koskaan puutu vapaatahtoisten olentojen tahtoon tai oman kohtalon määräämisoikeuteen. Yksittäisen luodun kannalta kaitselmuksessa ei ole kyse persoonan, vaan luodun toiminnan tärkeydestä. Ryhmien ja yhteisöjen osalta on kyse niiden kyvystä pitää yllä ja edistää hengellistä kehitystä.

Uskon, että monilla ihmisillä on kokemuksia “erittäin onnekkaista yhteensattumista”, joiden tuloksena on syntynyt juuri yllä mainitun kaltaisia ryhmiä ja niiden käytännössä toteuttamaa toimintaa. Emme todellakaan aina tiedä, onko kyseessä vain sattuma vai kaitselmuksen toimi, mutta olen taipuvainen uskomaan siihen, että kun syntyy merkittävä työpari tai työryhmä, taustalla on tällaisen syntymistä helpottavaa johdatusta.

Yksi Urantia-kirjassa mainittu enkelten ryhmä toimii juuri työryhmien muodostamiseen pyrkien. He ovat niin sanottuja valvojaserafeja, joita on seitsemän erilaista tyyppiä. Työryhmien muodostumisen kannalta mielenkiintoisimpia ovat sosiaaliset arkkitehdit, joiden tehtävänä on toimia yksittäisillä planeetoilla aineellisuuden piirissä ja siitä ylöspäin morontiamaailmojen yhteydessä. Sosiaalisten arkkitehtien tavoitteena on nimensä mukaisesti lisätä vakavasti otettavia sosiaalisia kontakteja ja edistää universumin luotujen sosiaalista kehitystä. He pyrkivät poistamaan älyllisten olentojen välisistä yhteenliittymistä kaiken keinotekoisuuden. Lisäksi … he yrittävät helpottaa tahdollisten luotujen keskinäistä yhteenkuuluvuutta todellisen itsetuntemuksen ja aidon molemminpuolisen arvostuksen pohjalta (432:5).

Sosiaaliset arkkitehdit ovat usein maan päällä toimivien tehokkaiden työryhmien muodostamisen taustalla: nämä serafit pyrkivät tekemään kaikkensa, jotta sopivat yksilöt saadaan työryhmiin mukaan. Toki kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, tosin tiedostamattomaan. Jokaisen jäsenen tulisi kokea mielihyvää työryhmän toiminnasta. Urantia-kirjassa mainitaan, että saattaapa käydä niin, että kun työryhmän jäsenet aikanaan fyysisen kuoleman jälkeen siirretään mansiomaailmoihin, heidät saatetaan saattaa yhteen jatkamaan edelleen hedelmällistä palveluaan.

Serafien ongelmana työryhmiä kootessa on luonnollisesti sopivan aineksen löytäminen ja yhteensaattaminen. Aina sosiaaliset arkkitehdit eivät tehtävässään onnistu, vaikka heidän tavoitteenaan on koostaa ryhmä parhaista mahdollisista yksilöistä. Joskus heidän on tyytyminen siihen materiaaliin, joka on tarjolla olevista parasta. Sitä ei sanota, toimivatko sosiaaliset arkkitehdit parinmuodostuksen ja toisiaan täydentämisen tai kumppanuuden perusteella joukossamme, mutta olen taipuvainen näin ajattelemaan. Sen sijaan morontiamaailmassa he toimivat aina kolmen tai useamman yksilön muodostamissa kokonaisuuksissa ja syynä on se, että kun kaksi muodostaa parin, jompi kumpi on aina vetäjän roolissa ja siinä mielessä ratkaisut on suoraviivaiisempia, mutta kun mukana on kolme henkilöä, se muodostaa sosiaalisen ongelman. Sosiaaliset arkkitehdit ovat ratkomassa juuri näitä ongelmia.

Kun siis huomaamme “onnellisia yhteensattumia”, voi olla, että me itse emme aina ole niiden aiheuttajia, vaan taustalla on serafien huomaamaton ja hienovarainen toiminta. Enkelten johdatus on konkreettista, vaikka emme kykenekään kommunikoimaan heidän kanssaan.

Ääretön Henki - Jumaluuden Kolmas Persoona

2011-08-24T22:45:00.087+03:00

Lähettäjä

Ääretön Henki kuvataan meille aikariippuvaisille ihmisille Jumala-Isän ja Jumala-Pojan infiniittisen ja identtisen teon - absoluuttisen ajatussuunnitelman toimeenpanon välittömänä seurauksena. Sen mukaan Ääretön Henki ilmestyi olemassaolon piiriin täysin valmiina ja täysin kykenevänä toimimaan niiden monipuolisten kykyjen mukaan, joita Hän tuo aina julki.

Todellisuudessa Ääretön Henki on aina ollut olemassa, sillä Hän on eksistentiaalinen, kuten Isä ja Poikakin. Ääretön Henki on rinnakkainen Luoja-Persoonallisuus, jolla ei ole alkua sen paremmin kuin Isällä ja Pojallakaan. Meidän finiittisten olentojen on vain mahdoton käsittää sellaista, joka on aina ollut, ilman alkua ja tulee olemaan ilman loppua. Siksi Urantia-kirjassa käytetään paljon vaivaa kronologiseen, ajalliseen peräkkäisyyteen perustuvaan kuvaukseen, missä Isä on ensimmäinen alkusyy ilman syytä, Poika syntyy Isän tahdosta ja Ääretön Henki Jumaluuden kahden ensimmäisen persoonan yhteisestä tahdosta. Tämä kuvaus on tehty pelkästään sen vuoksi, että ymmärtäisimme Jumaluuden kolmen persoonan väliset suhteet paremmin.

Keskeisin piirre, joka Äärettömästä Hengestä paljastuu, on kykenevyys toimintaan. Hän on kirjaimellisesti Toiminnan Jumala. Isä on Ajatus-Isä, Poika on Sana-Poika, mutta Henki on Myötäluoja, Jumalallinen Toimeenpanija, Lopullinen Koordinoija. Hän edustaa olemusta, joka on Paratiisin ja Havonan miljardin täydellisen (malli)maailman taustalla, sillä Hän on niiden aktualisoija siitä huolimatta, että nämä molemmat maailmat ovat aina olleet olemassa.

Myötäluoja on kaikkiallinen hengellinen läsnäolo. Hänen läsnäolonsa ulottuu kaikkeen luotuun maailmakaikkeuteen ja vaikka tämä luomus laajenisi ikuisessa tulevaisuudessa äärettömyyksiin, silti Jumalallisen Toimeenpanijan läsnäolo olisi edelleen muuttumaton.

Äärettömän Hengen kolmas piirre on Hänen laupeutensa, sillä Hän on Isän täydellisyyden, oikeudenmukaisuuden ja rakkauden kuin myös Pojan armollisuuden ominaisuudet omaava. Näin Hän on armon toimeenpanija, sen soveltaja käytännössä. Ääretön Henki on myös Hoivaava Henki, Hän on Lakkaamaton Palvelija.

Ääretön Henki on mielen Jumala, sillä Hän on absoluuttinen mieli. Kaikki mielelliset ja älylliset toiminnot tulevat johdannaisina Hänen absoluuttisesta mielestäään.

Ääretön Henki on toki paljon muutakin kuin yllä mainittu, mutta näillä muutamilla käsitteillä pääsee alkuun, saa jonkinlaisen kosketuspinnan toimeliaisuutena, aikaansaavuutena ja huolenpitopna esiintyvään Jumaluuteen, Äärettömään Henkeen, siihen, joka on omnipresenssi, kaikkialla läsnäoleva. Kun vielä muistamme, että Isä ja Poika tulevat julki Äärettömässä Hengessä ja Hänen toiminnoissaan, ymmärrämme, että Isä ja Poika ovat myös kaikkialla läsnä.

Meistä jokainen on jumalankantaja

2011-08-21T21:44:00.108+03:00

Lähettäjä

“Jumalankantaja” on mielenkiintoinen käsite, joka esiintyy ortodoksisen kirkon opetuksissa. Jumalankantaja (kreikaksi: ϑεοϕόρος / theoforos) on kunnioittava nimitys, joka annetaan pyhälle, jolla on palava rakkaus Jumalaan. Nimitys tavataan jo 500-luvulla Aiskhyloksella merkityksessä jumalan inspiroima eli se, joka kantaa jumalaa sisimmässään. Siitä se siirtyi sitten kristilliseen käyttöönkin suurten rukoilijoiden ja Jumalaa suuresti rakastaneiden pyhien määritteeksi tai lisänimeksi. Ensimmäinen tunnettu tämän lisänimen kantaja oli apostolisen ajan Antiokian marttyyripiispa Ignatios Theoforos. (1, lihavointi kirjoittajan).

Jumalankantaja kuvatussa merkityksessä on korkea kunnianimi, jota käytettiin pyhinä pidetyistä ihmisistä. Jumalankantajan asema annettiin vain harvoille joskin käsite laajeni myös lisänimeksi kristillisyyden piirissä. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ole opetettu, että "jumalankantaja" -nimitystä voitaisiin soveltaa kaikkiin ihmisiin, niin hyviin kuin pahoihinkin.

Jumalankantaja-nimitys tuo väistämättä mieleen Urantia-kirjassa esiintyvän universaalisen käsitteen, joka tarkoittaa samaa kuin Jumala meissä. Jokaisen ihmisen mielessä asuu Jumala-Isän itse itsestään irrottama henkiosanen. Kyseessä on erillisestä entiteetistä, Ajatuksensuuntaajasta, Salaperäisestä Opastajasta, joka on yhtä täydellinen kuin Jumala itse.

Tämä osanen, Isän henki, on lahjoitettu meille pyytämättä ja ilman ennakkoehtoja pois lukien se, että ennen lahjoittamista jokaisen vastaanottajaehdokkaan pitää pystyä tekemään ainakin yksi moraalinen päätös. Moraalinen valinta on alkeellista uskonnollisuutta, sillä siinä persoonallinen ihminen valitsee joko hyvän tai pahan puolesta.

Kaikki ihmiset, joilla on kyky moraalisiin valintoihin, saavat Suuntaajan, Isän hengen. Siten jokainen moraalisiin valintoihin kykenevä ihminen on jumalankantaja. Miten ihminen jumalankantajana sitten kehittyy Jumalan tuntemisessaan ja Häneen samaistumisessaan, riippuu kokonaan hänestä itsestään ja omista vapaatahtoisista päätöksistään.

________________________________________

(1) Lähde: http://www.ortodoksi.net/index.php/Jumalankantaja. Tätä samaista termiä käytti myös Porfyrios Kausokalivialainen (Ibid.).

Huumori

2011-08-04T00:00:00.124+03:00

Lähettäjä

Universaalisia, kielistä ja ihmisten taustoista riippumattomia, ilmiöitä ovat muun muassa riemullinen hilpeys, musiikki ja hymy. Hyvä huumori on tekemisissä näistä kahden, sekä hilpeyden että hymyn, kanssa. Huumorin tehtävä on rentouttaa, vapauttaa, irrottaa rutiineista ja tuoda hetken helpostusta joskus raatamiselta tuntuvaan elämään. Hyvän huumorin soisi pulppuavan ehtymättömästä lähteestä ja vapauttavan meidät itse kunkin oman tärkeyden korostamisesta: itselleen voi ja pitää nauraa. Huumori on jumalallinen vastamyrkky minuuden jalustallenostamista vastaan.[549:2]

Huumori on parhaimmillaan sanallista neroutta, ylevää retoriikkaa, älykästä tilannekomiikkaa ja pahimmillaan alhaista, karkeatekoista ja suorastaan loukkaavaa asiattomuutta. Huumori on aina yksilöllinen kokemus, mutta reaktio siihen, nauru, on sosiaalinen ja ryhmää yhteensitova ilmiö. Itselleen voi toki yksinkin nauraa, mutta huumoria voi esittää ainoastaan toisille. Siksi huumori sitoo kuulijoita yhteen ja ennen kaikkea vapauttaa tunnelman. Se on myös hyvä keino vähitellen luopua omasta itsetärkeydestä.

Huumori on sikäli universaalinen, että sitä esiintyy niin aineellisen, morontiaalisen kuin henkisen elämän yhteydessä aivan vastaavalla tavalla kuin mitä musiikki tekee. Morontia- ja henkitason huumori ei ole kuitenkaan samanlaista kuin meidän karkeatekoinen huumorimme. Henkitason huumorissa ei koskaan ole kyse heikkojen tai erehtyväisten epäonnisuuden sivumakua (547

Henkitason huumori koostuu kolmesta osa-alueesta, jotka ovat 1) menneisyyttä muisteleva leikinlasku, 2) nykyhetkeen liittyvä huumori ja 3) profeetallinen ilo.

Menneitä muisteleva leikinlasku koostuu kunkin kokemukseen sisältyvistä tapahtumista, joita leimaa kamppailu, ponnistelu ja joskus pelokkuus ja jopa hätääntyneisyys. Hyvä muisti edesauttaa tällaisten tapahtumien esiinnostamista ja soveltamista myös käytännön humoristisissa tilanteissa. Tällainen huumori saa mnneisyyden vaikeudet ja nykypäivän osaamisen keskustelemaan virkistävästi keskenään: ennen vaikeilta ja vaativilta näyttäneet tapahtumat näyttävät huumoriin ja kokemukseen pohjautuen aivan toisessa valossa. Monet nykyisyydenkin raskaat kuormat tuntuvat huomattavasti helpommilta.

Nykyhetken huumori kykenee avaamaan silmät silloin, kun kyse on vakavaa huolta aiheuttavat, mutta suuremmassa mittakaavassa mitättömät, tapahtumat. Tämän huumorin avulla kyetään vähentämään nykyisiä huolenaiheita, kun vastapainona ovat tulevat varmat tapahtumat.

Profeetallinen ilo on meille kuolevaisille vaikeasti hahmotettavaa. Siinä lähdetään varmuudesta, että kaikki yhdessä vaikuttaa asian kääntymiseen kaikkien hyväksi. Tässä huumorin lajissa tuodaan esiin luottamusta ylempien huolenpitoon ja Korkeimpien Johtajien jumalalliseen järkähtämättömyyteen. (548)

Meidän kuolevaisten huumori on ... sydämellisimmillään kuvatessaan kertojan kulloistakin kehitystasoa hiukkasen alempana oleville sattuvia tapahtumia tai käsitellessään kertojaa ylemmiksi ajateltujen sortumista kokemuksiin, jotka yleisesti liitetään heitä alempana oleviksi katsottuihin henkilöihin. (548-549).

Toinen huumorin osa-alue on muistella menneitä ja nauraa niihin liittyville kommelluksille. Yleensäkin menneiden muisteleminen on terveellistä, sillä se rauhoittaa ja tuo vakautta. Se on osoitus saavutuksista, joita ei ehkä menneisyydessä osattu kuvitellakaan. Toisaalta se antaa vastapainoa tulevaisuuden vaativille odotuksille ja luo rohkeutta pyrkiä uusiin ja korkeampiin tavoitteisiin.

Jos tunnemme kiusausta suurennella omaa tärkeyttämme, Luojien viisauden ja täydellisyyden edessä se muuttuu naurettavaksi ja lähestyy humoristisuutta. Ihmisen pienuus kokonaisuuden ja Luojien kannalta tulee huumorin avulla hyvin esille. Huumori toimii itsensä ylentämisen varaventtiilinä ja ehkäisee näin paineiden liiallista kasvua. Lisäksi hyvä huumori suuntaa huomiota pois itsetutkiskelusta ja auttaa ymmärtämään toisia ihmisiä ja heidän tapojaan.

Hyvä huumori vaimentaa niitä iskuja, joita jatkuvan tosiasiatiedon ja taipumattoman faktatiedon sekä elävän totuuden vastakkainasetteu aiheuttaa. Joudumme kohtaamaan molempia emmekä aina tiedä kummasta on kyse. Huumorin avulla tajuamme asian nopeasti, pääsemme sen ytimeen. Huumori, kuten menneiden muisteleminenkin, on aina taaksepäin suuntautuvaa ja sieltä voimansa saavia.

Huumori ja menneiden muistelu piristää, sillä näin voimme hetkeksi keskeyttää uusien ja korkeampien älyllisten pyrkimystemme ponnistelut. Levähdämme hetken ja virkistyneenä voimme taas jatkaa. Huumori, jos mikä, tekee elämästä vaikeuksien keskellä vähintään siedettävää, jopa kevyttä ja antaa uusia voimia ja innostuneisuutta tulevaan.

Työskentele kuin et koskaan kuolisi ja elä kuin olisit kuoleman kynnyksellä

2011-07-25T16:24:00.045+03:00

Lähettäjä

Otsikko on Porfyrios Kausokalivialaisen (1) suosima mietelause. Tällä hän tarkoitti, että istuta pähkinäpuita, viikunapuita tai oliivipuita vielä yhdeksänkymmenvuotiaanakin. Tai tee jotain muuta. Toisaalta hän tarkoitti kuoleman kynnyksellä elämisellä elämistä vahvasti, joka hetki, sillä kaikki kokemukset ja niihin reagoinnit muodostavat elämänaikuisen kumulatiivisen kokonaisuuden.

Hänen kehotuksensa koskee myös meitä. Miksi emme tekisi rauhallisesti töitä, etenkin toistemme hyväksi, auttaaksemme, toisia palvellaksemme?

Itse olen koettanut viimeisen puolenkymmenen vuoden aikana hidastaa työtahtia kuitenkin niin, etten luopuisi saavutusten tavoittelusta enkä antaisi periksi asioiden hoitamisessa. Kun tahti hiljenee, silloin sitkeyden on kasvettava. Isokin työ valmistuu aikanaan, kunhan vain jaksaa säännöllisesti, sitkeästi, olla vähin erin viemässä työtä eteenpäin. Aherrus palkitaan.

Kummallista kyllä, työtahdin hidastamisesta on ollut muutama hyvä seuraus:

Ensiksikin työ tuntuu mielekkäämmältä, sillä siihen luonnollisena osana kuuluvat hidasteet, vaikeudet, takapakit ja suoranaiset virheet eivät enää harmistuta eivätkä myrkytä mieltä,
Toisaalta hitaammin edettäessä jää aikaa hiljaiselle mietiskelylle, olipa se luonteeltaan hengellistä tai vaikkapa itse työhön liittyvää,
Kolmanneksi työtä ja lepoa rytmittämällä muodostuu jatkuvan jaksamisen periaate.

Nämä kaikki ovat hyödyllisiä. Hengellinen rauhallinen pohdistelu on kuin olisi töissä hengellisessä työpajassa, jossa vasaran ja alasimen välissä taotaan ihmisen ajatuksia, hengellistä elämää ja sielullisia kokemuksia, uuteen parempaan muotoon. Mutta myös aineelliseen työhön liittyvään suunnitteluun jää enemmän aikaa ja sen tuloksena syntyy järkevämpiä tapoja toimia ja edetä hankkeen valmiiksisaattamisessa. Kun vielä muistaa tauottaa työt, levätä välillä ja tehdä jotain muuta mieltä virkistävää, silloin työstä ei tule taakkaa ja sitä on mieluisaa tehdä. Elämästä tulee ihanaa.

Miksi kiirehtiä? Kosmisessa mittakaavassa ihminen syntyy ja kuolee suurin piirtein samanaikaisesti. Niin lyhyt on elämä. Se on kuin hyttysen elämä ihmisen kannalta, muutama päivä ja siinä kaikki. Käyttäkäämme tuo lyhyt hetki parhaalla mahdollisella tavalla ja pidetään päämäärä kirkkaana mielessä. Se tarkoittaa omakohtaista päätöstä ja halua toteuttaa Isän tahtoa, Hänen kunniakseen. Henkeen samaistumisen myötä, Jumalaa palvoen, voimme tulla vähitellen yhä enemmän Hänen kaltaisekseen.

_______________________________
(1) Rakkauden haavoittama, Vanhus Porfyrios Kausokalivialaisen elämä ja opetukset, s. 159. Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestön julkaisuja numero 12, Otava, Keuruu 2011. Mietelause lienee yksi versio Senecan ilmaisusta: Tee työtä kuin eläisit ikuisesti. Rakasta kuin kuolisit tänään.

Kohtalon varajoukot

2011-06-27T21:41:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

"Kohtalon varajoukot" -nimitys on dramaattinen, mutta sille on perusteensa. Kyseessä on elävistä kuolevaisista muodostuva kriisinhallintajoukko, jonka tehtävänä on toimia silloin, kun sivilisaation täystuhoutumisriski on uhkaamassa. Termi "kohtalo" tullee tästä, mutta myös siitä, että kohtalon varajoukkojen jäsenillä on henkilökohtaiset suojelijaserafit. Kohtalon varajoukkojen jäseniä on historian kuluessa toiminut aktiivisesti luhistumisen estäjinä, mutta perin harvoin heidän työtään on ylistetty.

Jotkut meistä kuuluvat kohtalon varajoukkoihin

Jotkut meistä todellakin kuuluvat kohtalon varajoukkoihin. Tosin suurin osa joukon jäsenistä ei ole edes tietoinen omasta jäsenyydestään. Vain muutama saattaa olla tietoinen omasta roolistaan ja vielä harvemmat ovat aktiivisesti ja tietoisesti toimineet tai joutuneet toimimaan velvoitteittensa mukaisesti.

Kohtalon varajoukko koostuu juuri nyt keskuudessamme elävistä kanssaihmisistä, jotka ovat saavuttaneet sellaiset älyllisyyden ja hengellisyyden tasot, että heidät on kelpuutettu tällaisen erityisjoukon jäseniksi. Kohtalon varajoukon jäsenmäärä suhteessa Urantian koko väestöön on kuitenkin mitättömän pieni, sillä heitä on yhteensä alle tuhat henkilöä (ilmoituksen antamisen aikoihin 962 henkilöä).

Jokaisella kohtalon varajoukon jäsenellä on henkilökohtainen suojelijaserafi. Toisaalta hänellä on minätajuinen (en osaa tätä tarkemmin selittää) poikkeuksellisen monitaitoinen ja todennäköisesti esiurantialaista kokemusta omaava Suuntaaja. Lisäksi mukana on joukko keskiväliolentoja, jotka pystyvät järjestämään suosiollisia yhteyksiä ihmismielestä Suuntaajan mieleen. Luonnollisesti nämä ihmiset, kohtalon varajoukkojen jäsenet, toimivat älyllisen suoritustason ja hengellisen saavutustason korkeimmilla kehillä.

Kohtalon varajoukkojen organisoituminen

Kohtalon varajoukko on osa ihmisen yläpuolella olevaa erityishallintoa. Ylösnousemusjärjestelmän yleisenä käytäntönä on, että heti kun mies tai nainen saavuttaa riittävän pätevyyden, heidät nimitetään kohtalon varajoukon jäseneksi. Huomattakoon, että mies ja nainen ovat tasavertaisia, toinen ei ole toisen edellä jonkin ns. "jumalallisen säädöksen" perusteella. Pääsyvaatimuksena ei siis ole sukupuoli, vaan kriteerien täyttäminen ja ne ovat saavutettavissa yhtä hyvin miesten kuin naistenkin taholta.

Ihmisen yläpuolisuus tulee siitä, että kaikkea kohtalon varajoukkojen toimintaa johdetaan meitä ylempien toimesta. Meillä itsellämme ei ole mitään roolia sen paremmin jäsenten valinnan, jäsenten koulutuksen kuin myöskään suoritettavien tehtävien suhteen. Olemme passiivisessa roolissa, ja ainoastaan kohtalon varajoukkojen jäsenet, tosin he itsekin siitä tietämättä, ovat koulutuksen kohteena.

Oma sfäärimme on jälkeenjäänyt muiden sfäärien keskimääräisestä kehityksestä, kun sitä mitataan kohtalon varajoukkojen laajuudella. Siinä mielessä kehityksemme on huolestuttavaa, sillä keskitasoisen sfäärin palveluksessa on seitsemänkymmentä eri kohtalon joukkokuntaa. Meillä on vain kaksitoista kohtalon varajoukkoa eli yksi kutakin serafien harjoittaman valvonnan planetaarista ryhmää kohti.

Kohtalon varajoukolla ei ole vakinaista päällikköä, mutta sillä on pysyvät kaksitoista neuvostoa. Sellaisia ovat muun muassa oikeudellinen neuvosto, historiallisuuden neuvosto, poliittisen täysivaltaisuuden neuvosto ja monia muita. Nämä neuvostot asettavat aika ajoin koko varajoukon nimellisiä kuolevaisia päälliköitä. Päällikkyys kestää normaalista vain muutaman tunnin rajoittuen jonkin erityistehtävän toimittamiseen.

Varajoukkojen jäsenyyden edellytykset

On mielenkiintoista, että meidän ylempämme ovat päättäneet tällaisen joukon luomisesta. Se on osa tavanomaista käytäntöä ylösnousemusjärjestelmän puitteissa eli sinänsä siinä ei ole mitään erityistä. Kuten nimikin sanoo, se on todellakin varajoukko, joka otetaan käyttöön vasta äärimmäisessä hädässä, siinä vaiheessa, kun hengellinen valo himmenee, kun sivilisaation hengellistä olemusta uhkaa häviäminen ihmisten tietoisuudesta.

Toisaalta mielenkiintoista on kohtalon varajoukkojen salamyhkäisyys. Nämä joukot eivät todellakaan ole mikään sotilaallinen organisaatio, joka lähtee sammuttamaan rauhattomuutta eri puolilla maailmaa. Kyseessä on täysin toisistaan tietämättömien ja riippumattomien yksiöiden joukko, joille luodaan tiettyjä valmiuksia hoitaa riippumattomasti heille annettuja velvoitteita siinä vaiheessa, kun juuri heidän erityisosaamisalueensa kohtaa yleismaailmallisen kriisin.

Yksikään kohtalon varajoukkojen jäsen ei voi eikä pysty yksin sooloilemaan: Hän ei pysty kohtalon varajoukkojen ominaisuudessa itse toimimaan itsenäisesti ja ylempiensä tahdosta riippumattomasti. Hänellä ei ole siihen valmiuksia eikä edellytyksiä. Sen vuoksi kaikki opetus, joka tapahtuu syvän unen aikana ja joka tallentuu hänen tiedostamattoman muistinsa alueelle, ei ole hänen itsensä aktivoitavissa millään tavalla tietoiseksi. Vain hänen ylempänsä voivat nämä koulutuksen muistijäljet palauttaa hänen päivätietoisuuteensa, ja sekin tehdään vain tarvittaessa.

Kukaan ihmisistä ei voi itse esittää anomusta päästäkseen kohtalon varajoukkojen jäseneksi. Tai jos sen tekee, sillä ei ole mitään merkitystä. Merkitystä on ainoastaan sillä, kuinka hyvin ihminen on kyennyt selviytymään kosmisista kehistään eli kuinka hyvin hän on saanut mielensä hallintaan ja kuinka hyvin hän on samaistunut henkeen.

Olen taipuvainen uskomaan, että kohtalon varajoukkojen jäsenyys on avoin kaikille heti, kun ihmisen mielellinen ja hengellinen kelpoisuus on tehtävään riittävän pätevä. Meille ei ole kerrottu, millaisia pätevyysvaatimukset ovat, mutta mielen hallinnan ja henkeen samaistumisen osalta voimme sentään jotain kuvitella: Koska jäsenmäärä nykyisellään on niinkin niukka kuin alle tuhat, jo se kertoo, ettei meistä monikaan jäsenvaatimuksia täytä. Jäsenyys ei ole helppo ja sikäli kuin olen ymmärtänyt, kriisitilanteessa tehtävän suorittaminenkaan ei juuri kiitosta kerrytä tälle jäsenelle (eikä tietenkään tarvitse).

Urantia-kirjassa mainitaan seuraavat perusteet, joiden mukaan kohtalon varajoukon jäsenet valitaan:

1. Hän omaa jotain erityiskyvykkyyttä, jota hän voi koulutuksen jälkeen käyttää mahdollisissa hätätilanteissa,

2. Hän on täydestä sydämestään antautunut jonkin sosiaalisen, taloudellisen, poliittisen, hengellisen tai muun asian edistämiseen ilman, että hän saa ihmisiltä tunnustusta tai palkkiota,

3. Hänellä on poikkeuksellisen monitaitoinen Suuntaaja, jolla on aikaisempaa kokemusta ihmismielissä asumisesta.

Kohtalon varajoukon tarkoitus

Kohtalon varajoukkoihin kuuluvien reserviläisten (kirjaimellisesti reservien, koska he ovat vain varalta) päätehtävänä on … toimia turvana evolutionaarisen edistymisen luhistumista vastaan [1242]. Reserviläiset ovat ihmisen yläpuolisen hallinnon varotoimi kaikkia niiden yllätystilanteiden varalta, jotka jatkuessaan voisivat johtaa sivilisaation täystuhoon. Toisin sanottuna reserviläiset ovat sitä varten, ettei sivilisaation täystuhoa anneta tapahtua. Tämä on meille vakuutus. Se antaa turvallisuuden tunnetta: lopullinen sivilisaation ja evolutionaarisen edistymisen luhistuminen ei ole mahdollista eikä häviäminen voi toteutua missään tapauksessa (oma näkemykseni on, että olipa tilanne mikä tahansa, kerran kehityksen tuloksena syntynyttä tahdollista ihmistä ei anneta hävittää sen omien toimien vuoksi).

Kohtalon varajoukoilla on myös toinen tarkoitus: nämä eteenpäin katsovat persoonallisuudet pitävät yllä ja edistävät hengellistä sivilisaatiota. Juuri heidän toimintansa avulla Kaikkein Korkeimmat kykenevät hallitsemaan ihmisten valtakunnissa.

Kohtalon varajoukoilla on myös kolmaskin tehtävä: heidän monitoimisia Suuntaajia käytetään kiertämään karanteeniin asetetun planeetan yhteydenpito-ongelmia paikallisuniversumin, superuniversumin tai keskusuniversumin mihin osaan tahansa. Urantia on karanteenissa oleva planeetta eikä sillä ole käytettävissään normaaleja kommunikointikanavia. Mutta reserviläisten poikkeuksellisen monitaitoiset Suuntaajat voivat hoitaa monia yhteyksiä ja siten helpottaa asiainhallintoa universumin eri osien kesken.

Planetaarisen tietoaineiston säilyttäjiä

Reserviläisillä on myös yksi muu erityistehtävä kuin toiminta evolutionaarisen edistymisen luhistumista vastaan: he ovat tiedostamattaan olennaisimman planeettaa koskevan tietoaineiston säilyttäjiä. Tavalla, jota ei ole selitetty sen tarkemmin kuolevan kohtalon varajoukkolaisen tietty elintärkeä tietoaineisto siirretään kuolevan reserviläisen mielestä kummankin Suuntaajan läheisen yhteyden avulla tämän nuoremmalle seuraajalle. Otaksun, että tämä aineisto on kumulatiivista eli se karttuu jokaisen reserviläisen osuudella, mutta mitään aikaisempaa ei jää pois. Siten uusi reserviläinen kantaa mukanaan koko ketjun aiemmin reserviläisinä toimineiden tietoaineiston. Kun jokainen reserviläinen tekee tämän omalta osaltaan, silloin yhteinen tietoaineisto on valtaisa. Mihin tätä tietoaineistoa on käytetty tai tultaneen käyttämään, sitä ei kerrota. Käsittääkseni tietoaineiston säilyttäminen on varatoimi, jolla pystytään tarvittaessa rekontruoimaan sivilisaation kehityksen aiemmat vaiheet.

Suuntaajan rooli on merkittävä reserviläisen kannalta

Suuntaaja toimii myös lukuisin muin tavoin kuin mitä yllä on mainittu. Me emme itse asiassa tiedä, miten Suuntaaja meihin vaikuttaa, mutta jotain voimme päätellä erään Suuntaajan vetoomuksesta, jonka se lähetti suojatilleen.

Vetoomuksessa Suuntaaja kehottaa reserviläiskuolevaista

1) antautumiaan entistä uskollisemmin vilpittömään yhteistyöhön kanssaan,

2) kestämään yhä iloisemmin Suuntaajan asettamat tehtävät,

3) yhä uskollisemmin toteuttamaan Suuntaajan järjestämän ohjelman,

4) yhä kärsivällisemmin kulkemaan Suuntaajan asettamien koettelemusten läpi,

5) entistä sinnikkäämmin ja riemullisemmin kulkemaan Suuntaajan valitsemaa polkua ja

6) yhä nöyremmin ottamaan vastaan Suuntaajan häneen osoittaman luottamuksen.

Kuten vetoomuksesta käy ilmi, Suuntaajalla on selkeä ohjelmakokonaisuus, jota se pyrkii toteuttamaan (eli saamaan kuolevaisen koulutetuksi tämän ohjelman avulla). Ohjelma jakautuu tehtäviin, jotka Suuntaaja asettaa kohteelleen. Lisäksi Suuntaaja pyrkii tukemaan kohdettaan, jotta hän tuntisi hengellistä varmuutta ja olemassaolon riemullisuutta kaikkien Suuntaajan asettamien koettelemusten keskellä.

Suuntaajalla on toiminnalleen voimallinen motiivi: hänen loputtomien ponnistelujen tuloksena tulee hänen osakseen persoonallisuuden saavuttaminen.

_______________________

Urantialla on myös toinen varajoukko, nimeltään Kosminen varajoukko, joka on hivenen suurempi kooltaan.

Kosminen varajoukko

2011-06-18T19:10:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Urantialla varajoukkoja on itse asiassa kaksi: 1) Kohtalon varajoukko ja 2) Kosminen varajoukko. Molemmat koostuvat juuri nyt elävistä ihmisistä, meistä kuolevaisista. Kohtalon varajoukon tarkoitus ja tehtävät tunnetaan pääpiirteittäin, mutta Kosmisen varajoukon tehtävistä ei juuri mitään. Urantia-kirjassa jopa mainitaan, että ilmoituksenantajia on kielletty kertomasta tästä ainutlaatuisesta joukosta mitään muuta kuin se, että sellainen on olemassa (1).

Kosmisen varajoukon luonne

Kosminen varajoukon "elävistä ihmisolennoista koostuvan ainutlaatuisen ryhmän toiminnan todellista luonnetta" emme siis tiedä, joten meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin arvailla sitä ja yrittää etsiä kiertotietä kosmisen varajoukon jäsenten ominaisuuksia [1258:5]. Muuten tämä jae on ainoa maininta Kosmisesta varajoukosta koko kookkaassa Urantia-kirjassa.

Jossain määrin joukon luonnetta voi kuvitella kirjan maininnalla, että kyseessä on "universumitietoisten kansalaisten varajoukko". Mitä sitten "universumitietoinen" mahtanee tarkoittaa? Sen ymmärtämisessä ehkä auttaa maininta, jossa todetaan tällaisesta kosmisen varajoukon jäsenestä seuraavaa: Heidän ... "ymmärrys kosmoksen kansalaisuudesta ulottuu kauas heidän maisen asuinsijansa piirin ulkopuolelle, ...".

Mitä "ymmärrys kosmoksen kansalaisuudesta" sitten pitää sisällään? Onko niin, että he ovat voineet toimia morontiatietoisina ainakin morontiamaailman alimmilla tasoilla? Hieman vaikuttaa siltä ja jos niin on, silloin heidän ainutlaatuisuudellaan on todellista pohjaa: luotettava toimiminen morontiassa merkitsee sellaista mielenhallinnan tasoa, jonka vain harvat saavuttavat fyysisen elämän aikana.

Kosmoksen kansalaisuus

Kosmoksen kansalaisuudesta ei Urantia-kirjassa kerrota kovinkaan paljon. Muutama maininta sentään löytyy. Yksi maininta on luvussa Urantia-persoonallisuus (1:16:8), jossa ihmispersoonallisuuden minätietoisuuden ominaisuuksia luetellessa kohdassa viisi kerrotaan: "Kosminen näkemys, universumimerkitysten tajuaminen." Lisäksi seuraavassa jakeessa todetaan, että persoonallisuuden, tuon jumalallisen lahjan, saaminen tuo mukanaan kosmiseen kansalaisuuteen sisältyvän arvoaseman. Tämä mahdollistaa sen, että ihminen alkaa reagoida kolmen kosmoksen kaiken perustana olevan mielireaalisuuden tiedostamiseen.

Ne ovat seuraavat:

1) "Fyysisen kausaation yhdenmuotoisuuden matemaattinen eli looginen tiedostaminen".
2) "Moraaliseen käyttäytymiseen kehottavan velvollisuuden järkiperäinen tiedostaminen".
3) "Yhteenkuuluvaisuudentunteeseen perustuvan jumaluudenpalvonnan uskon kautta tapahtuva käsittäminen, mihin liittyy rakastava ihmiskunnan palveleminen".

Nämä ovat perusominaisuuksia, jotka ovat meillä kaikilla. Sen sijaan universumitietoisten kosmisen varajoukon jäsenillä nämä ominaisuudet eli kosminen ymmärrys ylittää huikeasti sen, mitä ihmiset keskimäärin näistä käsittävät hengellisen ymmärryksen avulla. Sen täytyy merkitä näillä sitä, että he ymmärtävät ja hengellisesti käsittävät hyvin läheisen sukulaisuutensa Jumalan kanssa ja että he ovat voimakkaasti reaktioalttiita Paratiisi-Isän persoonallisuuspiiriä kohtaan kuin myös sitä, että heillä on hyvin selkeä käsitys kosmoksen toiminnasta, perusteista ja organisoinnista.

Kosminen ymmärrys

Kosminen näkemys ja universumimerkitysten tajuaminen, kosminen ymmärrys, merkitsee laventunutta kosmista tietoisuutta ja syvällistä hengellistä ymmärrystä. Kosminen ymmärrys merkitsee vahvaa ja enentyvää tietoisuutta kosmisista arvoista.

Näille kosmisen varajoukon jäsenille kosmiset arvot ja totuudet ovat paljastaneet suuren osan itsestään. Heille Jumala-Isän olemassaolo on hengellinen absoluuttinen realiteetti, hengellinen fakta. Heille Isän tiedostaminen on hengellistä todellisuutta, josta he pääsevät nauttimaan Isän persoonallisuuspiirin toiminnan ja omatoimisen tai peräti supertoimisen Ajatuksensuuntaajan avulla. He ovat edistyneet maallisia veljiään huikeasti pitemmälle myös maailmankaikkeuden riippuvuussuhteiden älyllisessä käsittämisessä.

Tällaisella hengellisellä tasolla elävät ihmiset ovat irrottautuneet oman vapaan tahtonsa, päätöksentekonsa ja voimallisen henkeen samaistumisen ansiosta aikalaisistaan ja siitä aikakaudesta, jolla he fyysisesti joutuvat elämään. Tällaiset kosmisen varajoukon jäsenet ulottavat oman hengellisen elämänsä aikakausiin, joita tavalliset ihmiset kokevat vasta siinä vaiheessa, kun planeetta astuu ensimmäisille Valon ja Elämän jaksoille. Yksilö voi parhaimmassa tapauksessa elää jo Valon ja Elämän aikakautta, vaikka sivilisaatio laahaakin tavattoman kaukana perässä.

Fuusiokanditaatteja

Uskallan ja rohkenen väittää, että kosmisen varajoukon jäsenet voivat turvallisesti kommunikoida oman Suuntaajansa kanssa tavalla tai toisella. He eivät lankea "ismeihin" sen vuoksi, että he saattavat kokea läsnäolevan Jumalan osasen jumalallisen tietoisuuden. He eivät humallut eivätkä huumaannu pyörryttävästi näistä kokemuksista eivätkä sekoita aineellista eivätkä hengellistä todellisuutta näiden kokemusten myötä.

Heillä mieli on hallinnassa ja hengellinen ymmärrys on niin laajaa, ettei Suuntaajan johdatusten väärinkokemisen vaaraa ole. Heille on kehittynyt kosmista viisautta niin, ettei kosmisten tilanteiden muutokset enää heitä hämää tai johda itsensä korostamisen väärille poluille. Nämä ihmiset ovat kosmisessa tasapainossa.

Näiden ihmisten täytyy omata pitkälle kehittynyt näkemys morontia- ja henkiarvoista ja heillä täytyy olla ymmärrystä kosmisista merkityksistä. Kun näin on, he edustavat "sitä kehityksen vaihetta", jossa suuntaajafuusio voi tapahtua. Se, käykö niin, riippuu asianomaisen "viimeistelystä", josta meille ei kerrota.

Heidän on kuitenkin oltava ensimmäisen psyykkisen kehän kulkijoita, sillä vasta se avaa edellytykset fuusioon tai sen mahdollisuuteen. He ovat saavuttaneet suurimman mahdollisen määrän kosmista ymmärrystä, sillä tätä lähemmäksi aineellinen mieli ja henkeä oleva suuntaaja eivät erillisinä identiteetteinä ihmisen kokemuksessa pääse (1210:10).

Kosmisen varajoukon jäsenmäärä ja keskimääräinen kiertoaika

Kosminen varajoukko koostuu yli tuhannesta elossa olevasta kuolevaisesta, siis ihmisistä, jotka elävät maapallolla eli Urantialla parasta aikaa. Tuon joukon kokoonpano muuttuu tietenkin sen mukaan, kuinka sinne otetaan uusia jäseniä ja kuinka sieltä poistuu jäseniä luonnollisen kuoleman kautta (fuusioita ei juuri liene tapahtunut tai niistä ei ainakaan ole käytännössä mitään mainintaa missään). Tämä merkitsee sitä, että koska yhden jäsenen keskimääräinen edustusaika kosmisessa varajoukossa lienee enintään ehkä pari- tai kolmekymmentä vuotta, niin silloin yli tuhannen jäsenen joukon keskimääräinen uusiutumisaika on noin kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen vuoteen.

Jotenkin tuntuu siltä, että jäsenistön keskimääräinen vaihtumisaika on liian alhainen, mutta toisaalta keskimääräisen edustusajan pituuttakaan ei voi nykyisen keskimääräisen ihmisiän puitteissa kovinkaan paljon kasvattaa: osa elämästä menee aikuiseksi kasvamiseen ja aikuisiästä iso osa varmasti mielen hallintaan saattamiseen ja henkeen samaistumiseen.

Jos keskimääräinen jäsenten uusiutumisaika on vaikka viisikymmentä vuotta, silloin kerran viidessäkymmenessä vuodessa tulee ja menee yli tuhat kosmisen varajoukon jäsentä. Tuhannessa vuodessa se merkitsee noin 20.000 henkilön joukkoa. Kohtalainen määrä edistyneitä kosmoksen kansalaisia. Enemmän kuitenkin tarvittaisiin, sillä ilmoitus on annettu juuri sen vuoksi, että jo pitkään yhä harvemmat ovat voineet luotettavasti kommunikoida mielessään asuvan Suuntaajan kanssa. Kehityssuunta on aidosti ollut huolestuttava, mutta toisaalta toisen varajoukon, Kohtalon varajoukon jäsenmäärä on ensimmäisen Helluntain jälkeen tasaisesti noussut. Tämä kertoo siitä, että yleismaailmallinen Ajatustensuuntaajien lahjoittaminen Hellutaina on pitkällä aikavälillä erittäin merkityksellistä sivilisaation hengellisen kehityksen ja siinä sivussa myös aineellisten saavutusten kannalta.

Kosmisen varajoukon tehtävät

Emme tiedä, koska sitä ei meille kerrota. Sen voi olettaa, etteivät heidän tehtävänsä liity välittömästi Urantian planetaarisiin kriiseihin, sillä sitä varten on olemassa Kohtalon varajoukot.
_____________________
(1) Selvitän Kohtalon varajoukon ominaisuuksia tulevassa kirjoituksessani. Siinä kerrottu käy hyvin todennäköisesti suurelta osin myös Kosmisen varajoukon kuvauksesta sillä erolla, mitä tässä kirjoituksessa heistä on mainittu.

Urantia-kirjan lukijapäivät Kiljavalla

2011-06-15T05:49:00.000+03:00

Vuoden 2011 kesäpäivät, Urantia-kirjan lukijoiden lukijatapaaminen, oli tällä kertaa Kiljavan opistolla Kiljavanrannassa 10.-12. kesäkuuta. Paikalle oli kertynyt yli puolensataa osanottajaa.

Lauantaina kuulimme esitelmät "Tulevaisuuden yhteiskunnasta" (Antti Roine) ja "Johtajuus" (Pertti Leinonen). Aihe "Näkökulmia avioliittoon, lastenkasvatukseen ja perhe-elämään" (Tapani Vainio ja Raimo Kujala) toteutettiin suorastaan kuuman ja ennen kaikkea aurinkoisen sään vallitessa ulkona ryhmätöiden merkeissä.

Sunnuntaina teemana oli "Jeesus kautta aikojen". Jeesusta valotettiin monilta eri näkökulmilta muun muassa Maarit Huhtin, Seppo Kanervan ja Kalevi Eklöfin toimesta.

Kokonaisuudessaan ohjelma toteutui suunnitelmien mukaan. Ohjelmaan voi tutustua Heijasteen numerossa 2/2011, sivut 31-33.

Lauantai-illan illanvietto huipentui ruotsinnoksen "juhlintaan". Ruotsinkielinen kirja on siis käännetty ja myös painettu. Joel Rehnström ansaitsi toden teolla kiitokset 18 vuoden urakastaan. Erikoista illanvietossa oli myös se, että Irmeli Ivalo oli hankkinut Tuusulanjärven Popparit ry -nimisen yhtyeen soittamaan leppoisaa musiikkia.

Esitelmät ovat lukijapäivien ydintä. Mutta lukijapäivät eivät olisi mitään ilman syvällisiä keskustelua ja ryhmätöitä. Mikä parasta, päivien aikana tapaa monia tuttuja, kuulee kuulemisia ja oppii tuntemaan uusia lukijoita kuin myös uusia piirteitä vanhoista tutuista. Päivät ovat kokonaisuus, jota jaksottavat kahvi- (ja tee-) sekä ruokailutauot, esitelmät, keskustelut ja ryhmätyöt. Sopivan väljä ohjelma antaa kiireettömän olon ja itse Urantia-kirjan sanoma rauhallisen, ylevöityneen mielen.

Ylösnousemuskuolevaisen päämäärät

2011-06-07T19:56:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Ylösnousemuspotentiaalin aktuaalistaminen

Ajassa ja aineellisuudessa elävällä ihmisellä on päämääriä, jotka hänen tulee saavuttaa. Jotta ihminen, eläimestä polveutuva kuolevainen ylipäätään pääsisi ylösnousemuspyhiinvaellusmatkalle, hänen tulee varmistaa ylösnousemuksensa. Se tapahtuu päättämällä pyhittää oma tahto Jumalan tahtoon, samaistua henkeen ja saada Jumalan pojan asema. Tällä ihminen varmistaa sen, että hänen ylösnousemuspotentiaalinsa muuttuu aikanaan aktuaaliseksi.

Ole täydellinen!

Toinen päämäärä on itsensä Isän asettama eli Hän käskee: "Olkaa täydelliset niin kuin Minä olen täydellinen". Ylösnousemuksen päämäärä on vähitellen, etappi etapilta täydellistää itsensä ja lopulta täydellistyneenä löytää Jumala Paratiisista ja päästä pysyvästi sinne asumaan. Kun näin on tapahtunut, kun kaikki täydellistymiseen liittyvä ponnistelu aikakausien kuluessa on lopulta tuottanut toivotun tuloksen, ylösnousemuskuolevainen sijoitetaan omaan finaliittiryhmäänsä.

Finaliitit

Tänä universumikautena finaliitteja syntyy koko ajan lisää sitä mukaa kun aikaa kuluu ja universumit kehittyvät. Toisaalta finaliitit ovat kuudennen, mutta eivät seitsemännen asteen henkiä, mikä kielii siitä, että jotain suurenmoista on vielä edessä. Seitsemännen asteen hengen statuksen saavuttaminen näyttää edellyttävän jotain, joka jollain tavalla täytyy "suorittaa" tai täytyy syntyä jotain, jolla on suhde Korkeimpaan Olentoon, mahdollisesti hänen aktualisoitumiseensa. Ehkä Korkeimman aktualisoiminen luo uusia potentiaaleja, jotka tulevat esiin vasta aktualisoinnin jälkeen.

Vaikuttaa siltä, että nykyisenä universumikautena seitsemännen asteen hengen statuksen saavuttaminen ei ole mahdollista. Siksi finaliitit muodostavat itsehallinnollisen aina valmiina olevan ja kaikkialle asutettuihin universumeihin levittäytyvän avuliaan reservin. Heille ei ole näet määritelty mitään yksikäsitteistä tehtävää, mutta he saavat osallistua lukemattomiin palvelutehtäviin. Niinpä he ovat aina avuliaita, toimivat kaikkialla universumeissa, mutta universumipalvelun varsinainen päämäärä puuttuu.

Universumien kehitys

Universumien aikakaudet kestävät suunnattomia ajanjaksoja. Yksi suurista muutoksista lähes iäisyys sitten oli Paratiisin ja Havonan täydellisten olentojen organisointi siinä vaiheessa, kun aineelliset ajan ja avaruuden maailmat luotiin. Näistä maailmoista oli tarkoitus tulla asutettuja. Odottamiseen kului suunnattomia ajanjaksoja.

Kesti vielä tavattoman kauan ennen kuin ensimmäinen ylösnousemuskuolevainen saapui avaruuden maailmoista Havonan rannoille.Tuolloin organisoitiin uudemman kerran ja se koski nimenomaan ylösnousemuspyhiinvaeltajien opastusta ja koulutusta sekä Havonan maailmoissa että Paratiisissa.

Toisaalta tiedämme, että seitsemän superuniversumia ovat asutettuja. Sen lisäksi on tavattoman suuri määrä muita aineellisia järjestelmiä asuttamattomassa ulkoavaruudessa, jotka ovat vasta muotoutumassa. Asutetun ja ulkoavaruuden suhdetta voinee arvioida sen perusteella, että olentoja, jotka hoitavat seitsemän asutetun universumin koordinointia, on seitsemän. Samaisia olentoja, jotka ovat tällä hetkellä ilman nimenomaista määräystä hoitaa jotain muita universumeja, on yli 21000. Toisella tapaa on mainittu tieto, että ulkoavaruudesta on havaittu 70000 massakeskittymää, joista monet ovat huomattavasti suurempia kuin yksikään nykyinen asutettu universumi. Toisaalta Urantia-kirjassa mainitaan, että galakseja on ainakin 375 miljoonaa kappaletta (131:1).

Näistä giganttisista luvuista voimme päätellä, että kokonaisuniversumi, kaikki järjestelmät ja galaksit yhdessä, muodostavat todellisen suurluomuksen. Vain häviävän pieni osa on asutettu.

Finaliitit ja asuttamattomat maailmat

Varsin varmana pidetään sitä, että kehittymässä olevat ulkoavaruuden järjestelmät tullaan jossain vaiheessa asuttamaan. Silloin on kyseessä siirtyminen yhdestä universumivaiheesta toiseen, jättiläismäiseen urakkaan. Tuo siirtymä edellyttää jotain suurta uutta organisointia eikä kaukaa ole haettu väittämä, että finaliiteillä on osansa näissä muutoksissa. Todennäköisesti uudelleenorganisoinnit ovat valtavan suuria ja pitävät sisällään sellaista, mitä emme kykene edes kuvittelemaan.

Yksi asia on kuitenkin varma. Ulkoavaruuden asuttaminen johtaa niiden asukkaat väistämättä yhden ja ainoan puutteet pariin, josta finaliitit eivät kärsi: nuo asukkaat eivät voi osallistua Korkeimman Olennon kehittymiseen eivätkä he siten pääse osallisiksi kehkeytyvän jumalan ja luotujen keskinäisestä yhteistoiminnasta, kokemuksellisuuden kartuttamisesta. Varsin uskottavaa on se, että finaliitit ovat korjaamassa tuota puutetta. Miten se tapahtuu ja millaisille uusille olentotyypeille? Sitä ei tiedä kukaan.

Ylösnousemuskuolevaisen ikuisuusura on mitä mielenkiintoisin, vaikka ei ylösnousemuspyhiinvaellusmatkaakaan voi vähätellä. Ikuisuuden kannalta ylösnousemusmatka on kuitenkin vain valmistautumista, täydellistymistä. Sen jälkeen alkaa varsinainen palvelu, jolla ei ole loppua - eikä se ole yksitoikkoista. Jumalasta paljastuu aina uutta, sillä Infiniittinen tulee julki lopulta vain infiniittisyydessä ja sitähän me luodut emme kykene saavuttamaan.

Ylösnousemuskuolevaisten luokat

2011-05-31T08:26:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Ylösnousemuskuolevaiset esiintyvät etenemisensä mukaan seitsemänä luokkana, jotka ovat seuraavat:

Planetaariset kuolevaiset,
Nukkuvat eloonjääneet,
Mansiomaailman opiskelijat,
Morontiaedistyjät,
Superuniversumien suojatit,
Havonan pyhiinvaeltajat ja
Paratiisiin saapujat.

1. Planetaariset kuolevaiset

Planetaariset kuolevaiset ovat aineellisuuden ja avaruuden kasvatteja, eläinalkuisia olentoja, joilla on ylösnousemuspotentiaali. Nämä ryhmät ovat samantyyppisiä niin alkuperältään, olemukseltaan kuin määränpäältäänkin kaikkialla. Luonnollinen kuolema erottaa heidät fyysisestä maailma, ellei ennen sitä tapahdu fuusiota Ajatuksensuuntaajan kanssa.

2. Nukkuvat eloonjääneet

Kaikki eloonjäämisstatuksen hankkineet kuolevaiset kulkevat henkilökohtaisen kohtalonsuojelijoidensa suojeluksessa luonnollisen kuoleman kautta (pois lukien fuusioituneet) ja kolmantena periodina heidät herätetään mansiomaailmoissa. Ne, jotka eivät aineellisuudessa eläessään kyenneet suorittamaan psyykkisiä kehiä niin, että heillä olisi oikeus henkilökohtaiseen kohtalonsuojelijaansa (heitä on kaksi), eivät pääse tällä tavoin suoraan mansiomaailmoihin. Nämä kuolevaiset lepäävät ehdottoman tiedottomassa unessa uuden aikakauden tuomiopäivään saakka, jolloin Jumalan Poika, meidän tapauksessamme Jeesus, tulee pitämään aikakautisen nimenhuudon ja tuomitsemaan maailman. Koska kyseessä on aina aikakautisesta herätyksestä, nukkuvien joukkokunta on laaja, sillä ajanjakso, jolta heitä kertyy on pitkä, jopa kymmeniätuhansia vuosia. Sillä ei nukkuville ole mitään merkitystä, sillä he ovat täysin tiedottomia eikä heillä ole ajantajua. Jokainen kokee ylösnousemuksen samalla tavalla riippumatta siitä, ovatko he levänneet lyhyen aikaa tai tuhansia vuosia. Nukkuvien ylösnousemusmatka suhteessa kolmantena periodina herätettyihin on muilta osin täysin sama.

3. Mansiomaailman opiskelijat

Sielun ja Suuntaajan jälleenyhdistymistä morontiassa kutsutaan kuolleistaheräämiseksi ja persoonallisuuden osatekijöiden uudelleenkokoamiseksi. Omassa superuniversumissamme noudatetaan tapaa, jossa kuolevaisia pidätellään alkuvaiheessa seitsemässä edistyvän koulutuksen maailmassa ennen nousemista korkeammille morontiatasoille ja –maailmoihin. Näitä valmentavia maailmoja kutsutaan mansioiksi, joihin Jeesuskin viittasi sanomalla, että isäni kodissa on monta asuinsijaa.

Eräässä mielessä tällaiset mansiomaailmat ovat myös niitä kouluja, joissa fyysisen maailman vääristymät ja puutteet korjataan, jotta ylösnouseva morontiahahmoinen sielu olisi riittävän kykenevä esiintymään ja toimimaan morontiamaailman lainalaisuuksien mukaan. Eräässä mielessä kyse on myös poisoppimisesta, sillä kuolevaisten aineelliset yllykkeet ja vietit ovat vielä tallella, mutta edellytykset niiden tyydyttämiseen ovat poissa.

4. Morontiaedistyjät

Morontiaedistyjiä ovat mansiomaailmoista lähtien kaikki paikallisuniversumissa etenevät kuolevaiset. Tähän ryhmään ei lueta niitä, jotka ovat saavuttaneet alimman henkistatuksen tunnustuksena morontiaedistymisen suorittamisesta ja aikomuksesta jatkaa pyhiinvaellusmatkaa ylöspäin kohti Isää. Morotiaaliseen edistymiseen kuuluu jatkuva älyn, hengen ja persoonallisuuden hahmon kehittyminen. Persoonallisuuden hahmoon tulee lukuisia muutoksia. Alkuvaiheessa siirtyminen edellyttää tietoisuuden vaipumista eräänlaiseen uneen, mutta myöhemmin korkeammilla tasoilla sitä ei enää tapahdu. Koko morontiakokemus tapahtuu aina paikallisuniversumeissa. Superuniversumien järjestelmä ulottuu heihin vasta, kun he aloittavat ylösnousun jättäen paikallisuniversumin taakseen. Ennen tätä Luoja-Poika ja Pyhä Henki antavat näille ylösnousemuspyhiinvaeltajille henkikonfirmaation. Tämän jälkeen ylösnousemuskoulevaisen ikuinen status on pysyvä: mikään ei voi enää johtaa lankeemukseen.

5. Superuniversumin suojatit

Ensimmäisen henkistatuksen ylösnousemuskuolevaiset ovat superuniversumien suojatteja, sillä he ovat nyt tunnustetusti nuoria henkiä. Heidän koulutuksensa jatkuu piensektoreilta kymmenen suursektorin opintomaailmojen kautta aina edelleen superuniversumien päämajan korkeimman sivistyksen sfääreille. Siten näitä nuoria henkiä on kolmea luokkaa riippuen siitä, missä superuniversumivaiheessa heidän etenemisensä on. Koulutus on myös opettamista, sillä juuri sen, minkä he ovat oppineet, he joutuvat opettamaan alemmilleen. Urantia-kirja sanoo heidän saamastaan koulutuksesta, että se poikkeaa perin juurin kaikesta, mitä koskaan on juolahtanut ihmisen aineellisen mielen fantasiamaailmaan. Superuniversumivaihe päättyy siihen, että ylösnousemuspyhiinvaeltajille annetaan perusteellinen koulutus superuniversumin hallinnosta ennen Havonan maailmoihin saapumista. Supernuniversumikoulutus on kaikille sama joskin on erityisryhmiä, jotka suorittavat omia erityisoppikurssejaan.

6. Havonan pyhiinvaeltajat

Siirtyminen Havonaan on vertaansa vailla oleva vaihe. Taakse on jäänyt paikallisuniversumin morontiavaihe ja superuniversumin kehittyvän hengen vaihe. Nyt alkaa todellinen hengellinen koulutus. Aikaisemmin eteneminen tapahtui luokittain aina nukkuvien kuolevaisten joukkokunnasta alkaen. Nyt eteneminen on täysin henkilökohtaista, kuten myös matka superuniversumista Havonan vastaanottosfääreille. Edelleen koulutus, vaikka onkin täysin yksilöllistä, on luonteeltaan kolminaista eli älyllistä, hengellistä ja kokemuksellista. Tieto ylösnousemuskuolevaisen Havonaan saapumisesta välitetään aina henkilökohtaisesti taakse jääneelle suojelijaserafille, olipa hän missä tahansa. Jos superuniversumikoulutuksesta meillä ei ole käsitystä, niin Havonan koulutuksesta meillä ei ole aavistustakaan.

7. Paratiisiin saapujat

Ylösnousemuskuolevainen voi vierailla Paratiisissa lukuisia kertoja, mutta hän voi saapua Paratiisin kansalaisen statuksen omaavana sinne vain kerran. Paratiisin kansalaisen asema merkitsee sitä, että ylösnousemuspyhiinvaeltaja asuu Paratiisissa ja että hän on löytänyt Jumalan ja että hänet on määrä liittää Kuolevaisfinaliittien Yhteisöön.

8. Lopuksi

Ylösnousemuskuolevaisen matka on todellakin pyhiinvaellusmatka, sillä eläinalkuinen fyysisen maailman kasvatti on hitaasti, mutta varmasti, kohonnut monien vaiheiden ja suunnattoman pitkän, aikakausia kestäneen, koulutusjakson kautta, vähitellen täydellistyen, lopulta täydellisenä Isän luo ja nähnyt Hänet. Jumalallinen suunnitelma täydellistää ihminen on toteutunut. - Mutta, missä ovat ne, jotka eivät saavuttaneet ylösnousemusstatusta? Heitä ei enää ole. He olivat yhtälaisesti varustettuja, yhtälailla hoivattuja, mutta he tekivät toisin kuin Jumala tahtoi: he eivät halunneet samaistua täydellistämisuunnitelmaan. Jumalan saavuttaminen perustuu aina vapaatahtoisuuteen.

________________________________
Lähteenä pääosin sivut 341 – 344.

Ylösnousemuskuolevainen

2011-05-30T04:04:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Ylösnousemuskuolevainen

Ylösnousemuskuolevainen, joka sanana on pitkä ja hankala, kertoo oleellisen: kyseessä on ajallisuudessa ja avaruudessa elävä fyysinen ihminen, jonka fyysinen keho aikanaan kuolee, haudataan maahan tai muulla tavalla hävitetään, ja joka siten palautuu pysyvästi luonnon kiertokulkuun, mutta jonka sielu ja persoonallisuus nousevat ylös kuolleista morontiassa.

Ylösnousemuspyhiinvaeltaja

Ylösnousemuspyhiinvaeltajia ovat kaikki ajallisuuden ja avaruuden kuolevaiset, jotka ovat saavuttaneet oikeuden asteettain etenevään Paratiisiin-nousuun. Tämä oikeus syntyy siitä, että kuolevainen tunnustaa Isän hengellisen realiteetin ja siten saavuttaa Jumalan pojan aseman. Kuolevaisia ovat kaikki eläimestä polveutuvat evolutionaariset olennot, joilla on ylösnousemuksen potentiaali. Ylösnousemuksen potentiaali syntyy siitä, että kuolevaisen mielessä asustaa Isän Ajatuksensuuntaaja ja että kuolevainen on tehnyt moraalisen päätöksen. Tuolloin syntyy kuolematon, vielä toukka-asteella oleva sielu, joka alkaa elää omaa itsenäistä elämäänsä sekä kehittyä ja kasvaa kuolevaisen mielen hallintaansaattamisen ja henkeen samaistumisen sekä Suuntaajan toiminnan avulla.

Ylösnousemusjärjestelmä

Ylösnousemusjärjestelmä on suunnaton taivaallinen alaslaskeutuvien Jumalan Poikien ja hoivaavien henkien organisaatio, jotka ohjaavat ja opastavat ylösnousemuskuolevaisia heidän asteettaisella matkallaan kohti Isää ja Paratiisia. Jumalan Poikien laskeutuminen kuolevaisten keskuuteen, kuten Jeesus lahjoittautui keskuuteemme, merkitsee vastavuoroisesti sitä, että kuolevaisilla on mahdollisuus nousta ylös. Jeesus omaa sekä jumalallisen alkuperän että kuolevaisen kokemuksellisen ja ylösnousemuksellisen elämän. Jeesus toimi esimerkkinä, miten ylösnousemus on mahdollista. Sama tapahtuu pienemmässä mittakaavassa myös meidän kuolevaisten suhteen, sillä meille on lahjoitettu jumalallista alkuperää olevat täydellinen Opastaja, johon fuusioituminen yhdistää jumalallisen identiteetin ajallista kokemusta hankkineeseen sieluun.Ylösnousemusjärjestelmän tarkoitus on johdattaa ylösnousemuskuolevainen asteettain etenevän Paratiisiinnousun vaiheiden läpi täydellistyneenä Isän syleilyyn ja sen jälkeen ikuiseen Isän palveluun kaikkialla universumeissa.

_______
Lähteenä pääosin sivut 340-341.

Hengellinen ilo

2011-05-18T23:00:00.001+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Totisuus, jopa vakavamielisyys, leimaa monia uskonnonharjoittajia niin heidän päivittäisissä askareissaan kuin jumalapalveluksissakin. Hartaus ja hiljenyt mieli kuuluvat asiaan ja kunnioitus Isää ja Hänen pyhyyttään kohtaan erityisesti. Jeesus sen sijaan opetti: "Iloitkaa ja riemuitkaa". Hän kehoitti jopa mielen hilpeyteen, mutta varsinkin hän korosti hengessä koettavaa tyydytystä, hengellistä iloa.

Kun ihminen askartelee mielensä voimin maailmaa ymmärtääkseen, hän yrittää ratkoa olemassaolonsa perusteita aineellisuudesta käsin. Mutta tuolloin häneltä puuttuu hengellinen näkemys. Jumalallisen Hengen, elävän veden, puuttuminen luo ihmismieleen sanoin kuvaamattoman nälän, vertaansa vailla olevan halun löytää jotain, jolla on merkitystä. Mielen pitäytyessä aineellisuuteen ei ole mitään, mikä jatkuvasti jäytävän rauhattomuuden rauhoittaa, ei mitään, mikä antaa pysyvän merkityksen olemassalolle, ei mitään, mikä sammuttaisi etsimisen janon.

Kun ihminen on uskaltanut antaa Hengelle vallan häntä johdattaa, kun ihminen on uskaltanut tehdä päätöksistä järisyttävimmän, kun hän on rohjennut sanoa: "Tapahtukoon Sinun tahtosi", hän tuntee itsensä hengellisesti ravituksi, nälkä on poissa, jano on kadonnut ja hänen mielessään vallitsee rauha, syvä rauha.

Etsiminen on päättynyt. Hän kokee vahvaa vakuuttuneisuutta hengellisistä realiteeteista ja olevaisista eikä mikään näistä tuntemuksista häntä niisttä pois järkytä. Tällaiset jumalallisella vedellä, elämän vedellä janonsa sammuttaneet ... sielut ovat kutakuinkin riippumattomia aineellisesta ympäristöstä, mitä tulee elämän iloihin ja maallisen olemassaolon tarjoamiin tyydytyksiin. He ovat hengellisesti valaistuneita ja virvoittuneita, moraalisesti vahvistuneita ja varustautuneita [381:2]. He kokevat hengellistä tyydyttyneisyyttä ja ennen kaikkea hengellistä iloa. Tämä syvällinen kokemus, joka kertoo, että jumalallisen sisimmässäolo on todellista, nousee ikiajat sen karkean materialistisen tekniikan yläpuolelle, jota fyysiset tieteet edustavat. Hengellistä iloa ei voi panna mikroskoopin linssin alle, rakkautta ei voi punnita vaakakupissa, moraalisia arvoja ei voi mitata eikä hengellisen palvonnan laatua voi arvioida.[2095:2]

Miten hengellistä iloa voisi kuvailla?

Hengelliset kokemukset, kuten vakuuttuneisuudet ja hengellinen ilo, ovat uskovalle realiteetteja, aitoja ja todellisia kokemuksia, jotka koetaan kehkeytyvässä sielussa. Ihminen, joka ei anna Hengelle valtaa sielunsa johdatuksen suhteen, vaan tyytyy mielen ja älyn keinoin ratkomaan olemiseensa liittyviä ongelmia ja kysymyksiä, ei koskaan voi mitenkään ymmärtää hengellisiä kokemuksia. Hänelle väittämät hengellisestä rauhasta, vakuuttuneisuudesta ja ilosta ovat ei-olemassaolevia, ei-realiteetteja, sillä mielen ja älyn välineet eivät ole riittäviä hengellisten reaktioiden tunnistamiseen.

Siitä huolimatta Hengen johdatuksen alaiselle ihmiselle hengelliset havainnot ja kokemukset ovat aitoja havaintoja ja kokemuksia, mutta ne ovat sellaisia korkeammalla tasolla, mihin mieli ja äly yltävät. Aine ei tiedä totuutta, se ei myöskään voi rakastaa armoa eikä iloita hengellisistä realiteeteista. Hengelliseen valaistumiseen perustuvat ja ihmisen kokemukseen juurtuneet moraaliset vakaumukset ovat aivan yhtä todellisia ja epäilyksettömiä kuin fyysisiin havaintoihin perustuvat matemaattiset päätelmät, ... [2077:8]

Musiikki on universaalista. Se on harmonian kieltä, jota kaikki ymmärtävät kaikkialla. Eikä tätä kieltä tarvitse opetella. Samoin hymyä vastaava ilmiö ja riemullinen hilpeys ovat universaalisia siinä, missä musiikkikin (547:4). Myös hengellinen ilo on todellista, jonka jopa aineellisuudessa elävä ihminen voi kokea sielussaan, aivan kuten hän kokee syvän hengellisen rauhan ja onnellisuuden.

Hengellisen ilon lähteitä

Hengellisen ilon tärkein lähde on hengen hedelmien tuottaminen. Jeesus opetti: "Joka elää minussa ja minä hänessä, kantaa runsain määrin hengen hedelmiä ja kokee ylintä iloa siitä, että tuottaa tämän hengellisen sadon [1945:4, lihavointi kirjoittajan].

Voin kertoa itse kokeneeni hengellistä iloa ja suurta hengellistä tyydytyksentunnetta, kun pitkän tauon ja aineellisen ahertamisen jälkeen olen vihdoin ponnistellut hengellisesti kirjoittakseni jotain sellaista, joka voisi valaista toista hengellisten merkitysten laajemmassa ymmärtämisessä. Riippumatta siitä, olenko tuossa tarkoituksessa osinkaan onnistunut, olen kuitenkin joutunut ponnistelemaan asian hyväksi, ja saanut jotain aikaan. Tuo aikaansaannos, ehkäpä vaatimatonkin hengen hedelmä, on ollut minulle suuri motiivi ja kannustin yrittää tehdä jotain vastaavaa. Se on ollut hengellisesti palkitsevaa, joskus jopa riemullista (joka ei ole samaa kuin aineellinen hilpeys).

Toinen hengellisen ilon lähde on ihmisen korkein halu, oma tahto täyttää Isän tahto, omasta vapaasta tahdostaan. Näin päättäessään ja päätöstä käytännössä toteuttaessaan, oivaltaessaan uskon kautta olevansa Jumalan poika, ihminen kokee hengellistä iloa (1931:2).

Kolmas hengellisen ilon lähde on mielessämme asuva Jumalan osanen, Ajatuksensuuntaaja. Tästä osasesta tulee ihmisen persoonallisuuden kiinteä ja ikuinen osa. Se lisää jumalallisuuden yläsävelet, harmonisen musiikin ylösnousemuskuolevaisten riemun ilmauksiin, hengelliseen iloon ja jopa hengelliseen nauruun (550:1).

Ihmisen edetessä hengellistymisen polkuja taivasmatkallaan, hän tulee yhä uskollisemmaksi ja ennen kaikkea iloiseksi: nyt hänellä on varmuuksia siitä, miten voidaan voittaa pitkään kamppailuun liittyvä jähmeys ja saavuttaa henkiolemassaoloon kuuluvat vapaus ja olemassaolon ilo.

Kun ihminen hiljalleen aineellisuudesta noustessaan ymmärtää Jumalan rakkaudeksi ja saa Suuntaajan kiinteäksi osaksi persoonallisuuttaan ja Suuntaaja ikuisena identiteettinä persoonallisuuden, satona korjataan jumalallisuuden hedelmiä: älyllistä rauhaa, sosiaalista edistystä, moraalista tyydytystä, hengellistä iloa ja kosmista viisautta [648:3, lihavointi kirjoittajan].

Hengellinen kasvu tuottaa kestävää iloa ja rauhaa, joka käy mielen ja älyn ymmärryksen yli. Mikä parasta: tällainen palkinto saadaan jo tässä maailmassa! Eikä tämä palkinto merkitse pakotietä todellisesta elämästä, vaan Jeesuksen uskontona se tarjoaa hengellistä iloa ja rauhaa sen elämän kohottamiseksi ja jalontamiseksi, jota me nyt juuri elämme.

Morontia

2011-05-06T11:04:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Morontia on Urantia-kirjan uudissana (neologismi) eli sellainen termi, jota ei aiemmin ole esitetty. Morontia tarkoittaa kuoleman jälkeen kohdattavaa olomuotoa aineellisuuden ja hengen välillä.

"Morontia on termi, jota käytetään laajasta aineellisen ja hengellisen tason väliin jäävästä tasosta. Se saattaa tarkoittaa persoonallisia tai persoonattomia realiteetteja, eläviä tai elottomia energioita. Morontian loimilanka on hengellinen, sen kudelanka on fyysinen." [9:6]

Morontian taustaa

Hengellisyys aineellisuudesta katsottuna näyttää toissijaiselta ja ei-konkreettiselta. Toisaalta, kun aineellisuutta tarkastellaan hengellisyydestä käsin, aineellisuus koetaan vain hengellisyyden varjoksi. Näiden kahden maailman välinen kuilu on valtava. Se on ne toisistaan ehdottomasti erottava ja tekevä ylimenon vaikeaksi. Hengellisyys pystyy aina laskeutumaan kohti aineellisuutta, olemaan siitä täysin tietoinen, tutkimaan sitä ja ymmärtämään sen toiminnan. Aineellisuudesta käsin tehdyt hengellisyyden havainnot ovat täysin riippuvaisia kunkin havaintoja tekevän persoonallisuuden hengellisen ymmärryksen kehittyneisyydestä - henkiymmärryksestä ja viime kädessä henkeen samaistumisasteesta.

Ei ole mitään mahdollisuutta oikaista ylösnousemusmatkaa aineellisuudesta hengellisyyteen. Me olemme läpikotaisin aineellisia eikä sieltä voi yksinkertaisesti hypätä, ei edes kuoleman jälkeen, suoraan hengeksi ja hengellisyyden maailmoihin. Henki on persoonallisuuden hahmo ja olomuoto, joka on suunnattoman paljon kehittyneempi kuin mitä me aineellisuudessa ollessamme edustamme. Siksi tarvitaan välivaihetta, joka valmistaa ja kouluttaa meitä hengellisyyttä kohden ja samalla vähentää ja lopulta hävittää täysin riippuvuutemme aineellisuudesta.

Jumalan kykenevät halutessaan luomaan täydellisiä luotuja ja tosiasiassa niin tekevät, mutta vain tarkoin valittuja tarkoituksia varten. Sen sijaan, kun Jumalat ovat luoneet epätäydellisen olennon aineellisuuteen, He eivät ikinä muuta epätäydellistä täydelliseksi jollakin maagisella hokkuspokkus-tempulla tai edes nopeutetusti kehitystä kiihdyttäen. Itse asiassa Jumalat eivät sitä pysty tekemäänkään muuta kuin säätämiään lakeja rikkoen, ja sitä he eivät koskaan tee. Eikä ihmisen kuolema, erkaneminen fyysisestä maailmasta, mitenkään nosta hänen statustaan tai osaamistaan, sillä kuolema ei kartuta muuta kokemusta kuin kuoleman kokemuksen. Siten me heräämme morontian alimmilla tasoilla juuri sen statuksen mukaisessa hahmossa, jonka me aineellisuudessa yhdessä mielessämme asuvan Ajatuksensuuntaajan kanssa kehitimme, meidän sielumme mukaisessa hahmossa.

Kerran epätäydellisenä aloittanut luotu joutuu kehittymään kohti täydellisyyttä vaivalloisesti, hitaasti, ajassa ja avaruudessa, kokemusta kartuttaen. Tuota kehitystä ei pysäytä mikään muu kuin kuolevaisen oma päätös toimia sitä vastaan, joka samalla on toimiminen Jumalan tahtoa vastaan. Hänhän on sanonut: "Olkaa täydelliset niin kuin minä olen täydellinen". Tuo Jumalan osoittama tahto epätäydellisille luoduille on Hänen verrattoman rakkautensa ja jumalallisen kiintymyksen osoitus.

Kun Jumala on tehnyt selväksi, että myös alhaisten luotujen täytyy tavoitella täydellisyyttä, Hän ei jätä meitä pulaan sen vuoksi, että aineellisuus on niin tavattoman kaukana hengen maailmoista. Hän on rakentanut sillan aineellisuuden ja hengellisyyden väliin, sillan, jonka nimi on morontia. Tuo silta on olomuoto, jossa persoonallisuuksilla on hahmo, identiteetti ja toiminnan mahdollisuudet, ja jossa on morontia-aineet, kestävämmät kuin fyysiset aineet. Paavali sai tietää morontiamaailmojen olemassaolosta ja morontiamateriaalien reaalisuudesta, sillä hän kirjoitti: ”Taivaassa heillä on parempaa ja kestävämpää ainetta.” [542:4]

Morontian luonne

Edellä kuvatun perusteella morontiamaailma on siirtymämaailma. Se on välitila, mutta ei epävakaa väliaikainen olotila. Välitila se on vain sen läpikulkeville, täydellisyyttä tavoitteleville, kohti hengen statusta pyrkiville ylösnousemuskuolevaisille. Sen sijaan morontiamaailmoissa on muita asukkaita, jotka ovat pysyviä eivätkä sieltä poistu. Siksi morontia välitila-luonteestaan ja osin termin harhaanjohtavuudesta huolimatta on morontian vakinaisille asukkaille aina ja pysyvästi todellinen.

Näistä aineksista muodostuu kolmen erilaisen substanssin pysyvä maailmankaikkeus, joista aineellinen on alinna, sen jälkeen on morontia ja lopulta on hengen maailma.

Morontia on monikoosteinen maailma, jonka alimmat tasot ovat luonteeltaan hyvin fyysisiä, mutta kuitenkin niin kaukana aineellisuudesta, ettei tuota maailmaa aineellisuuden havaintovälinein kyetä havaisemaan. Toisaalta toinen morontian ääripää on hyvin lähellä hengellisyyttä ja aineellisuutta ei ole enää lainkaan. Tämä osoittaa hyvin selkeästi morontian välimaailman ja erityisesti siirtymämaailman luonteen: morontiassa kehittyminen merkitsee koko ajan nousemista alimmilta tasoilta korkeammille tasoille ja lopulta otetaan viimeinen askel sillan yli. Jatkaessamme ylösnousemusmatkaamme morontian jälkeen siirrymme hengen maailmaan alimman hengen statuksen omaavana persoonallisuutena.

Morontiamaailma on siten ainoa mahdollinen silta, jonka kautta aineellisuudesta lähtevät kuolevaiset voivat kulkea hengen maailman kynnykselle saapuakseen. Tuo silta on ajallisesti varsin pitkäkestoinen: oleskelumme morontiassa kestää kauan ja tähän on syynsäkin: ei ole olemassa mitään menetelmää kiihdyttää siirtymistä hengeksi, vaan hengen status täytyy kokemuksellisesti hankkia. Siten ihmisen kuolema ei merkitse suoraa siirtymistä ajallisuudesta ikuisuuteen (= ajattomuuteen). Niinpä siirtymisemme morontiasiltaa pitkin edellyttää meiltä jatkuvaa ponnistelua ja opiskelua, mutta myös morontiakehomme muutoksia. Ilman morontiakehon rakennemuutoksia emme voisi koskaan saavuttaa hengen statusta, mutta emme myöskään voisi koskaan oppia edes korkeampia morontiatotuuksia, emme tehdä korkeammista morontiaolomuodoista mitään havaintoja, sillä siihen alimmat morontia-aistit eivät yksinkertaisesti riitä.

Kun näin alamme ymmärtää morontiamaailman luonnetta, kun ymmärrämme sen kokemuksellisena ajassa fyysisen kuoleman jälkeen tapahtuvana edistymisenä, opimme ymmärtämään morontian meidän kannaltamme valtavan kehityksen sisältävänä välitilana ja siirtymäsiltana aineellisuudesta hengellisyyteen. Tuo siirtymä on vähittäinen, runsaasti muutoksia sisältävä ja juuri sellaisena sen pitääkin olla: kehittyvä luotu ei voi hypätä taianomaisesti yhtäkkiä korkeamman statuksen omaavaksi olennoksi, ellei hän itse täytä vähitellen kokemuksen kautta korkeamman statuksensa kriteereitä. Tämä kertoo vuorostaan sen tosiasian, että morontiaetenemistämme ohjataan ja mitataan tarkoin, sillä miten muuten kriteerien täyttyminen todennettaisiin. Meistä pidetään hyvää huolta!

Korkeimman Olennon tulevaisuudesta

2011-04-22T15:44:00.001+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Korkein Olento on se jumalallisuutta ja kokemuksellisuutta edustava finiittinen luoja, joka toimii ajallisuudessa ja avaruudessa. Korkein Olento on saanut Kolminaisuudelta jumalallisen täydellisyyden, mutta kokemuksellisuuden hän on hankkinut, omalla tavallaan ansainnut, "lastensa", meidän luotujen kokemuksen itseensä siirtäen. Joutuuko Korkein aktuaalistuttuaan vielä käymään läpi kehityksellisyyttä hankkiaksen suvereenin hallitsijan vallan, aivan kuten Jeesus hankki sen omassa paikallisuniversumissaan? Vai onko hän aktualisoiduttuaan "valmis", kaikin puolin suvereeni hallitsija?

Argumentti sen puolesta, että Korkein aktualisoiduttuaan on suvereeni

Korkein on Kolminaisuus-alkuinen olento ja heille kaikille on tyypillistä myötäsyntyinen täydellisyys ja hallinnollinen taitavuus. Toki täydellisetkin olennot kehittyvät, mutta se ei tapahdu enää täydellisyyttä lisäten. He saavat tehtävistään ja toimistaan kokemusta ja siinä mielessä ajallisuuteen liittyen täydennettä, mutta mikään ei aseta heidän asemaansa kyseenalaiseksi täydellisyyden kannalta.

Kolminaisuus-alkuiset olennot ovat aina tiettyyn tehtävään luotuja. Heidän ei tarvitse osoittaa omaa pätevyyttään tekemällä lahjoittautumisia eri olentojen keskuuteen. Sen vuoksi tuntuisi luontevalta, ettei Korkeimmankaan tarvitsi aktuaalistuttuaan enää lahjoittautua eri tehtäviin saadakseen finiittiseen jumaluuteen kuuluvan suvereenin hallitsijanvallan.

Argumentteja sen puolesta, että Korkein joutuu lahjoittautumaan aktualisoiduttuaan

Tuon julki ajatuksen, että Korkein joutuu vielä aktualisoiduttuaankin tekemään paljon suveereenisuutensa saavuttaakseen. Mikael-tyyppiset paikallisuniversumien Pojat joutuvat lahjoittautumaan kaikkien seitsemän luomansa olentotyypin keskuudessa. Jeesus lahjoittautui viimeksi ja viimeisen kerran aineelliseksi luotujen ihmisten keskuudessa pari vuosituhatta sitten. Ikuinen Poikakin lahjoittautui ikuisuus sitten Havonan maailmoissa.

Uskoakseni Korkein aktuaalistuttuaan joutuu myös lahjoittautumaan hallintonsa piirissä hallitsijanvallan suvereenisuuden saavuttaakseen. Kokemuksellinen ei voi saada suvereenisuutta pelkästään Jumalan tahdosta, vaan osoittamalla käytännössä, itse kokien, miten hän toimii alaistensa keskuudessa.

Voisiko lahjoittautumiset tapahtua seitsemässä eri universumissa, sillä kukin näistä omaa oman tarkoituksensa. Meidän seitsemäs superuniversumimme tuo esiin erityisesti armoa oikeudenkäyttöä lieventävänä, ajallisuuden huomioon ottavana seikkana. Tuntuisi tavattoman luonnolliselta, että Korkein kerryttäisi kaiken jokaisessa universumissa koetun yhteen, vieläpä niiden erityistarkoitusten kautta. Vasta tuon jälkeen seitsemän universumin erillisyys, riippumattomuus toisistaan, eräänlainen karanteeni, kyettäisiin purkamaan Korkeimman toimesta: Hänhän olisi tuolloin kaiken kokemuksellisuuden yhdistäjä.

Ongelmana on vain tuo yllä mainittu seikka eli Kolminaisuus-alkuiset olennot eivät ole aiemmin lahjoittautuneet niin kuin alaslaskeutuvat Jumalan Pojat. Mutta miten selittää seitsemän superuniversumin erillisten tarkoitusten koordinoituminen ja hallinnon epäilemättä tehtävä uudelleenjärjestely?

Korkein on Kolminaisuudelle olemassa aktuaalisena realiteettina, mutta operatiiviseesti toimivana persoonallisuutena hän tulee nykyisessä universumivaiheessa esille vain hyvin rajoitetusti. Jotenkin tuntuu ymmärrettävältä se, että kun jotkin ajallisuuden ja avaruuden kokemuksellisuuden potentiaalit on ammennettu tyhjiin ja nämä kaikki ovat Korkeimman käytettävissä, Kolminaisuus antaa tuolloin Korkeimmalle vallan tuoda julki näihin ja vain näihin liittyvät vielä paljastumattomat potentiaalit, sellaiset, jotka vain täydellinen olento voi havaita ja tunnistaa. Nämä ominaisuudet jäisivät muuten finiittisten luotujen taholta ikuisesti salatuiksi, vaikka niiden on tarkoitus tulla julki finiittisyydessä.Jotenkin tuntuu myös uskottavalta, että aktuaalistumisensa jälkeen, vaikka Korkeimmalla on käytettävissään kaikki kokemuksellisuus, hän epäilemättä joutuu tekemään paljon uusia hallinnollisia järjestelyjä ja viime kädessä aktualisoimaan loputkin kokemuksellisuuden tyhjiin ammentamiseksi. Korkeimman olemukseen kuuluu jumalallisen täydellisyyden ja finiittisen kokemuksellisuuden synteesi. Kokemuksellisuus on aina ansaittava. Siksi tuntuu luontevalta, että Korkein aktuaalistuttuaankin joutuu hankkimaan omakohtaista kokemusta ja vasta kokemuksellisuuden täydellisyys suo hänelle lopullisen suvereeniteetin.

Tie hengellisen viisauden kasvuun

2011-03-29T09:25:00.000+03:00

Lähettäjä Blogikuvat

Meidän ihmisten näkökulma on rajallinen ja rajoittunut. Kykenemme varsin kattaviin analyyseihin joistakin ajan ja avaruuden ilmiöistä käyttäen menetelmää, jossa lähdetään alhaalta ja toivotaan päädyttävän lähemmäksi korkeaa. Mutta tämä on vaarallinen menetelmä ja yksipuolinen lähestymistapa. Meillä on suuri riski ryhtyä arvioimaan asioita rajoittuneesta, historiaan perustuvasta kausaation näkökulmasta ja sortua erheeseen, joka juuri piilee … kapea-alaisessa todellisuuden ja jumaluuden käsittämisessä [215:1].

Urantia-kirjassa on annettu neuvo lukea kirja alusta loppuun. Tämä menetelmä, jossa joudutaan paneutumaan Jumalan olemukseen, jumaluuden kolmeen persoonallisuuteen, kokonaisjumaluuteen Paratiisin Kolminaisuuden muodossa ja moniin muihin ymmärtämisen kannalta todella vaativiin seikkoihin antaa lukijalle näkemyksiä alkusyistä ja päämääristä. Ne ovat enemmän kuin tiedon karttuminen vähäisestä laaja-alaiseen pyrittäessä.

Alkuperän ja päämäärien ymmärtäminen on keino kerryttää viisautta. Kirjan lukeminen sieltä täältä kartuttaa vain tiedollisista osaamista, mutta se ei tue hengellistä ymmärrystä eikä johda sen kasvuun.

Esitetty ohje nojaa jumaluuksien mahdollisimman laajaan ymmärtämiseen, kokonaisuuksien jonkinlaiseen käsittämiseen ja lopullisten päämäärien ainakin osittaiseen, henki-intuition suomaan, tuntemiseen. Vastakohtana oleva menetelmä, jossa poimitaan osia sieltä täältä, ei sitä tee. Toki sekin kasvattaa asioiden teknistä tietämystä. Päämäärä on kuitenkin hengellisen viisauden kartuttaminen, henkiymmärryksen kasvu, eikä se voi nojata yksinomaan alhaalta ylöspäin, osista kokonaisuuteen perustuvaan menetelmään.

Meillä ihmisillä on suuri taipumus lähestyä kosmista filosofiaa juuri yksinkertaisesta ja finiittisestä monimutkaiseen ja infiniittiseen. Meidän luonnollinen pyrkimyksemme on lähteä inhimillisistä lähtökohdista ja pyrkiä etenemään jumalallisiin päämääriin. Urantia-kirja varoittaa, ettei tuo menetelmä johda hengelliseen viisauteen. Se on helpoin tie vain geneettisen tietämyksen saavuttamiseen. Se saattaa paljastaa ihmisen alkuperän, mutta hänen jumalallisesta päämäärästään se ei kerro mitään tai vain hyvin vähän (215:2). Meidän mielellämme suosima menetelmä korostaa asioiden tarkastelua historiallisesta näkökulmasta jättäen tulevaisuuden päämäärät unholaan tai olettaen, ettei niillä ole merkitystä.

Kuitenkin minkä tahansa ongelman ratkaisun, olipa se inhimillinen tai jumalallinen, maallinen tai hengellinen, oikeat mittasuhteet saadaan selville tutkimalla ennakkoluulottomasti koko laajuudessaan kunkin universumirealiteetin kolmea vaihetta. Nämä vaiheet ovat alkuperä, historia ja määränpää. Nämä kolme tarkoin tarkasteltuna ja toisiinsa suhteutettuna ovat avaimia edetä hengellisessä ymmärryksessä. Jos tarkastelemme vain historiaa ja ehkä johdamme sieltä alkuperän, kasvamme vain tiedollisessa osaamisessa ja käsittämisessä.

Virhemahdollisuudet, kun ryhdytään käyttämään geneettisen tietämyksen, alhaalta ylöspäin, olevaa menetelmää, ovat seuraavat:

1. Silloin voi … jäädä kokonaan havaitsematta, mikä on joko henkilökohtaisen perillepääsyn tai kosmisen kohtalon lopullinen ja täysimääräinen evolutionaarinen tavoite.

2. Se saattaa tehdä pahimman luokan filosofisen kömmähdyksen siinä, että se liiaksi yksinkertaistaa kosmoksen evolutionaarista (kokemuksellista) todellisuutta ja päätyy sitä tietä tosiasioiden vääristelyyn, totuuden väärentämiseen ja päämäärien väärinkäsittämiseen.

3. Kausaation tarkasteleminen on historian tarkastelua. Mutta tieto siitä, miten joku olento ilmaantuu, ei välttämättä tarjoa älyperäistä ymmärrystä siitä, mikä on sellaisen olennon nykyinen status ja todellinen olemus. Me elämme kausaation alaisena ja sen vuoksi koko ajattelutapamme on sidoksissa siihen. Mutta kausaatio toimii lainalaisesti vain historiallisesta näkökulmasta katsottuna nykytilanteen suhteen. Kausaatio on sokea tulevaisuuden suhteen: se ei pyri itsenäisesti lopullisiin päämääriin.

4. Historia yksinään ei pysty riittävästi paljastamaan tulevaa kehitystä – kohtaloa. Finiittisistä alkulähteistä on tässä mielessä apua, mutta vain jumalalliset syyt paljastavat sen, mitkä ovat lopulliset seuraukset. Ikuiset tarkoitusperät eivät näy ajallisissa aluissa. Nykyisyys on tulkittavissa oikein vain toisiinsa suhteutettujen menneisyyden ja tulevaisuuden valossa. [215:5]

Urantia-kirjassa on käytetty juuri menetelmää, joka merkitsee ihmisen ja hänen ongelmiensa lähestymistä infiniittisestä, ikuisesta ja jumalallisesta Paratiisin-Lähteestä ja -Keskuksesta käsin. Tuo menetelmä kattaa koko persoonallisuustodellisuuden ja koko kosmisen olemassaolon ja se kykenee yhdistämään sekä alkuperän, historian, nykyhetken ja lopulliset päämäärät.

Nykyisyys ei ole vain alkuperän ja historiallisen kehityksen tulos, vaan se riippuu mitä suurimmassa määrin myös tulevaisuudesta, sinne asetetuista päämääristä. Hengellisen viisauden kasvu rakentuu näille tekijöille. Jättämällä tietoisesti päämäärät ja lopullisuudet pois painiskellaan helposti virheellisten päätelmien suossa ja yritetään ratkoa ajallisuuden ja sen ylittäviä ongelmia vain tiedolliseen, historialliseen näkökulmaan, kausaatioon nojautuen.

Korkein Olento - kehkeytyvä finiittinen jumaluus

2011-03-26T13:23:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Infiniittisyys ja jumaluudet

On vain yksi Jumala, joka esiintyy kolmena persoonallisuutena ja kukin heistä tehtävässään tarkalleen määriteltyjen ominaisuuksien puitteissa. Jokainen heistä on täydellinen ja infiniittinen. Yhdessä he muodostavat persoonattoman kokonaisjumaluuden toimien tuolloin unionina, Paratiisin Kolminaisuutena. Tärkein on Isä, kaiken aiheuttaja ilman alkusyytä. Jumaluuden kaikki ilmenemät ovat eksistentiaalisia, aina olemassa olleita, rinnakkaisia. Muita vastaavia ei infiniittisyydessä ja absoluuttisuudessa ole.

Finiittisyys ja sen hallinto

Kokonaan toinen asia on tarkastella luomakuntaa ajallisuudesta ja avaruudesta käsin. Mielenkiintoista on todeta se, että avaruuden maailmat ovat tavattoman paljon laajemmat kuin asutetut sfäärit. Vain seitsemän superuniversumia kuuluvat asutettuihin maailmoihin ja suurin osa olevaisuudesta on asuttamatonta. Siten keskeneräisyys on leimaa antava piirre jopa niin, että nämä seitsemän superuniversumiakin ovat vielä rakenteilla ja osin asuttamattomia.

Hallinnon osalta on se mielenkiintoinen piirre, että Kolminaisuusalkuiset olennot toimivat kunkin superuniversumin hallitsijoina. Heidän johtajanaan toimii kaikkein ylin Kolminaisuusalkuinen, täydelliseksi luotu olento. Ylimmillä heistä on valta päättää elämästä ja kuolemasta, siis kuolevaisen olemassaolon lakkauttamisesta. Kolminaisuuden luomat olennot alenevassa sarjassa ovat kaikki täydellisiä ja kaikki täsmälleen tehtäväänsä luotuja. Nämä sarjat ulottuvat paikallisuniversumeihin ja jopa niiden konstellaatiohin saakka. Tehtävät vaihtelevat korkeimmasta hallinnosta alimpaan neuvonantajaan.

Finiittisyyden hallitsija kateissa?

Kaikkein merkillisintä on se, että infiniittisyyden jumaluuksien finiittistä vastinetta, kokonaisuniversumien hallinnosta vastaavaa jumaluutta, hallitsijaa, ei näytä oleva olemassa. Tätä puuttuvaa finiittisen hallitsijan tehtävää hoitaa nykyisenä universumikautena yllä mainitut kolminaisuusalkuiset olennot. Paikallisuniversumien hallinto on selkeä: kutakin niistä johtaa Mikael-tyypin Luoja-Poika, meidän tapauksessamme Jeesus Kristus. Mikael-tyyppejä luodaan koko ajan lisää, mutta Kolminaisuusalkuisia hallitsijoita ei. Koska konaisuniversumi on suunnattomasti paljon suurempi, herää kysymys, kuka näitä universumeja tulevaisuudessa keskitetysti hallitsee?

Kysymys on oikeutettu myös siksi, että jumaluudet pyrkivät aina delegoimaan kaiken mahdollisen toimintavastuun finiittisyydessä toimiville luoduille tai vielä kehittymässä oleville tai vasta tulevaisuudessa luotaville olennoille. Jumaluudet ovat kaiken luomisen alku, päämäärä ja päämäärän saavuttamiseksi he toimivat valvojia ja koordinoijina, eivät joka paikkaan ja asiaan puuttuvina hallitsijoina. He eivät voi poistua ikuisilta infiniittisyyteen kuuluvilta asuinsijoiltaan ja siksi he tarvitsevat sijaishallitsijoita ajassa ja avaruudessa.

Kokemuksellisuus ja keskeneräisyys

Ajan ja avaruuden maailmat ovat kokemuksellisuuden maailmoja. Silti näitä suunnattoman suuria superuniversumeja, mutta kokonaisuuden kannalta vähäisiä osia, hallitaan täydellisiksi joskus ikuisuudessa luotujen olentojen toimesta. Hallitsemista odottavat ulkoavaruuden suunnaton sfäärien määrä sitten, kun ne asutetaan. Kysymys kuuluu, missä ja kuka on se olento, joka on finiittinen, joka toimii ajallisuudessa ja avaruudessa, joka omaa sekä jumalallisen täydellisyyden että on hankkinut, omalla tavallaan ansainnut, kaiken kokemuksellisuuden.

Vastaus on, ettei sellaista (havaittavana) ole olemassa. Miksi? Siksi, että kokemuksellisuus on hankittava. Kaikki ajallisuudessa syntyneet alhaista ja ylhäistä alkuperää olevat olennot joutuvat hankkimaan omaa kokemusta. Ajan ja kokemuksen hankkimisen ominaisuus on vitkaisuus, hidas karttuvuus. Vaatii suunnattomia ajanjaksoja, kun kokemuksellisuus edes osin ammennetaan tyhjiin.

Meillä on eksistentiaaliset Paratiisissa asuvat jumaluudet, sen kolme persoonaa ja erillinen unioni, Kolminaisuus. Mutta ajassa ja avaruudessa ei vastaavaa ole. On vain tarkoin tehtäviinsä dedikoituja, täydellisiksi alun perin luotuja olentoja ja nekin vain osassa universumeja. Meiltä puuttuu olento, joka omaa jumalallisen täydellisyyden ja joka kartuttaa kaiken finiittisen kokemuksen. Kokemuksellisuudesta tiedämme, että kaikki, jolla on hengellistä arvoa, säilyy. Meillä on syytä uskoa, että kaikki ajallisuuden ja avaruudellisuuden hallitsemiseen liittyvä kokemus myös säilyy.

Korkein tulee Kolminaisuuden tahdosta

Korkein Olento on Kolminaisuusalkuinen finiittinen luoja, joka ei ole vielä aktualisoitunut. Hän ei ole vielä hengellinen realiteetti ajallisuudessa. Korkein olento on ajallisuuden kokemuksellisuuden kartuttaja, joka yhdistää ne jumalalliseen täydellisyyteen. Ymmärrämme tästä, että kestää suunnattoman pitkän aikaa ennen kuin edellytykset Korkeimman julkituloon edes ovat olemassa.

Korkein Olento on kuitenkin kehkeytymässä, vaikka emme häntä löydä. Korkein Olento suhteutuu Kolminaisuuteen suurin piirtein vastaavalla tavalla kuin ihminen persoonallisuutena sisimmässään asuvaan Ajatuksensuuntaajaan. Korkein ei ole vielä julkitullut, mutta silti hän on toimiva ja jossain määrin vaikuttava. Korkein ei kehityksensä tässä vaiheessa ole erillinen entiteetti, eikä ainakaan luotujen taholta havaittavissa.

Korkein on Kolminaisuudelle olemassa aktuaalisena realiteettina, mutta ei operatiivisena persoonallisena entiteettinä. Tämä tarkoittaa, että Korkein on "Jumalan sylissä", että Korkein on rajoittunut joko omasta tai Kolminaisuuden tai molempien tahdosta toiminnallisuutensa osalta, ja että vain hyvin rajoitetut toimet ovat sallittuja. Näyttää siltä, että Korkein saa tehdä luomistekoja nykyisessä kehitysvaiheessaan vain silloin, kun jotkut ajan ja avaruuden toiminnallisuuksien piirteet siellä toimivien keskuudessa on ammennettu tyhjiin. Näyttää myös siltä, että Korkein pystyy yhdistämään tähän liittyen kaiken kokemuksellisuuden ja johtamaan niistä "loputkin" ulos, joita myriadit hajallaan olevat luodut eivät enää kykene tekemään. Tällainen vavisuttava luomisteko oli heijastustoiminnan päällikön Majestonin luominen.

Korkein on jumalallisen täydellisyyden ja kokemuksellisuuden yhdistäjä

Korkein Olento on kaiken finiittisen kokemuksellisuuden yhteen kokoaja. Hän on kehittyvä jumaluus, joka omaa Kolminaisuudesta juontuvan täydellisyyden ja ajan ja avaruuden maailmoista hankitun kaiken kokemuksen. Me ihmiset olemme nimenomaan hankkimassa kokemuksellisuutta. Saadessamme mielemme hallintaan ja samaistuessamme täysin henkeen yhdistämme oman kokemuksellisuutemme Ajatuksensuuntaajan täydellisyyden kanssa.

Jumalallinen täydellisyys ilman kokemuksellisuuden tuomaa täydennettä on puutteellinen. Sen vuoksi kokemuksellisuuden alkiot, me ihmisinä, olemme kartuttamassa Korkeimman Olennon kokemuksellisuutta, kaiken kokemuksellisuuden ja jumalallisen täydellisyyden yhdistävää Korkeinta Olentoa. Kirjaimellisesti me olemme Korkeimman lapsia, kun meitä tarkastellaan kokemuksellisuudesta käsin.

Korkein Olento on meille suurin määrä ymmärrettävää jumaluutta

Korkein Jumala on rajallinen jumala. Hän on tuleva olemaan meille läheinen siinä mielessä, että hän on meidät kaikki sitova kokemuksellisesti yhteen ja siitä edelleen nostava vielä uusia järisyttäviä piirteitä esiin. Korkein on ilman muuta finiittisyydestään johtuen meille ymmärrettävä ja kaikin puolin käsitettävä.

Eksistentiaalisista jumaluuksista emme voi sanoa samaa: he ovat niin paljon enemmän ja ajan ja avaruuden tuolla puolen. Meillä on aikanaan Korkeimman aktuaalistuttua mahdollisuus tuntea hänet, havaita hänet ja toimia hänen kanssaan. On sanottu jopa niin, että kun Korkein persoonallisena aktualisoituu ja alkaa toimia, kaikki luodut yhtä aikaa havaitsevat hänen olemassaolonsa ja ovat häneen yhteydessä. Niin tai näin, Korkein on vielä keskeneräinen eikä se voi vielä nousta "Jumalan sylistä" aktuaaliseksi ja löydettäväksi toimijaksi. Mutta Korkeimman aktualisoituminen tulee vääjäämättä joskus tapahtumaan. Milloin, sitä ei meistä kukaan tiedä. Keskeneräisyydestä päätellen ei vielä pitkään aikaan.

Oikeusvaltion tunnuspiirteet

2011-03-22T05:23:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Vakaa oikeusvaltio on pitkällisen kehityksen tulos. Kun kapinaliput muuttuvat äänestyslipuiksi, kun voimankäyttö on vaihtunut demokratiaan, silloin vasta sivilisaation kehitys vauhdittuu. Se, miten laajasti yleinen mielipide voi väkivaltaan puuttumatta valvoa henkilökohtaista käyttäytymistä ja valtion harjoittamaa säätelyä, mittaa yhteiskunnan edistyneisyyttä. Tällaisella yhteiskunnalla, oikeutta toteuttavassa valtiossa on runsaasti tunnuspiirteitä eikä yksikään niistä saa olla laiminlyöty tai poissuljettu (802:1-2).

Oikeusvaltion tunnuspiirteet

Oikeusvaltio edellyttää käytännöllisen ja tehokkaan edustuksellisen hallitusmuodon kehittymistä, joka rakentuu kymmenessä vaiheessa. Nämä oikeusvaltion tunnuspiirteet ovat seuraavat:

1. Henkilökohtainen vapaus
Kunkin yksilön tulee olla vapaa kaikista orjuutuksen muodoista olipa kyse orjuudesta, maaorjuudesta tai toisiin ihmisiin kohdistuvista orjuuttamisen hienovaraisemmista muodoista. Pienessä määrin jopa elintaso-orjuus, työn orjuutus elintason saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi on rajoittava tekijä: ohjaahan se tekijänsä suurelta osin vain työhön eikä muuhun jää resursseja käytettäväksi.
2. Ajatuksenvapaus
Ajatuksenvapaus merkitsee henkilökohtaista vapautta ilmaista omia ajatuksiaan. Mutta ajatuksenvapaus ei ole vapaa ajatusten esittäjän vastuusta. Ajattelun tulisi olla mitä suurimmassa määrin kontrolloitua ja vastuullista eikä sattumanvaraista ja ailahtelevaa. Jos suuret joukot eivät kykene ajattelemaan vastuullisesti, mitä ovat sellaisen joukon ajatusten tuotokset. Ne eivät rakenna yhteiskuntaa eikä yksilöiden välisiä suhteita. Ajatuksenvapaus merkitsee mahdollisuutta järkevästi ja viisaasti ilmaista omia mielipiteitä, mutta se ei tarkoita samaa kuin ajatusten holtittomuutta, herjan heittämistä, loan kaatamista toisen päälle. Jokaisella ajatuksen esittäjällä on vastuu omista ajatuksistaan ja tähän ihmisiä tulisi kasvattaa. Jos kansakunta ajattelunvapauden juopumuksessaan menettää kykynsä ajatella kunnioittavasti ja rakentavasti, ajattelunvapaus tuhoaa enemmän kuin rakentaa. Ajattelun esittäminen omalla nimellä ja vastuun kantaen on sitä, mitä tarvitaan. Keskustelupalstojen nimettömät naljailut ja herjanheitot perustuvat siihen, ettei vastuuta ole eikä se edes tule kannettavaksi. Joukossa yksittäisen ajattelijan vastuu on aina nolla, varsinkin nimettömänä. Yksilön kannalta se on aina traagista, koska tuolloin hän ei edisty mielensä hallintaan saattamisessa.
3. Laillisuus
Vapaus ja oikeusvaltion ihanteet alkavat toteutuva vasta sitten, kun vallanpitäjien oikkujen ja mielihalujen tilalle asetetaan demokraattisesti hyväksyttyyn perustuslakiin pohjautuvat lainsäädännölliset määräykset (802:6). Raskas byrokratia on myös vallankäytön väline ja keino suojella vallanpitäjiä. Kun oikkujen ja mielivallan lähteenä on anastettu valta, jopa yksinvaltius, laillisuutta sen ihanteellisessa muodossa ei ole lainkaan.
4. Puhevapaus
Edustuksellinen hallitusjärjestelmä ei ole edes ajateltavissa ilman vapautta tuoda kaikkia ilmaisukeinoja käyttäen julki ihmisten toiveita ja mielipiteitä [802:7]. Puhevapaus on pyhä periaate, joka ei missään muodossa pidä olla rajoitettu. Se voi esiintyä perinteisenä puheena, mutta myös keskustelupalstoilla kannanottoina, taiteellisina esityksinä maalauksissa tai vaikkapa videoissa. Media aidon puheen lisäksi on se väline, jonka kautta puhevapaus tulee julki.
5. Omaisuuden turva
Ihmisen elämään kuuluu luontaisesti halu hallita omaa lähintä elinympäristöään ja se tapahtuu useimmiten omistuksen muodossa. Kaipaamme oikeutta käyttää, hallita, lahjoittaa, myydä, vuokrata ja testamentata henkilökohtaista omaisuutta. Urantia-kirja ottaa varsin tiukan kannan tähän sanomalla, että ... Mikään hallitus ei voi pysyä kauan pystyssä, ellei sen onnistu tarjota oikeutta nauttia jonkinmuotoisesta yksityisomaisuudesta [802:8].
6. Oikeus vedota viranomaisiin
Demokratiaan kuuluu ominaispiirre, jota kutsutaan kansalaisten kuulemiseksi, sillä jokaisella kansalaisella tulee olla oikeus tulla kuulluksi (802:9). Siksi vapaan kansalaisen asemaan kuuluu vetoamisoikeus, jonka avulla hän voi puolustaa näkemystään toisia kansalaisia, järjestöjä ja erilaisia organisaatioita kuin myös yrityksiä ja itse viranomaisia vastaan. Vetoamisoikeuden rajoitukset saattavat tuntua houkuttelevilta vaikkapa tehokkuuden nimissä, mutta heti kun yhtä vetoamisoikeutta rajoitetaan, nousee toisen rajoittamiselle perustelut. Demokratia on hidas ja joskus kallis tapa toteuttaa kehittyneen yhteiskunnan arvoja, mutta demokratiaa ei pidä rapauttaa vetoamisoikeuteen koskemalla.
7. Hallitsemisen oikeus
Kuulluksi tuleminen ei pelkästään riitä. Kansalaisilla täytyy olla valta vaikuttaa vallan elimiin, kokoonpanoon, tehtäviin ja toiminnan laadun valvomiseen. Se on hallitsemiseen liittyvää aitoa kansalaisen valtaa eli vetoamisoikeuden täytyy ylettyä kansalaisesta alkaen tosiasialliseen hallituksen toimintaan ja siihen vaikuttamiseen saakka (802:10).
8. Yleinen äänioikeus
Demokraattinen hallitusjärjestelmä perustuu koko aikuisväestön kattavaan valistuneeseen, koulutettuun, älykkääseen ja tehokkaaseen valitsijakuntaan. Edustuksellisen hallitusjärjestelmä luonne määräytyy täysin sen mukaan, millaisia kykyjä ja luonteita kansalaiset edustavat. Jos politiikka, yhteisten edustuksellisten asioiden hoito, ei voisi vähemmän kiinnostaa, se kielii suoraviivaisesti sekä kansalaisten että heidän edustajiensa tasosta, joka ei silloin liene mairitteleva. Edustuksellisen demokratian alku lähtee ihanteesta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja siten kaikilla on vaaleissa yksi ääni. Urantia-kirja antaa selkeästi ymmärtää, että tämä ihanne uhrataan tulevaisuudessa käytännön tosiasian, ihmisten erilaisten kykyjen ja ominaisuuksien vuoksi siten, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset: äänioikeuden määrää muunnellaan ja ryhmitetään toisin. Kyse ei ole yhden ryhmän hegemoniasta tai vallankäytön keskittämisestä, vaan kehittyneen edustuksellisen demokratian piirteestä, jossa yhteisesti päättämällä annetaan enemmän äänivaltaa niille, joilla on siihen enemmän koulutusta, älykkyyttä ja muita kykyjä (802:11).
9. Julkisiin viranhaltijoihin kohdistuva valvonta
Hallinnon tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuteen kuuluu luonnollisena osana viranhaltijoiden valvonta. Kansalaisilla tulee olla käytettävissään keinoja, joilla julkisen vallan viranhaltijoita valvotaan. Valvontaa on kahtalaista: ensiksi viranhaltijoiden toiminnan laillisuuden valvonta ja toiseksi se, käyttävätkö he tehokkaasti ja viisaasti oikeuksiaan: laiskurit ja saamattomat vaihdetaan aikaansaaviin.
10. Älykäs ja koulutettu edustajakunta
Julkisiin tehtäviin valituilta edellytetään tarvittavaa koulutusta olipa se luonteeltaan teknistä, tieteellistä tai taiteellista sekä älyllistä kapasiteettia, pätevyyttä, sosiaalista lojaalisuutta ja moraalista kuntoisuutta. Kansakunnan edustajien tulee olla kansakunnan parhaimmistoa (802:13). Olisi toivottavaa, että tällaisiin tehtäviin pääsemiseksi olisi suoritettava pitkällinen koulutus ja tutkinto, joka olisi minimitodiste kelpoisuudesta ja asioiden hallitsemisesta. Kyseessä on demokratiaa vakauttava piirre, koska se tekee edustajakuntaan pyrkimisestä vaativan ja halutun. Sen sijaan, jos edustajakunta koostuu vähäisen kokemuksen omaavista kansalaisista tai vaikkapa vain suuri osa vaihtuu yhtäkkiä vaalien tuloksena, se on demokratian epävakautta lisäävä piirre.

Demokratia, joka kunnioittaa kansalaisen oikeuksia ja vaalii, että oikeuksia noudatetaan niiden kaikissa muodoissaan, on kehittyneen sivilisaation ja oikeusvaltion piirre. Pienikin yllä mainittujen oikeuksien loukkaus on demokratian heikennys ja muiden valtapyrkimysten vahvennus. Demokratia on herkkä valtajärjestelmä ja sen vahvuus on siinä, kuinka se pystyy puolustamaan yksittäisen kansalaisen asemaa ja oikeutta tuoda julki mielipiteitään kaikilla mahdollisilla tavoilla ja foorumeilla sekä kansalaisen oikeutta käyttää valtaa valvonnan muodossa viranomaisiin, erilaisiin organisaatioihin ja aina hallitusvaltaan saakka.

Moraalisuus

2011-03-15T01:58:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Ajatuksensuuntaajan asuttama persoonallinen ihmisen tiedostaa ja tajuaa luonnostaan energatodellisuuden, mielitodellisuuden ja henkitodellisuuden (195:7). Kun nämä kolme tiedostamisen muotoa koordinoituvat ja yhtenäistyvät, ne ilmenevät todellisuuden todeksi tuntemisena, intuitiivisena paikkansapitävyyden kykynä. Jumalan tunnistava ihminen tuntee näiden kolmen tekijän vaikutukset eloonjäävään sieluun. Sielun kehittäminen on ihmisen suurin hanke siinä, missä ajallinen muutetaan ajattomuudeksi, aineellinen aineettomuudeksi, hetkellisyys ikuisuudeksi, katoavaisuus pysyvyydeksi. Moraalisuus on alkusoittoa tälle kehitykselle.

Moraalisuus on enemmän kuin älyllisyyttä

Ihmisen moraalinen käyttäytyminen on ehdottomasti enemmän kuin pelkkä järjen päättelyn tulos. Moraalisuus on meissä synnynnäistä, luonteenomaista ja aina läsnä olevaa. Eläimillä ei ole moraalisia tuntemuksia. Ne eivät murehdi velvollisuuksiaan eivätkä ne erottele, mikä on moraalisesti oikeaa tai väärää. Voisi sanoa, että eläimet ovat moraalittomia, sillä ne eivät todellakaan pohdi tekemistensä vaikutuksia tai vaikuttimia. Kun eläin hyppää, se oppii kokemuksesta. Ihminen pohtii tekemisiään myös ennalta ennen kuin tekee. Hän pystyy arvioimaan tekemistensä motiiveja ja vaikutuksia sekä etu- että jälkikäteen.

Moraalisuuden täytyy olla jotain enemmän kuin eläimen mielen mekaanisen oppimisen ja toiminnan taso, mutta tuskin moraalisuus on ihmisen kokemaa korkeimmanlaatuista hengellisyyttäkään. Mitä moraalisuus oikeastaan on?

Moraalinen intuitio

Kun ihminen toimii moraalisesti, hänessä vaikuttaa moraalinen intuitio. Tämä intuitio ei ole pelkän järkeilyn tuottama valinta. Se ei ole päättelyn lopputulos, jossa vain älyllisesti tajuttaisiin moraaliset velvollisuudet. Moraalinen olento kykenee omaamaan sisäisen näkemyksen, jonka perusteella hän voi erottaa erilaiset päämäärät ja antaa niille erilaisia arvoja. Samoin moraalinen olento kykenee arvioimaan päämäärän saavuttamisen keinoja etukäteen ennen kuin yhtäkään tointa päämäärän saavuttamiseksi on edes tehty. Moraalinen olento on myös älykäs: hän tietää, mitä tekee, miksi, minne hän menee ja miten hän sinne pääsee (193:3).

Kun ihminen tekee selvän eron sen kesken, mihin kaikkeen hän elämässään pyrkii, hän käyttää hyväkseen ne edut, joita tarjoaa aineellinen tarkkanäköisyys, moraalinen arvostelukyky ja hengellinen ymmärrys. Ja päinvastoin, jos hän jättää nämä huomiotta, elää ajattelematta ja päämääriä asettamatta, hän toimii elämän eläimellisellä tasolla. Nämä kolme tekijää ovat ihmisen persoonallisuuden erottamattomia ominaisuuksia: ne kulkevat aina hänen mukanaan, minne hän meneekin. Ne ovat persoonallisuudelle lahjoitettuja kosmisen mielen pysyviä anteja (193:4).

Moraalisuus on persoonallisuuden ominaisuus

Moraalisuus liittyy aina persoonallisuuden, ei eläinten toimintaan. Kun ihminen valitsee mieluummin hyvän kuin pahan, kun hän edistyy mielen kehien hallinnassa. Kun hän yhä vakuuttavammin alistaa aineellisuuden hengellisyyden ylivaltaan, hän osoittaa omaavansa moraalisuutta. Toki moraalisuus, hyveen harjoittaminen, riippuu suhteellisuudentajusta. Olosuhteet, tietämättömyys, kypsymättömyys ja harhakuvitelmat vaikuttavat moraalia vääristävästi. Persoonallisuuden kypsyyden mitta onkin kyky tehdä arviointeja ja vertailuja, joissa tutkaillaan hyveiden harjoittamista suhteessa aikaansaannoksiin ja keinoihin. Ihmisen moraalisuus olisi hedelmätöntä ilman suhteuttamisen taitoa, ilman sitä eron tekemisen taitoa, joka kätkeytyy hänen kykyynsä tarkastella merkityksiä. Samaten olisi moraalinen valinta turhaa, ellei olisi sitä kosmista ymmärrystä, jonka tuloksena on tietoisuus hengellisistä arvoista [193:7].

Moraalisuus on vapaatahtoista

Moraalisuus on aina yksilössä sisäisesti syntyvää. Sitä ei voida tuoda tuontitavarana. Siihen ei voida pakottaa. Sitä ei voi lainsäädännöllä edistää, ei voimakeinoin ohjata. Moraalisuus lähtee aina ihmisen sisäisestä elämästä ja sen arvoista. Siinä, missä ihminen kykenee samaistumaan korkeisiin arvoihin, siinä missä ihminen kykenee näkemään merkityksiä, sieltä kumpuaa moraalisuus.

Moraalisuus on aina vapaatahtoista. Sen vuoksi moraalisuus voi levitä vain esimerkkien innostavuuden, moraalisesti vahvemman antaman tartunnan kautta. Moraalisuus synnyttää hyveitä ja tartunnan saaneet levittävät niitä. Leviämistä edesauttaa suunnattomasti se, että moraalisesti vähemmän herkät ovat edes jossain määrin halukkaita noudattamaan Isän tahtoa. Moraalisia tekoja luonnehtii korkein älyllisyys ja niitä ohjaa valikoiva erottelukyky korkeampia päämääriä ja keinoja valittaessa (193:9).

Moraalisuus on hengellisyyden alapuolella

Moraalisuus on persoonallisuuteen kuuluva, sille ominainen, kiinteä maaperä, jossa keinojen ja päämäärien arviointi hyvän ja pahan erotteluun perustuen, on olemassa. Tällainen moraalisuus ei ole silti uskonnollisen kokemuksen eikä sitä seuraavan hengellisen ymmärryksen lähde. Moraalisuus on eläimellisyyden yläpuolella, mutta hengellisyyden alapuolella [2096:1]. Moraalisuus on velvollisuuksien sekä oikean ja väärän käsitteiden tajuamista.

Uskonnollinen moraalisuus

Ihmisen moraalisuuden ei tarvitse olla hengellistä: onhan moraalisuuden kyky kaikilla persoonallisuuksilla, myös niillä, joilla ei ole uskonnollista uskoa elämässään. Silti he voivat olla hyvinkin moraalisia. Mutta se, mikä uskonnottomasta moraalista puuttuu, on perimmäisen hyvyyden käsite eikä se kykene huolehtimaan myöskään omien moraalisten arvojensa säilymisestä. Niiltä puuttuu perimmäisestä hyvyydestä johdettu luontainen jatkuvuus. Uskonto pitää huolen siitä, että kaikki se lisääntyy, nousee kunniaan ja tulee varmasti säilymään, minkä moraalisuus tiedostaa ja hyväksyy [2096:3].

Moraalinen kurinalaisuus ja luonteen kehittäminen yhdessä hengellisen elämäntavan kanssa ovat ne avut, joilla moraalinen tartunta, velvollisuudentunto sekä hyvän valitseminen mieluummin pahan sijaan, saadaan leviämään laajalle ihmisten keskuuteen.

Uskonnollista merkitystä omaava moraalinen arvioiminen, hengellinen ymmärrys, merkitsee samalla yksilön tekemää valintaa hyvän ja pahan, totuuden ja erheen, aineellisen ja hengellisen, inhimillisen ja jumalallisen, ajallisuuden ja ikuisuuden välillä [2095:1].

Teoksen tekijä ja oikeudenomistaja on Matti Tossavainen. Tämä teos, "Moraalisuus", on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi lisenssillä. .

Kokemuksellisuus ja Jumalan kokemattomuus

2011-02-28T16:25:00.002+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Otsikko on hieman provokatiivinen, ainakin sen Jumalaa koskeva osa. Kokemuksellisuus on ominaista kaikille luoduille, jopa täydellisiksi luoduille olennoille. Toisaalta Jumala on kaiken alku, infiniittinen ja absoluuttinen. Hän on eksistentiaalinen olevainen, kun luodut ovat olleet olemassa aina jostain hetkestä alkaen. Jumala tietää kaiken eikä mikään tule Hänelle yllätyksenä. Luoduilla on kokemuksellisuus ja kasvu sitä kautta. Jumalalla on pysyvyys: Hän ei muutu, joten Hän ei myöskään kasva kokemuksellisuudessa tai kokemuksellisuudesta.

Kokemuksellisuus

Jumalaa voi pitää kokemattomana eli siis olentona, joka itse ei ole kokenut koskaan kokemuksellista kasvua. Hän on iäti ollut juuri sellainen kuin Hän on nyt ja on tuleva olemaan. Jumaluuden täydellisyydestä seuraa ehdoton stabiilisuus: Jumala ei kasva tietämyksessä, ei saa lisää osaamista kokemuksellisuuden kautta.

Kaikki luodut ovat sen sijaan kokemuksellisuuden alaisia. Mielenkiintoista on se, että jopa ikuisesti olemassa olleet täydelliset Paratiisin asukkaatkin joutuvat vastakkain kokemuksellisuuden kanssa, kun he tapaavat ajasta ja avaruudesta nousseita ylösnousemuskuolevaisia, kokemuksellisia olentoja. Paratiisissa ja Havonassa, keskusuniversumissa, kerrotaan tehdyn hyvin huomattavia muutoksia siinä vaiheessa, kun aineellisen maailman ensimmäinen kuolevainen, luonnollisesti henkenä, laskeutui Havonaan.

Sen jälkeen täydellinen Havona ei ole ollut entisensä: se on joutunut kokemuksellisuudesta tulleiden matkalaisten läpikulkemaksi ja vaikutteille alttiiksi. Niinpä täydellisiksikin luodut olennot kasvavat kokemuksellisuudessa. Ainoastaan kolminaistetut olennot eivät enää kasva: he ovat saavuttaneet lopullisuuden. He eivät enää kehity, sillä he ovat lopullinen täydellisyys siinä ominaisuudessa, johon he ovat vihkiytyneet. Heidän tehtävänsä on tuoda Kolminaisuus paremmin julki ja siten he edustavat Kolminaisuutta ja kokonaisjumaluutta. Muut kehittyvät, kasvavat ja kokevat kokemuksellisuutta.

Jumalan kokemuksellisuuden puute

Jumalan kokemuksellisuuden eli itseosallistumisen puute ei ole Hänelle minkäänlainen rajoite. Jumala ei voi liikkua paikaltaan. Hän ei voi poistua Paratiisin Saaren asuinpaikaltaan: silloin koko kaikkeus järkkyisi. Hänessä kohtaavat kaikki voimat, energiat, vaikutteet ja hengelliset energiat. Niinpä Jumala ei liiku, ei kulje itse persoonallisena olentona luoduissa universumeissaan. Hän on paikallaan pysyvä eikä Hän edes voi omakohtaisesti osallistua luomiensa universumien kokemukselliseen kasvuun.

Jumala tietää kaiken eikä mikään tule Hänelle yllätyksenä. Hän on kaiken alku ja mallien malli. Sen vuoksi Jumala voi vain antaa muille, mutta Hän ei voi saada mitään heiltä - siis kokemuksellisuutta.

Toisaalta Jumala on kaikkialla. Hänessä me elämme ja toimimme. Lisäksi Hän on jokaisen persoonallisuuden omaavan ihmisen mielessä asumassa oman henkifragmenttinsa muodossa. Tämä Jumalan läsnäolo kohtaa kaiken sen, mitä persoonallisuus itsekin. Kaikelle se altistuu, kaiken se kokee ja kaiken, millä on hengellistä arvoa, se myös säilyttää. Lisäksi tällä fragmentilla on suora yhteys Isään, joten Isä on kaiken aikaa tietoinen luotujensa tilasta ja statuksesta, myös kokemuksellisuudesta ja siinä etenemisestä.

Jumalan kokemattomuus ei ole Hänen puutteensa: Hän kokee kanssamme kaiken, jakaa kaiken, mikä jaettavissa on ja säilyttää kaiken, millä on arvoa - jopa siitä riippumatta haluaako persoonallisuuden omaava ihmismieli iäistää itsensä samaistumalla henkeen vai tuhoaako hän itsensä pahuuteen sitoutuen ja Jumalan tahdon vastaisesti toimien.

Omintakeisuus vs. eriskummallisuus

2011-02-22T22:23:00.001+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Kaikille persoonallisille olennoille, myös meille ihmisille, on ominaista käyttäytymisen ja toiminnan omintakeisuus. Mikäli omintakeisuus häviää yksitotisuuden alle, vaarana on yksipuolisuuden ja joukkoon samaistumisen korostuminen. Mikäli omintakeisuuden hyvät rajat ylitetään vastakkaisessa suunnassa, astutaan eriskummallisuuden piiriin. Omintakeisuus on persoonallisuutta vahvistavaa ja luottamusta rakentavaa, mutta eriskummallisuus on persoonallisuutta hajottavaa ja epäluottamusta aiheuttavaa.

Jeesus oli omintakeinen, mutta ei eriskummallinen.

Jeesus käyttäytyi aidon persoonallisesti. Hän oli kaikessa toiminnassaan käytännöllinen ja järkevä. Hän toi persoonallisuutensa piirteet esiin opettaessaan, neuvoessaan ja hoivatessaan ihmisiä, mutta hänen toimiinsa ei liittynyt koskaan omaa itseä korostavaa eriskummallisuuden tavoittelua. Hänessä ei esiintynyt koskaan oikukkaita, äkkipikaisia tai arvaamattomia piirteitä, jotka kylläkin liitetään eriskummallisuuteen. Hän ei ollut hysteerinen koskaan. Hän ei toiminut yhtäkkisten päähänpistojen mukaan eikä hän heilunut kuin tuuliviiri. Hän oli aina vakaa, jämäkkä ja hänen äänessään oli hienoinen käskevä sävy. Hänen arvostelukysyisyytensa oli aina erinomainen ja tilanteen tasalla yhdistyen oivalliseen sopivaisuudentajuun (1102).

Jeesus oli ryhdikäs persoonallisuus. Seisoipa hän keisarin, vihamiestensä tai kannattajiensa edessä hän oli kunnioitusta herättävä ja peloton. Hän luotti ihmisiin tavattoman paljon. Hän oli täynnä jumalallista innostusta, joka oli herkästi tarttuvaa. Hän oli tunne-elämältään aktiivinen, itki ja nauroi, eli muiden mukana ja heitä ohjaten, mutta hän ei koskaan käyttäytynyt eriskummallisesti eikä häilyvästi. Jeesus osasi kohdata elämän avoimesti ja käytännöllisesti, persoonallisen omintakeisesti eikä hän koskaan ollut yksitotinen eikä myöskään proosallinen.

Jeesuksen omintakeisuus on persoonallisen ihmisen, tässä Ihmisen Pojan, esimerkki siitä, miten hyvin mieltä voidaankaan hallita. Hän todellakin innostui, mutta hän ei koskaan ollut fanaattinen. Hän oli rohkea, mutta ei huimapäinen. Hän oli myötätuntoinen, mutta ei hempeilevä. Hän oli ainutlaatuinen, selkeän yksilöllinen, täysin eheä persoonallisuus. Mutta hänen ylivertainen omintakeisuutensa ei johtanut häntä ylenkatsomaan edeltäjiensä ja aikalaistensa opetuksiin sisältyneitä totuuden helmiä. Ja se, mikä hänen opetuksissaan oli omintakeisinta, oli rakkauden ja armon korostaminen pelon ja uhraamisen sijasta [1102].

Uskonnollinen elintapa ja omintakeisuus

Uskonnollinen elintapa tunnustaa kaikkein suurimman realiteetin, Jumalan, Hänen olemassaolonsa, ainaolevuutensa ja kaikkivaltiutensa. Uskonnollinen elintapa on Jumalan tunnustamista pyhäksi, pyhittäytyvää. Se on persoonallista Jumalan palvontaa, jossa ihminen samaistuu parhaaseen. Uskonnollinen elintapa on elävän uskon tuottamaa rikasta elämistä, omintakeista ja spontaania, mutta ei häilyvää eikä eriskummallista.

Meidän uskonnolliset elintavat saavat hyvän esimerkin Jeesuksen toiminnasta, hänen oivallisesta omintakeisuudesta ja eriskummallisuuksien karttamisesta. Jeesuksessa tulivat esiin käytännöllinen elävä usko ja sen seuraukset. Hän ei vaatinut seuraajiltaan yksimielisyyttä, vaan hengen yhtenäisyyttä.

Jeesus tuli julistamaan keskuuteemme hengellistä vapautusta. Hän halusi meidän olevan lahjaksi saamamme persoonallisuuden avulla omintakeisia. Persoonallisuuden toimintaan kuuluu se, että se on omalla tavallaan aina uniikista ominaisuudesta lähtöisin ja siten erilaista kuin jonkun toisen persoonallisuuden toiminta. Tämä on sitä rikkautta, jota hän halusi meidän viljelevän. Vain toimimalla omintakeisesti voimme elää monipuolista ja kiinnostavaa hengellistä elämää, jota sävyttää sisimmässämme asuvan Jumalan hengen hengellinen yhtenäisyys. Meidän tarkoitus on olla vapaita eikä vapautta osteta uhraamalla vapaa persoonallisuus ja hengellinen omintakeisuus yksimielisyyden alttarille (1592).

Yhteiskunnallinen elintapa ja omintakeisuus

Totalitaariset yhteiskunnat tappavat omintakeisuuden, ovat tuhoisia persoonallisille ilmauksille ja estävät omintakeisuuden esiintuloa. Toisaalta militarismi, totalitarismi ja kaikkinaiset yksinvaltiudet rakentavat patoutumia, jotka purkautuvat jossain vaiheessa tavalla tai toisella - usein rauhattomasti kuin rauhallisesti, äkkinäisesti pikemminkin kuin hitaasti.

Omintakeiselle elämäntavalle on ominaista aloitteellisuus, toimintojen persoonallisuus ja niiden julkinen esiintuonti. Jos näitä rajoitetaan valtiokoneiston puristuksessa, aina on joku, joka ei siihen taivu, aina on joku, joka tekee toisin kuin tahdotaan tai peräti määrätään tekemään. Aina on joitakin, jotka tilaisuuden tullen toimivat muutoksen airueina. Pakkoon perustuva valta ei koskaan pysty pitemmän päälle tukahduttamaan persoonallista omintakeisuutta ja itsemääräämisoikeutta.

Yhteiskunnan tulisi suosia ihmisten omintakeisuutta ja oma-aloitteisuutta, mutta karttaa hajaannuttavaa eriskummallisuutta ja siitä johtuvaa eristäytymistä sekä pirstoutumista. Omintakeisuus on virkistävää, luontevaa ja se on osoitus persoonallisen mielen kohtuullisesta hallinnasta: se on tervettä teollisessa yhteiskunnassa, mutta se on tervettä myös tietoon ja osaamiseen perustuvassa tietotaloudessa. Omintakeisuuden vaaliminen on rikkautta, joka tuottaa seurauksenaan rehevän ja kestävän aineellisen ja henkisen kulttuurin. Kun näihin liittyy vielä hengellisen elämän omintakeisuus sekä uskonnollisen elämän yhtenäisyys hengessä, silloin vakaan ja suvaitsevaisen yhteiskunnan perusta on muodostettu: Ihmisten mahdollisuus nauttia aktiivisen omintakeisuuden hedelmistä on suurin mahdollinen eikä omintakeisuuden patoamisia tarvitse pelätä.

Teoksen tekijä ja oikeudenomistaja on Matti Tossavainen. Tämä teos, "Omintakeisuus vs. eriskummallisuus", on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi lisenssillä. .

Uskonnon tuoma vakuuttuneisuus

2011-02-15T08:21:00.001+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Uskonnon tuoma vakuuttuneisuus ylittää tiedon, järjen tuoman vakuuttuneisuuden. Tiedon tuoma vakuuttuneisuus perustuu tosiasioihin, faktoihin. Uskonnon tuoma vakuuttuneisuus perustuu sisimmässämme olevaan valkeuteen, hengen ääneen, joka ylittää myös omantunnon eettiset kehotteet. Sisimmässämme elää henki, Isän lahjoittama henkiosanen. Kun kuuntelemme tätä ääntä, kuuntelemme Isän ääntä ja olemme hengen johdatuksessa.

Uskonnollinen varmuus

Uskonnon tuoma vakuuttuneisuus kumpuaa hengellisen havaintokyvyn tuomasta luottamuksesta. Uskonnollinen varmuus on enemmän kuin tietoon perustuvat järkisyyt. Uskonnollinen varmuus on myös jotain muuta kuin emotionaalinen liikutus, mielemme kokema tunne. Itse asiassa uskonnollinen vakuuttuneisuus ei ole tekemisissä tunteiden kanssa juuri lainkaan, sillä tunteet ovat häilyviä. Vaikka ne saattavat lyhytkestoisesti olla vaikuttaviakin, niistä ei ole uskonnollista vakuuttuneisuutta pitkäkestoisesti antamaan. Uskonto on uskoa, luottamusta ja vakuuttuneisuutta [1104:3].

Kun tietoisesti annamme johdatusta enenevässä määrin hengen käsiin, samaistumme yhä enemmän henkeen. Kun kuuntelemme hengen johdatusta, kuuntelemme Isän tahtoa. Hengelliselle ymmärrykselle Isän henkiosasen johdatus on samaa kuin taivaan valtakunta meissä. Se on sen hengellisen tosiasian tunnustamista, että Isä on aito hengellinen, olemassa oleva, persoonallinen realiteetti. Vakuuttuneisuus Isästä ja Hänen olemassaolostaan, toiminnastaan ja etenkin rakastavasta asenteestaan luotuja kohtaan muodostuu sanoin kuvaamattoman vahvaksi: sitä eivät mitkään mielen esittämät saivartelut kykene muuksi muuttamaan.

Aito uskonto

Aito uskonto ei ole järjen tuote eikä se ole järjen luomien dogmaattisten oppikappaleiden rakennelma. Aito uskonto on suurta mielen vakautta, tasapainoisuutta ja ennen kaikkea hengellistä vakuuttuneisuutta. Järki joutuu jatkuvasti kamppailemaan tosiasioiden viidakossa, etenkin jatkuvasti korjautuvien ja muuttuvien tietojen ryteikössä. Aito uskonto ei nojaudu järjen esittämiin faktoihin eikä emotionaalisiin elämyksiin mystisistä kokemuksista puhumattakaan. Aito uskonto ei ole mitään, joka olisi tekemisissä hurmiontunteiden kanssa tai nojautuisi mielikuvituksellisiin tai mystisiin elämyksiin.

Uskonto ei ole järjen tuote, mutta se on uskonnon sisältä katsottuna täysin järjellistä. Ihminen, joka katsoo maailmaa vain järjen valtakunnasta, joka ei anna hengen johdattaa itseään, ei koskaan voi ymmärtää sitä hengellistä vakuuttuneisuutta, sitä aidon uskonnon tuomaa rauhaa, joka tulee Isän tuntemisesta ja Hänen olemassaolonsa reaalisuuden havaitsemisesta ja tunnustamisesta.

Uskonto ei synny myöskään filosofian logiikasta, mutta silti aito uskonto on ihmisen sisäisen elämän kokemuksena täysin looginen. Aito uskonto on ajallisuudessa nautittua kokemusta ikuisista realiteeteista. Tällainen uskonnollinen kokemus voi avautua vain hengellisen johdatuksen alaisena. Aito uskonto on hengellistä tyydyttyneisyyttä jo siinä vaiheessa, kun eletään ajassa ja avaruudessa, vielä lihallisuudessa (1105:2).

Aito uskonto ei missään tapauksessa ole järkeen perustuvien pohdiskelujen tuote eikä filosofisen logiikan tuoma valaisu. Aito uskonto ei synny myöskään mystisistä pohdiskeluista eikä mietiskelyistä siitä huolimatta, että aito uskonto sisältää aina jotain salattua, jotain selittämätöntä, jotain määrittelemätöntä. Aito uskonto joutuu turvautumaan siihen järjen kokemaan tosiasiaan, että aidossa uskonnossa uskotaan enemmän kuin tiedetään, enemmän kuin logiikan avulla pystytään päättelemään. Aidon uskonnon salattu piirre ja osittainen selittämättömyys johtuu siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että meidän sisimmässämme elää aito henki, joka on Jumalasta lähtöisin, Isästä, joka on kaiken alku, täydellinen henkirealiteetti, meille käsittämätön, vaikkakin niin persoonallinen ja rakastettava.

Aito uskonto lähtee liikkeelle ihmisen moraalisen tietoisuuden piiristä. Moraalisuus on annettu meille persoonallisuuden synnyinlahjana, siihen kuuluvana erottamattomana ominaisuutena. Moraalisuus itsessään on alkeellinen uskonnollinen kokemus, joka ei kehkeydy aidoksi uskonnoksi, ellei ihminen itse anna itselleen mahdollisuutta antautua hengen johdatukseen. Järkisyihin pitäytyminen ei kuitenkaan estä moraalisuuden toimintaa: se vaikuttaa meissä halusimmepa tai emme, mutta järkisyihin kiinnijääminen on mitä suurin este aidon uskonnon tuomien vakuuttuneisuuksien kokemiselle. Jos ihminen moraalisesti toimiessaan antaa hengelliselle johdatukselle valtaa, hän ei todellakaan joudu luopumaan mistään, vaikka ne, jotka eivät halua antautua hengellisen johdatuksen valtaan, ehdottomasti niin väittävät. Kun moraalisuus toimii ja henki johdattaa, aidon uskonnon avaimet ovat löytyneet, aidon uskonnon tuomat vakuuttuneisuudet tuovat tyydytystä jo ajallisuuden vaeltajalle, antavat kokemuksen ikuisista realiteeteista ja ikuisuudessa elämiseen kuuluvasta rauhasta: etsintä on päättynyt, nyt alkaa Jumalan paremman tuntemisen ikuisesti kestävä jakso.

Uskonto - keino reagoida universumiin hengellisesti

Aito uskonto on keino reagoida viisaasti universumiin hengellisesti. Aito uskonto alkaa muistuttaa yhä enemmän edustajassaan Jumalan tapaa katsoa universumeja. Ihmisen näkökulma alkaa muuttua suuntaan, miten Jumala katsoo asioita. Tälle on annettu edellytykset sillä, että ihminen tietoisesti ja vapaatahtoisesti alistaa oman vajavaisen tahtonsa Isän täydelliselle tahdolle. Mitä enemmän ihminen samaistuu Isän tahtoon, sitä enemmän hän suhtautuu universumeihin ja persoonallisuuksiin Isän kaltaisesti.

Kun ihminen toimii viisaasti oman aineellisen olemassaolonsa piirissä, kun hän toimittaa aineellisuuteen kuuluvia tehtäviä Jumalan poikana, kun hän on Jumalan edustaja, hänen tahtonsa on kokemuksellisesti täydellistyvä. Hän on hitaasti kehittyvä Isän tahdon julkituoja, mutta silti hän voi toimia aidon uskonnon edustajana, joka toimii mieleen kohdistuen, kehittyvässä sielussa ja yhteistyössä sisäisen hengen kanssa (1095:7). Näistä seuraa hengellinen kasvu.

Ihmisen hengellinen ymmärrys, sen vähittäinen ja huomaamaton kasvu, antaa avaimet ylittää aineellisuuteen, järkeen ja logiikkaan liittyvät rajoitteet. Ihminen on Jumalan lapsi hengellisessä merkityksessä ja se juontaa juurensa vain ja ainoastaan siitä tosiasiasta, että sisimmässämme elää Isän henki. Kun tämä henki puhuttelee meitä, silloin henki johdattaa meitä ja antaa aidon hengellisen vakuuttuneisuuden. Isän reaalisuuden hyväksyminen on aitoa uskontoa, monilta osin selittämätöntä, mutta kaikilta osin täysin vakuuttavaa, sisäisesti loogista ja mielellisesti järjellistä. Aito uskonto antaa järkiperäisen toivon siitä, että ihminen … pääsee kenenkään estämättä lähtemään aineellisesta olinpiiristä, jossa on kuolema, hengelliseen olinpiiriin, jossa on ikuinen elämä [1116:5].

Teoksen tekijä ja oikeudenomistaja on Matti Tossavainen. Tämä teos, "Uskonnon tuoma vakuuttuneisuus", on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi lisenssillä. .

Jumalan laki

2011-02-07T09:17:00.001+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Jumala on kirjaimellisesti laki, mutta ei kirjoitettu laki, joka kertoo pikkutarkasti, mikä on oikein ja mikä ei. Jumala on muuttumaton, horjumaton ja niin on myös Hänen lakinsa. Jumala on persoonallinen, mutta laki on persoonaton. Jumalan laki on Jumalan tapa toimia, samana pysyvä paras käytäntö.

Jumalan lain muuttumattomuus

Jumala on täydellinen ja infiniittinen. Jumalan persoona, Isä, on tahtoabsoluutti, sillä Hän on pidättänyt itselleen lopullisen päätäntävallan olipa kyse mistä tahansa delegoidusta tai ei-delegoidusta vallasta.

Jumalan ehdoton täydellisyys merkitsee sitä, ettei Jumala kasva kokemuksessa eikä muutu. Mikään ei tule Hänelle yllätyksenä, sillä Jumala tietää kaiken. Jumalan muuttumattomuus on pysyvä ja siihen liittyy paradoksi: ei olevaisuudessa eikä edes infiniittisyyden potentiaalissa ole mitään, mikä voisi enentyä, suureta, kasvaa tai muuttua. Siksi Jumala on kaiken tietämisen, osaamisen, toimintatapojen ja -mallien osalta ääripiste, jota ei voida ylittää: sitä ei tee edes Jumalakaan.

Jumala on kaiken pysyvyys. Mutta kaikki, mitä Hän on luonut, on muutoksenalaista, ali-infiniittistä, rajallista ja siten kasvulle on olemassa mahdollisuus. Täydellisyyttä leimaa ehdoton vakaus ja stabiilisuus, epätäydellisyyttä osittainen epävakaus ja täydellisyyshakuisuus.

Koska Jumala on muuttumaton, niin ovat myös Hänen lakinsa: ne eivät muutu.

Jumalan lait eivät ole mielivaltaisia

Kun täydellinen Jumala toimii niin kuin toimii, se juontuu Hänen tottumuksistaan, Hänen tavoistaan, jotka pysyvät samoina ikuisuudesta toiseen. Täydellinen voi toimia samassa tilanteessa ainoastaan samalla tavalla. Siten Jumalan lait ovat Hänen toistuvia toimintatapojaan.

Jumalan lait ja Hänen tahtonsa toteutuvat kokonaisuuden suhteen. Sen sijaan kokonaisuuden osan, vapaatahtoisen persoonallisuuden suhteen, ne eivät aina toteudu, koska persoonallisuus voi päättää toimia Jumalan tahdon vastaisesti. Jumalan toimintaa leimaa tasapuolisuus kokonaisuutta kohtaan ja armo yksilöä, kokonaisuuden osaa, kohtaan.

Me vähäiset luodut emme voi mitenkään hahmottaa kokonaisuutta, joka muodostuu suunnattomasta universumien universumista. Siksi Jumalan toiminta saattaa näyttää kokonaisuuden osan eli meidän kannaltamme jopa mielivaltaiselta tai satunnaiselta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Meidän mielemme rajoittuneisuus, meidän mielemme kyky hahmottaa kokonaisuus ja tietomme vajavaisuus, ovat syynä johtopäätöksiin, jotka näyttäisivät rikkovan Jumalan infiniittisyyden, täydellisyyden, kaiken kattavavan viisauden ja ehdottoman stabiilisuuden. Meidän vajavaisuutemme loihtii helposti esiin epäjohdonmukaisen, jopa tylyn ja ankaran Jumalan, mutta sitä Hän ei todellakaan ole. Jumalan toimintaa leimaa rakastava asenne ja kokonaisvaltainen huolenpito.

Paras tapa toimia on Jumalan laki

Jumala tekee kaiken hyvin ja hyvintekeminen on Hänen tottumuksensa. Hän tekee jatkuvasti ja aina, kerta toisensa jälkeen, täsmälleen samalla tavalla, sillä se on kyseisessä tilanteessa paras tapa toimia. Täydellinen viisaus ja absoluuttinen päätäntävalta eivät anna muita vaihtoehtoja toteutettavaksi. Paras on ainoa toimintatapa, jonka Jumala hyväksyy. Koska paras tapa löytyy vain yhdellä tavalla, silloin paras tapa on laki, Jumalan tottumus.

Korkeamman lain mahdollisuus

Jumala edustaa täydellisyyttä. Siksi Hän toimii täydellisesti. Kaikenlainen täydellisyyden vähentyminen, rapautuminen, on Jumalalle vastenmielistä, ei toivottavaa. Jumala ei hyväksy minkään persoonallisen teon suorittamista kelvottomalla tavalla.

Jos sattuisi käymään niin, että jossakin kuvitellussa olosuhteessa löytyisi vielä parempi tapa toimia, se otettaisiin välittömästi käyttöön. Uusi parempi tapa olisi silloin kaikin puolin täydellisen Jumalan uusi tottumus. Se olisi korkeamman lain julkituomista eikä alemman lain kumoamista [137: 3].

Paras tapa toimia ei tee Jumalasta automaattia

Jumalan toiminnan samanlaisuus samanlaisissa tilanteissa, ehdoton muuttumattomuus päätöksissä, ei tee Jumalasta tottumustensa vankia. Jumalan tottumukset ovat täysin virheettömiä jumalallisen mielen reaktioita. Ne ovat ehdottoman oikeita säädöksiä. Muuttumattomuus on Jumalalle välttämätön ja luoduille elinehto: muuten kokonaisuuden stabiilisuus järkkyisi ja luotujen täydellisyyden tavoittelu romahtaisi. Kohde, jota he tavoittelisivat, karkaisi käsistä. Jumalan pysyvyys ja päätösten vakaus on ehdottoman tärkeää sekä osan että kokonaisuuden kannalta.

Jumala on kiistaton persoonallisuus, vaikkemme ymmärrä Hänen persoonallisuutensa alkuperää. Jumalan täydellisyys, Hänen infiniittisyytensä ja persoonallisuutensa eivät ole riidassa keskenään. Jumala on täydellinen harmonia ja siten Hänen tahtonsa ilmentää Hänen täydellistä persoonallisuuttaan. Koko tämä Jumalan käyttäytymisen järkkymättömyys ja toiminnan yhdenmukaisuus on persoonallista, tietoista ja mitä suurimmassa määrin tahtoperäistä, sillä suuri Jumala ei ole oman täydellisyytensä ja infiniittisyytensä avuton orja [138:1].

Jumala ei ole mikään automaattinen reaktio, voima tai ohjelma, joka reagoi aina samalla tavalla. Eikä Jumala ole oman tahtonsa orja. Hän ei ole lakiin sidottu voima tai reaktio. Jumala on laki, ei laista johtuva automaatti. Koska Hän on persoonallinen, Hän voi suhtautua rakastavasti ja armollisesti kokonaisuuden osaan, persoonalliseen luotuunsa, jotta tämä tunnustaisi Hänen henkirealiteettinsa, täydellisyytensä ja alkaisi tavoitella parasta tapaa toimia, Jumalaa itseään päättäen tulla Hänen kaltaisekseen.

Teoksen tekijä ja oikeudenomistaja on Matti Tossavainen. Tämä teos, "Jumalan laki", on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi lisenssillä. .

Urantia-kirjasta koettua

2011-02-02T06:56:00.000+02:00

Lähettäjä Blogikuvat

Urantia-kirjan koko on lukijalle vaikuttava ja sivumäärä todellinen haaste. Kun Urantia-kirjan saa käteensä, tuntee, että se on aimo järkäle luettavaksi, vielä suurempi opittavaksi. Hankaluutta lisää se, että monin paikoin kirjan opetukset hipovat ymmärryksemme yläreunaa ja Jumaluuksista puhuttaessa reilusti ne ylittävätkin. Jos noudattaa kirjan suosituksia lukemisjärjestyksestä eli alusta loppuun, lukemisesta tulee vielä haastavampaa. Lupauksena on se, että kun kirjan lukee johdonmukaisesti läpi, siitä koituva hyöty tulee esiin hengellisen ymmärryksen kasvuna. Muutoin sekajärjestyksessä luettu kirja tukee vain tiedollista oppimista eikä vastaa kirjan todellista luonnetta. Tämä on monille lukijoille ansa: he jäävät kirjaan tutustumisessaan vain tiedon varaan, kun pitäisi kirjan antaa puhutella sielua ja saada hengellistä sisäistä kasvua aikaan.

Hengellisen ja tiedollisen kasvun erot

Hengellisellä ja tiedollisella kasvulla on suunnaton ero. Urantia-kirja sisältää tavattoman paljon tietoa mitä moninaisimmilta elämänalueilta, sillä se kertoo maailmoista, olennoista, voimista ja energioista, joita emme tunne tai tiedämme niistä kovin vähän. Näistä asioista on toki hyvä tietää kyetäksemme paremmin jäsentämään sen suunnattoman luomiskaikkeuden, joka kirjassa yritetään rajoitetusti kuvata.

Tärkeämpää yksilön kehityksen kannalta on se, mitä ihminen omassa sielussaan kokee, miten hän kasvaa arvoissa ja merkitysten ymmärtämisessä. Vain niistä kumpuaa vahva ja vakaa sisäinen hengellinen elämä, joka antaa leimansa myös ulkoiseen aineelliseen elämään. Se tapahtuu parhaimmillaan jopa niin, että ihminen tekee tietoisen valinnan hengellisen elämän ylivallasta ja alistaa aineellisen elämänsä sille. Tuolloin tieto sinänsä saa sille kuuluvan aseman eikä siitä tule ihmisen valinnoissa ja periaatteisiin kiinnittymisessä dominoivaa. Sen sijaan hengellisyys on dominoivaa, mutta hyväntahtoisesti.

Mitä lähemmäs lukija etenee Jumalaan perehtyessään, sitä vaativammaksi opetusten ymmärtäminen käy ja sitä hengellisemmäksi ilmapiiri tulee. Mutta lohdutuksena on se, että "kolkuttavalle avataan"; kun jaksaa aidosti perehtyä kirjan hengelliseen antiin, ne avautuvat vähitellen, huomaamatta, päivä päivältä, ei juuri koskaan yhtäkkisesti eikä nopeasti. Hengellinen kasvu on vaivalloista etenemistä niin kuin tiedollinen oppiminenkin. Mutta hengellinen kasvu antaa sisäisen rauhan. Tiedon kasvu lisää tuskaa, koska pelkkä tieto ei riitä ihmisen hengellistä elämää tyydyttämään.

Kirjan lukeminen, uudelleen ja uudelleen

Kirja lohduttaa lukijaa: se on tarkoitettu elämänaikaista opiskelua varten. Yksi lukeminen ei vielä tee paljoakaan, vaikka ensikertalaiselle se on kaikkein tärkein. Tuolloin avautuu hengen jäsentynyt maailma, sielu saa uusia kehitysvirikkeitä toimiakseen ja mieli joutuu painiskelemaan oppimisen ja mielenhallinnan maastossa.

Kun kirjaa lukee uudelleen ja uudelleen, huomaa merkillisen asian: miksi sivuutin aikaisemmin jonkin myöhemmin tärkeänä pitämäni havainnon. Tähän on pari selitystä. Yksi on se, että ensimmäisillä kerroilla ei kerta kaikkiaan huomaa käsitysten ja opetusten runsautta, joka pursuaa kirjasta. Toinen on se, että hengellinen kasvu avaa kirjasta uusia merkityksiä. Nämä ovatkin pitempään lukeneelle kaikkein antoisimpia kokemuksia, sillä tuolloin huomaa hieman edistyneensä. Monet aiemmin avautumattomat tekstinkohdat tuottavat nyt syvää sisäistä tyydytystä, jolla on voimakas hengellisyyden ja vakauden tuntu.

Miksi niin monet luopuvat kirjasta?

Tähän tuskin löytyy yleispätevää vastausta. Miksi jokin syvällinenkään asia ei puhuttele jotakuta? Me ihmiset olemme erilaisia ja eri elämänvaiheissa yksi asia puhuttelee yhtä, toinen toista ja kolmatta ei mikään. Yksi syy empiseen saattaa olla se, ettei kirja anna selvää kuvaa siitä, kuka on kirjoittaja. Tavallisesti kirjalla on tekijä tai tekijät. Niin tälläkin, mutta terminologia on jotain toista. Lisäksi tekijöiden nimet on jätetty kertomatta, ja kerrottu on lähinnä tyyppi ja asema, "Muuan se ja se". Tämä saattaa tuntua epämääräiseltä ja jopa oudolta, mutta on toisaalta ymmärrettävää: jos jotain halutaan paljastaa, sen tulee olla tämänkaltaista. Meille eivät nimet vaihtoehtoisena tapana merkitse mitään, sillä emme pysty kiinnittämään niitä aikaisempiin tietoihimme.

Toisen syy kirjasta luopumiseen saattaa olla se, ettei lukija anna hengellisyyden vaikuttaa täysimääräisesti. Tuolloin hän jää tiedollisten pohdintojen ja puolittaisten hengellisten pyrkimysten välimaastoon. Kun siihen kytketään kirjan massiivisuus ja uusien käsitteiden runsaus, isku on tyrmäävä. Kirja laitetaan helposti syrjään ja sinne se jää, ellei jokin hengellinen virike saa sitä avaamaan uudelleen.

Kolmas syy on jo luonnollisempi: kun tieteellisesti ajatteleva ja vain päättelyyn luottava lukija tutkii kirjaa, hän ei pääse tiedollista analysointia pitemmälle. Hengellisyydellä ei ole häneen valtaa eikä lukijan sielu saa virikkeitä, joita se niin kipeästi kaipaa. Tietoon pitäytyminen on tiedollinen valinta, joka estää hengellisyyden toimintaa. Tämä valinta on usein seurausta siitä, että ihminen pelkää joutuvansa luopumaan jostain, jos antaa hengellisyydelle vähänkään valtaa. Siinä hän on oikeassa: ihminen joutuu hengellisyyden hyväksi luopumaan omasta itsekkyydestään ja kaikesta siitä johtuvasta taakasta, jopa helmasynneistään. Ja nekös ovatkin tiukassa.

Yksi syy kirjasta luopumiseen tai vähemmälle huomiolle jättämiseen on siinä, että kaikille kirja ei yksinkertaisesti sovellu. Se on vaativa teos. Monet lukijoista sanovat, että he eivät vain käsitä, mitä sen joissakin kohdissa kirjoitetaan.

Lukijoiden keskinäisen tuen tarpeellisuus

Monet yllä mainituista seikoista edellyttävät, että on olemassa aktiivisia ihmisiä, jotka jaksavat koota lukijoita opinto- ja lukupiireihin, lukijatapaamisiin tai pitävät esitelmiä joistakin aiheista ja ehkä valottavat ongelmia kirjoituksin. Lisäksi on olemassa netti ja sen palvelut, jos vain innostusta riittää: netti on monipuolinen, usein paikasta ja ajasta riippumaton väline kysyä ja saada vastauksia. Keskustelufoorumit ovat sellaisia ja on muitakin tapoja etäyhteyksistä alkaen.

Kirja kaipaa ihmisiä, jotka jaksavat selittää. Yksinlukijoita on paljon, sillä kirjojakin on myyty runsaasti, mutta opintopiirejä on niukasti. Lisäksi netissä tehdään paljon hakuja ja ladataan kirjan aineistoa. Potentiaalia on ja enemmän kuin osataan arvioidakaan. Tämä potentiaali pitäisi saada paremmin käyttöön, toimivaksi ja sosiaalistetuksi, lukijoita palvelevaksi, yksilöitä auttavaksi.

------
Teoksen tekijä ja oikeudenomistaja on Matti Tossavainen. Tämä teos, "Urantia-kirjasta koettua", on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi lisenssillä. .

Kommunikoinnin vaikeus

2011-01-24T12:15:00.000+02:00

Aloitellessani esitelmää Lautsiassa lauantaina 22.1.2011 syntyi hullunkurinen tilanne. Olin asettanut HD-videokameran kuvaamaan itseäni, jotta jälkeen päin voin arvioida omaa esitystäni ja ehkä oppia videosta jotain tulevaisuutta varten. Olin sopinut avustajan kanssa, että hän laittaa videon päälle siinä vaiheessa, kun astelen puhumaan. Teinkin toisin eli laitoin itse videon päälle, suuntasin sen (väärin) ja aloittelin esiintymistäni. Siinä vaiheessa avustajani huomasi, ettei pääni mahdu kuvaan, jos esiinnyn seisaaltani.

Tästä alkoi väärinymmärrysten ketju, joka ei meinannut päättyä millään. Itsepintaisesti väitin, että video on päällä. Välillä tutkin mikrofonia ja sekin oli päällä. Mutta kyse oli minun "päästäni", joka ei mahtunut kuvaan. Päähäni ei vain mahtunut tuo asia ja niin "kommunikoinnillinen änkytys" jatkui päättyen lopulta, kun vihdoin ymmärsin, mistä oli kyse. Yleisöllä oli hauskaa. - Kuulossani taitaa olla todella vikaa. Mitä enemmän kommellus nauratti kuulijoita, sitä huomommin sain selvää avustajani ohjeista. Tässä lyhyt, noin minuutin mittainen video.

Terveiset Urantia-kirjan lukijapäiviltä 22.1.2011

2011-01-23T11:57:00.000+02:00

Ohessa kuvasarja talvipäivien paikasta Lautsiasta. Pimeys oli jo laskeutunut, jolloin oli mahdollisuus yhdistää sekä ilta tummuuksineen ympäristön ja rakennusten valojoen kanssa.

Urantia-kirjan lukijapäivät järjestettiin tänä vuonna hieman tavallista aikaisemmin. Paikkana oli uusittu Lautsian lomakeskus, jossa käytössämme oli hyvät ja siistit tilat. Paikalla oli noin nelisenkymmentä aktiivista osanottajaa. Päivien teema oli taivasten valtakunta eri kanteilta katsottuna.

Kuten aikaisemmatkin tapaamiset, tämäkin kuuluu niihin, joissa on mukava käydä, tavata tuttuja ja tutustua uusiin lukijoihin, keskustella perinpohjin ja vakavastikin mieltä askarruttavista aiheista, mutta antaa myös naurun raikua. Jälleen kerran olo on keventynyt, huojentunut ja ennen kaikkea virkistynyt, vaikka pystyinkin olemaan paikalla vain yhden päivän.